E-kirjat lainauskorvausjärjestelmän ulkopuolella

E-kirjojen suosio on kasvanut viime vuosina nopeasti, ja tämä näkyy vahvasti myös kirjastoissa, joissa e-kirjojen lainausmäärät ovat nousseet huimasti. Suosio on kasvanut entisestään vallitsevan koronapandemian aikana. Kirjastot ovat lisänneet e-kirjojen ja muiden digitaalisten sisältöjen hankintaa ja saaneet tuhansia uusia asiakkaita digipalveluidensa käyttäjiksi. Marja Hjelt Yleisten kirjastojen konsortiosta kertoo, että kun vuonna 2015 lainauksia oli hiukan alle 204 000, oli niitä vuonna 2020 jo reilut 1 553 000, eli viiden vuoden aikana lainausmäärät ovat lähes kahdeksankertaistuneet. Kuitenkin tällä hetkellä Suomessa maksetaan lainauskorvausta vain fyysisinä teoskappaleina lainattavista kirjoista. Miksi e-kirjat ovat lainauskorvausjärjestelmän ulkopuolella?

Suomessa maksettava lainauskorvaus perustuu EU:n vuokraus- ja lainausdirektiiviin sekä Suomen tekijänoikeuslakiin, jonka mukaan yleisistä kirjastoista ja korkeakoulukirjastoista lainattavista teoksista on maksettava tekijöille lainauskorvausta. Lainauskorvaus koskee muun muassa kirjailijoita, kääntäjiä, kuvantekijöitä, musiikintekijöitä ja kuvittajia.

SKTL:n entinen puheenjohtaja Heikki Karjalainen kertoo, että tekijänoikeuslain mukaan yksittäisen fyysisen teoskappaleen levitysoikeus sammuu, kun teoksen kappale luovutetaan ensimmäistä kertaa tekijän suostumuksella. Tästä syystä esimerkiksi antikvaarisissa kirjakaupoissa myytävistä kirjoista ei tekijä ole enää oikeutettu korvaukseen. Oikeus lainata hankkimiaan teoskappaleita perustuu myös levitysoikeuden sammumiseen. Vuokraus- ja lainausdirektiivi kuitenkin edellyttää, että kun teoksia lainataan yleisölle, esimerkiksi kirjastoista, on tekijöille suoritettava lainauskorvausta.

Karjalainen huomauttaa, että e-kirjojen kohdalla tällaista levitysoikeuden sammumista ei tapahdu, koska e-kirjan kohdalla teoskappaletta ei luovuteta, vaan lukija saa ainoastaan oikeuden teoksen lukemiseen. E-kirjojen lisenssit on rakennettu niin, että yhdellä lisenssillä saa tietyn määrän lukukertoja, ja e-kirjojen lukijat lukevatkin oikeudellisessa mielessä samaa teoskappaletta. Koska jokaisesta e-kirjan lainauksesta maksetaan jo korvaus kustantajalle, joka tilittää edelleen tekijälle hänen oman osuutensa, oikeutta lainauskorvaukseen ei nykyisen tekijänoikeuslain perusteella synny.

Miksi e-kirjoista pitäisi maksaa lainauskorvausta?

Painetun kirjan myyntimäärien vähetessä ja julkaisemisen siirtyessä yhä enemmän digitaaliseksi tekijöiden tekijänoikeustulot ovat vähentyneet vuosi vuodelta. SKTL:n puheenjohtaja Sirpa Alkunen toteaa, että muutamissa EU-maissa e- ja äänikirjoista maksetaan jo lainauskorvausta, joten tällaiselle lainmuutokselle ei unionin lainsäädännössä ole estettä. Hänestä olisi jo aika päivittää Suomenkin lainsäädäntö vastaamaan kirja-alan teknistä kehitystä, jotta voidaan turvata kirjallisuuden tekijöiden oikeudet. SKTL:n juristi Karola Baran huomauttaa, että lainauskorvaus on tekijänoikeuskorvaus, joka on kirjattu tekijänoikeuslakiin. Perinteisten, fyysisinä kappaleina lainattavien kirjojen osalta tekijällä ei ole lain mukaan oikeutta kieltää teostensa kirjastolainaamista.Tästä vastineena tekijällä on oikeus korvaukseen, kun lainaaminen tapahtuu yleisissä kirjastoissa tai korkeakoulukirjastoissa. E-kirjojen osalta kirjastoilla ei ole samanlaista oikeutta lainata teoksia sopimatta siitä tekijöiden ja kustantajien kanssa, koska tekijänoikeuslain säännös lainauskorvauksesta ei koske sähköisiä julkaisuja.

Karjalaisesta e-kirjoista maksettava lainauskorvaus voitaisiin sinällään hoitaa yksinkertaisella lakimuutoksella, noudattaen esimerkiksi Ison-Britannian mallia. Kirjastojen e-kirjahankintojen tulee kuitenkin tapahtua lisensseillä kuten tähänkin asti, koska poikkeuksella säädettävä yleisten kirjastojen oikeus lainata e-kirjoja tuhoaisi e-kirjojen markkinat. E-kirjojen lainauskorvauksen kautta tekijät saisivat vain tekijänoikeustulonsa kahdesta lähteestä ja valtio kantaisi kirjastotoiminnan mahdollistajana myös vastuunsa kohtuullisten tekijänoikeuskorvausten turvaamisesta.

Karjalainen huomauttaa, että kirjastot siirtyvät koko ajan enemmän niin sanottuihin kelluviin kokoelmiin, joissa kaupunginkirjastot ja kirjastoyhtymät optimoivat ostettavien kirjojen määrän. Perusteilla oleva kansallinen e-kirjasto toteuttaa tätä samaa ajatusta digitaalisessa muodossa: lisenssit hankitaan yhteishankintana ja lainataan ns. keskusvarastosta. Valtion- ja kunnallistalouden kannalta tämä on tietenkin järkevää, mutta samalla se pienentää entisestään tekijänoikeustuloja. Jos e-kirjoista ei tulevaisuudessakaan maksettaisi lainauskorvausta ja kirjastolainaaminen siirtyisi hiljalleen pois painetuista kirjoista, tarkoittaisi tämä entistä suurempia vaikeuksia suomalaisille kirjallisuuden tekijöille. Siksi e-kirjojen lainauskorvauksesta on sovittava jos ja kun kansallinen e-kirjasto perustetaan, mieluummin jo sitä ennen.

Karjalainen lisää, että lainmuutoksen yhteydessä tulisi myös tarkistaa nykyisen lainauskorvausmäärärahan taso. Ilman sitä lainauskohtaiset korvaukset putoaisivat, kun korvauksen piiriin tulisi uusia teoksia. Lainauskorvauksen tasokorotus tulisi tehdä joka tapauksessa, ettemme jäisi jälkeen pohjoismaisesta tasosta.

Lainmuutos parantaisi kääntäjien tilannetta

Kirjallisuuden kääntäjien tilanne on nykyisellään erityisen vaikea, koska käännösoikeudet luovutetaan Suomessa useimmiten kertakorvauksella, eivätkä siihen vaikuta sen enempää painetun kirjan kappaleiden kuin e-kirjojen lisenssienkään myyntimäärät.

Baran toteaa, että aikaisemmin on ajateltu, että e-kirjojen osalta kääntäjät voivat sopia korvauksesta kustannussopimuksessa, jossa kustantajan kanssa sovitaan muiden käyttöoikeuksien ohella yleisesti myös e-kirjaan liittyvien oikeuksien luovuttamisesta. Korvaus on kuitenkin usein pienehkö ja luonteeltaan kertakorvaus. Sopimuksessa ei millään tavoin huomioida kustantajan kirjaston kanssa myöhemmin solmimaa sopimusta e-kirjan lainaamisen osalta. Periaate siitä, että kääntäjän kustannussopimuksessa huomioitaisiin e-kirjojen lisensointi, on kaunis. Käytäntö on kuitenkin karumpi ja johtuu siitä, että kääntäjä heikompana neuvottelun osapuolena ei saa e-kirjakorvauksen osalta ehtoa sopimukseensa.

Kääntäjän kannalta se, että lainsäädännössä tunnistettaisiin myös e-kirjojen lainauskorvaus, toisi siten tilanteeseen kaivatun muutoksen ja takaisi sen, että e-kirjojen osalta oltaisiin lainauskorvauksissa samalla viivalla fyysisten kirjojen kanssa. Koska e-kirjojen käyttö lisääntyy ja voi jopa syrjäyttää perinteiset kirjat, on muutos kääntäjille tärkeä.

Teksti: Maarit Laitinen

Kirjoittaja on SKTL:n tiedottaja.

Kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanasto edistää lainauskorvauksen ulottamista e-kirjoihin ja äänikirjoihin. SKTL on Sanaston jäsenjärjestö.