SKTL:n toiminta-avustusta leikattiin
20.3.2025
![]()
Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) jakoi viime perjantaina 14.3.2025 valtakunnallisten kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustuksia. Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton avustukseen tuli mittava leikkaus: vuonna 2024 myönnetyn 43 000 euron sijaan SKTL sai vuonna 2025 OKM:ltä valtionavustusta vain 27 000 euroa, eli avustus laski lähes 40 %.
Muiltakin kirjallisuusjärjestöiltä leikattiin toiminta-avustusta: Suomen Kirjailijaliiton tukea leikattiin 33 % avustussummasta, Suomen tietokirjailijoilta ja ruotsinkielisten kirjailijoiden järjestöltä Finlands svenska författareföreningeniltä leikattiin koko avustus.
Kaiken kaikkiaan SKTL:n avustusta on leikattu kahden viimeisen vuoden aikana 53 000 eurosta 27 000 euroon, eli tuki on kahden vuoden aikana laskenut 26 000 euroa eli lähes 50 %. “Tämä ennakoitua suurempi leikkaus tulee väistämättä vaikuttamaan jollain tavalla liiton toimintaedellytyksiin. Samalla herää kysymyksiä siitä, millaiseksi taiteilijajärjestöjen rooli kulttuuri kentällä yleensäkin jatkossa muotoutuu”, sanoo SKTL:n puheenjohtaja Sanna Kokkonen. |