Hallituksen jäseniä kuvassa vasemmalta oikealle: Ruta Rannat (IV jaoston edustaja), Anna-Maija Ihander (III jaoston vt. pj. vuonna 2018), Tarja Sirén (Vaasan paikallisosaston edustaja), Ruth Jakobson (II jaoston edustaja vuonna 2018), puheenjohtaja Heikki Karjalainen ja Marja Ollila (II jaoston edustaja vuonna 2019).
Puheenjohtaja Heikki Karjalainen ojensi syyskokouksessa Leena Salmelle (keskellä) kultaisen ansiomerkin ja Minna Ruokoselle hopeisen ansiomerkin.
Puheenjohtaja Heikki Karjalainen ojensi syykokouksessa Mary Nurmiselle 40-vuotisjuhlarahaston stipendin.
Ennen syyskokousta tutustuttiin uusiin käännös- ja tulkkausaiheisiin lopputöihin. Asioimistulkkiopiskelija Zeynep Niiranen (oik.) esitteli Binnaz Danacin kanssa tekemäänsä opinnäytetyötä, jonka aiheena on Pysytään pystyssä! -nimisen kaatumisen ehkäisyoppaan kääntäminen turkin kielelle. Merja Sainio (vas.) esitteli graduaan Mihin kääntäjä tarvitsee typografiaa? Tekstin asu ja kieliasiantuntijuus.
|
Liiton syyskokous pidettiin Helsingissä Tieteiden talossa lauantaina 24.11.2018. Syyskokouksessa hyväksyttiin hallituksen ehdotus toimintasuunnitelmaksi vuodelle 2019, talousarvio vuodelle 2019 ja ensi vuoden jäsenmaksut. Syyskokouksessa valittiin liitolle myös uusi hallitus. Lisäksi julkistettiin ansiomerkkien saajat sekä juhlarahaston stipendien saajat.
Jäsenmaksut vuonna 2019Kokous hyväksyi hallituksen esityksen jäsenmaksuista. Vuonna 2019 varsinaisten jäsenten jäsenmaksu on 160 euroa, koejäsenten 115 euroa ja opiskelijoiden 50 euroa. Ulkojäsenten vuosimaksu on 1100 euroa ja kannatusjäsenten 500 euroa. SKTL:n hallitus vuonna 2019Syyskokous valitsi liitolle uuden hallituksen, jonka toimikausi alkaa vuoden 2019 alusta. Erovuoroisia olivat II jaoston ja III jaoston edustajat sekä Tampereen ja Vaasan paikallisosastojen edustajat. Hallitukseen valittiin Marja Ollila (II jaoston edustaja), Juhana Korhonen (III jaoston edustaja), Sirpa Alkunen (Tampereen paikallisosaston edustaja) ja Tarja Sirén (Vaasan paikallisosaston edustaja). Hallituksessa jatkavat Heikki Karjalainen (puheenjohtaja), Taina Helkamo (I jaoston edustaja), Ruta Rannat (IV jaoston edustaja), Ritva Hartama-Heinonen (V jaoston edustaja) ja Aulikki Vuola (Turun paikallisosaston edustaja). Ansiomerkit ja 40-vuotisjuhlarahaston stipendit Kultainen ansiomerkki myönnettiin Leena Salmelle ja hopeiset ansiomerkit Kaisa Koskiselle sekä Minna Ruokoselle. Mary Nurmiselle myönnettiin 810 euron arvoinen juhlarahaston stipendi käännöstieteen tohtoriopintoihin liittyvän kyselytutkimuksen tekoon ja Anu Viljanmaalle 850 euron arvoinen juhlarahaston stipendi dialogitulkkien ammatillista kuunteluosaamista käsittelevän väitöstutkimuksen painatuskuluihin. Käännös- ja tulkkausaiheisten lopputöiden esittelytEnnen syyskokousta tutustuttiin uusiin käännös- ja tulkkausaiheisiin lopputöihin. Aiheesta julkaistaan juttu Kääntäjä+-verkkojulkaisussa lähiaikoina.
|