Käännetään rautalangasta -podcast, 12. jakso: Silmänliikkeet ja käännösten vastaanotto

Haastattelu: Toimittaja Juha Roiha

Puhujat: Silmänliiketutkija Juha Lång Itä-Suomen yliopistosta ja käännöstieteen dosentti Olli Philippe Lautenbacher Helsingin yliopistosta

Tuotanto: SKTL:n viestintäasiantuntija Maarit Laitinen ​

​Käsikirjoitus: Sari Hokkanen, Tuija Kinnunen, Maarit Laitinen, Olli Philippe Lautenbacher, Juha Lång, Esa Penttilä, Juha Roiha, Kristiina Taivalkoski-Shilov ja Gun-Viol Vik

[Kesto 32 min 26 s]

Silmänliiketutkimusta on käytetty esimerkiksi taiteen vastaanottamisen tutkimuksessa, mutta sitä käytetään myös käännöstieteessä. Mutta mitä silmänliiketutkimus loppujen lopuksi on? Ja mitä katse muka kertoo? Entä onko kuvien katsominen ja lukeminen kulttuurisidonnaista? 

Litterointi: 

[tunnusmusiikkia] 

Juha Roiha: Silmänliiketutkimus, sitä on käytetty esimerkiksi taiteen vastaanottamisen tutkimuksessa, mutta sitä voidaan käyttää myös kääntämisen vastaanoton tutkimuksessa, ja siitä on tarkoitus tällä kertaa puhua tässä Käännetään rautalangasta -podcastin jaksossa. Kanssani ovat puhumassa kaima Juha Lång Itä-Suomen yliopistosta, tervetuloa.

Juha Lång: Kiitos.

Juha Roiha: Ja käännöstieteen dosentti Olli Philippe Lautenbacher Helsingin yliopistosta. Tervetuloa. 

Olli Philippe Lautenbacher: Kiitos.

Juha Roiha: Silmänliiketutkimus, siinä on monta sanaa ja se kuulostaa vähän kuin se olisi biologiaa, yhteiskuntatiedettä, humanismia ja vaikka mitä. Mistä me puhumme, kun puhumme silmänliiketutkimuksesta?

Olli Philippe Lautenbacher: Joo, silmänliiketutkimus on tekninen laji, kylläkin, mutta ajatuksena siinä on, että tarkastellaan ihmisen katsetta ja sitä, mihin ihmisen katse kohdistuu – puhutaan fiksaatioista – ja sitten, mihin katse siirtyy. Siirtymäkohdissa puhutaan sitten sakkadeista. 

Muuten ajatuksena siinä on, että valotetaan jollakin tavalla sitä, mikä on henkilön kiinnostuksen kohde kuvassa, tekstissä tai muualla, ja mahdollisesti myös kognitiivista keskittymistä. Tästä voi tietysti olla montaa mieltä, että silmänliikkeet voivat olla myös osittain tiedostamattomia ja siinä on omat ansansa.

Teknisesti siinä on ajatuksena se, että kamera suuntaa katsojan silmiin infrapunavaloa, joka heijastuu silmästä, ja sitten tämä heijastuma ikään kuin nauhoitetaan ja… tai pannaan ylös ja sitten suuntakoordinaatit katsomisen kohteessa, esimerkiksi kuvassa, yhdistämällä me saamme visualisoitua kuvaan henkilön katseen ja sen, mihin on tullut katsottua, mihin on kiinnitetty huomiota ja niin edes päin.

Juha Roiha: Juha?

Juha Lång: Taustalla tässä on se ajatus, että kun me voimme nähdä tarkasti vain rajatun alueen näkökentästämme ja että, jotta me voimme tarkastella esimerkiksi jotakin kuvaa, niin meidän täytyy siirtää silmiä, jotta tarkan näön kohta liikkuu eri paikkoihin siinä kuvassa. Tällä tavalla me muodostamme esimerkiksi kuvasta kokonaisuuden.

Juha Roiha: Miten sitten, kun tämä katseseuranta, niin miten se kääntämisen tutkimuksessa menee? Seuraatteko se sitä, että nyt se katsoi tuota viisi kertaa, ei se ymmärtänyt siitä mitään?

Olli Philippe Lautenbacher: Niin, kääntämisessä tietysti useimmiten kysymys on siitä, että luemmeko me esimerkiksi… No, jos av-ohjelmia ajatellaan, niin siinähän on kuvaa ja tekstiä ja usein kääntämisen tutkimuksessa katseenseurannalla pyritään siihen, että voidaan hahmottaa, kuinka iso osuus katsojan katseesta on kuvassa ja kuinka paljon nimenomaan käännöksessä, eli voidaan esimerkiksi tutkia, miten tekstityksen laatusuositukset toteutuvat kyseisessä vastaanottotilanteessa tai tämmöisiä asioita.

Ylipäätään luulisin, että kääntämisen suhteen kysymys on siitä, että kuinka sujuvaa lukeminen on, ja sitä pystytään aika hyvin mittaamaan nimenomaan silmänliiketutkimuksella.

Juha Lång: Joo, ja se toinen puoli on, että me voimme tutkia joko sitä tuotetta eli käännöstä, tai sitten myös kääntämisprosessin tutkimuksessa on käytetty silmänliikekameroita jo jonkin aikaa, eli niiden avulla on esimerkiksi selvitetty, miten esimerkiksi kääntäjällä huomio siirtyy kohdetekstin ja lähtötekstin välillä. Käännösmuistiohjelmien käytettävyyttä on myös tutkittu silmänliikekameroiden avulla.

Juha Roiha: Kenelle on tullut ensimmäisenä mieleen, että tätä voidaan käyttää myös tällä tieteenalalla? Se on mielenkiintoista, että mistä tämä tutkimus on lähtenyt.

Juha Lång: Silmänliiketutkimuksessa on hyvin pitkät perinteet lukemisen tutkimuksessa. Sitä on tutkittu varmasti jo yli sata vuotta. Tietysti psykolingvistiikassa aiemminkin, ja sitten tietysti, kun suurin osa käännöksistä on tekstiä, niin se on ehkä ihan luontevaa, että jossakin vaiheessa on tajuttu, että tämähän voi olla meillekin käyttökelpoinen metodi.

Mutta sitä en osaa äkkipäätään sanoa, kuka se ensimmäinen käännöstieteilijä oli.

Juha Roiha: Tuliko sinulle, Olli, mieleen tuo?

Olli Philippe Lautenbacher: Joo, ei varsinaisesti. Siis sinänsä historiassahan on tutkittu tosiaan nimenomaan kuvan lukemista. Kuuluisin yksittäinen tutkimus on ehkä vuodelta 1967, kun tällainen henkilö kuin Yarbus tutki sitä, miten katsoja lukee Ilja Repinin taulua. Hänellä oli sellainen mielenkiintoinen lähtökohta, että hän antoi katsojalle ohjaavia kysymyksiä, ja ohjaavat kysymykset jännällä tavalla sitten muokkasivat katsontatapaa tauluun, ja siinä syntyi eri näköisiä niin sanottuja lukupolkuja tai tämmöisiä scene paths, kuten englanniksi sanotaan.

1970-luvulla oltiin tekstin tutkimuksessa ja sitten myöhemmässä vaiheessa siirryttiin tähän kuvan ja tekstin yhdistelmään. Voi olla, että nimenomaan vastaanottotutkimuksen kannalta av-kenttä on ollut eteenpäin sysäävä voima tälläkin alalla kenties.

Mutta kieltämättä, kuten Juha tuossa mainitsi, niin prosessitutkimus, se miten käännösprosessi toteutuu, liittyy myös teksteihin suoraan. Se ei ole pelkästään av:tä.

Juha Roiha: Mitenkäs sitten kulttuurien välillä ja kielien välillä nämä erot, onko silmänliiketutkimuksessa havaittu eroja eri kielistä, kulttuuritaustoista ja tällaisista tulevien välillä?

Olli Philippe Lautenbacher: Niin, tämä kulttuurikysymys on hyvin haastava. Voidaan ajatella, että eri kulttuuripiireistä ihmiset lukisivat kuvaa mahdollisesti eri tavalla… Totuus on varmasti se, että merkityksiä ja mielleyhtymiä ja sanotaan viittaussuhteet, niissä voi olla eroja, mutta tietysti meillä on jokaisella eri lähtökohdat ja me kiinnitämme ehkä huomiota eri asioihin sen kautta, mitä me olemme eläneet tähän asti. 

Silmänliiketutkimuksen kannalta uskoisin, että tämä on kuitenkin hyvin fysiologinen lähtökohta ja uskoisin, että siinä mielessä yleisesti ottaen kuvaa varmasti katsotaan ensin ikään kuin keskelle kuvaa suurin piirtein ja siitä siirrytään kuvassa olevien kiinnekohtien kautta eri kohtiin. Tämä on varmasti ihan yleisinhimillistä enkä usko, että tässä on sinänsä suoranaista kulttuurieroa.

Se, mitä on todettu, on varmasti, että ihminen kiinnittää kuvassa tai ympäristössäkin huomiota muun muassa toisten ihmisten silmiin, kasvoihin laajemminkin, suuhun, ja sitten myös silmien kautta katseeseen, eli katsotaan, mitä toinen ihminen katsoo, koska se on ikään kuin sosiaalinen informaation lähde meille. Eli kasvot ja katseiden suunnat ja sitten myös teksti on sellainen, mikä kiinnittää selkeästi katsojan huomion. Eli toisin sanoen nämä ovat hyvin yleismaailmallisia toteamuksia ja näistä ei välttämättä kulttuurieroja sinällään löydy. 

Mutta sitten tietysti, jos ajatellaan sitä opittua, mitä meillä on ikään kuin opittuna takanamme, niin onhan lukusuunta esimerkiksi semmoinen… Pienestä pitäen me olemme oppineet, että luemme vasemmalta oikealle, ja jos meille länsimaissa tulee teksti eteen, niin me hyppäämme automaattisesti tekstin alkuun eli vasempaan yläkulmaan ja rupeamme sieltä lukemaan. Jos sitten on taas vaikka arabiankielinen henkilö, niin hänellä katseen suunta lähtee oikealta ylhäältä liikkeelle. Ensimmäinen siirtymä ikään kuin kuvan keskeltä tai tekstin keskivaiheilta alkuun on tietysti vahvasti kulttuurisidonnainen tai sanotaanko, tässä tapauksessa, kielisidonnainen.

Juha Roiha: Juha?

Juha Lång: Joo, siis nimenomaan silmänliikkeissä yksilöiden väliset erot ovat niin suuria, että kulttuurien väliset erot häviävät helposti, mutta joissakin yhteyksissä on ehkä selkeitäkin eroja havaittavissa. Esimerkiksi sosiaalisissa tilanteissa joissakin kulttuureissa esimerkiksi vältetään katsetta paljon enemmän kuin toisissa, mikä tarkoittaa myös sitä, että katsotaan pois kasvoista, ja toisissa kulttuureissa taas silmäkontaktilla on hirvittävän tärkeä merkitys kommunikaatiossa.

Juha Roiha: Eli henkilökohtaisuus on monesti paljon tärkeämpää – minä tiivistän vielä – kuin kulttuurisidonnaisuus.

Juha Lång: Kyllä, yleensä erot yksilöiden välillä ovat jopa isompia, ainakin tietyissä konteksteissa, kuin kulttuurien väliset, mutta se riippuu hirvittävän paljon tarkastelukontekstista.

Juha Roiha: Miten sitten verkkoteksti, painettu teksti, niiden seuraaminen, niiden käsitteleminen ja silmien liike siinä?

Olli Philippe Lautenbacher: Joo, verkkoteksti ja painettu teksti ovat hyvin erilaiset. Sanoisin, että verkkotekstin suurin ero suhteessa painettuun tekstiin on se, että siellä on niin paljon sellaista ikään kuin vierasta sälää, jos näin voi sanoa.

[naurua]

Olli Philippe Lautenbacher: Siellä on niin paljon sivussa olevia mainoksia, paljon otsikoita, tekstin rakenne tai ruudun rakenne on hyvin erilainen kuin mitä tekstissä yleensä. Se saattaa aiheuttaa tietysti erilaista katsontatapaa kuin perinteisen lineaarisen tekstin edessä. Mutta verkkolukemisestakin on tehty aika paljon tutkimuksia ja juuri esimerkiksi Google-hausta on katsottu, että katseet aika lailla muodostavat F-muotoisen kuvion, että lähdetään vasemmalta ylhäältä ja luetaan ensimmäinen Googlen vastaus aika lailla kokonaisuudessaan, toinen vähän vähemmän ja sitten kolmas pienenee. Ne tulevat ikään kuin relevanssin mukaan haussa ja se aiheuttaa ihan selkeän tendenssin, miten verkkotekstejä luetaan.

Juha Lång: Tässäkin sanoisin, että siinä ei välttämättä ole eroja, miten tekstiä sinänsä luetaan, jos ajatellaan, että fontti vaikka on samanlainen. Fonttikoolla ja kontrasteilla on tietysti iso merkitys, mutta se, onko teksti itsessään ruudulla vai paperilla, sillä ei välttämättä ole merkitystä, vaan sillä, mikä on sen ympäristö. Eli jos sinulla on kirjan sivu, sinulla on pelkästään se teksti ja sinä keskityt siihen aivan eri tavalla kuin, jos katsot vaikka jotakin nettisivua, jossa on joka puolella mainosbannereita, jotka vilkkuvat ja parhaimmillaan huutavatkin siellä, niin sinä keksityt ihan eri tavalla tekstin lukemiseen.

Juha Roiha: Kun kyse on käännöstekstistä, niin jos se käännös tuntuu vähänkin vaikeaselkoiselta ja se on tämmöisen hälyn keskellä, niin sehän vie vastaanottajan huomiota pois varsinaisesta asiasta, tekstistä, sisällöstä, ymmärryksestä, ja se varmasti näkyy myös silmänliikkeissä.

Olli Philippe Lautenbacher: Jos mennään av-tekstiin, niin siinähän on aika vahva tendenssi siihen, että oikeastaan voisi sanoa, että tekstitettyä elokuvaa luetaan melkeinpä enemmän kuin katsotaan siinä mielessä, että kuvan katsominen ja tekstin lukeminen ovat hyvin erilaiset prosessit. 

Kun teksti on lineaarista, kronologista ja systemaattista, jossa edetään, ei joka sanalle, mutta pysähdytään tärkeimpien ja isompien sanojen kohdalle, mutta se on kuitenkin lineaarista siinä mielessä, että lähtee vasemmalta oikealle ja ylhäältä alaspäin, niin lukutapa muuttuu audiovisuaalisessa ohjelmassa aika paljon. 

Tekstityksessä käydään ja se yleensä luetaan yhdellä kertaa ja sitten palataan kuvaan. Tyypillinen katsontatapa on ehkä sellainen, että ollaan kuvassa, siirrytään tekstiin, luetaan se ja sitten siirrytään takaisin kuvaan, mutta tutkimukset osoittavat aika vahvasti myös sen, että loppujen lopuksi tekstissä vietetään paljon enemmän aikaa kuin kuvassa. Melkein 70–80, jopa 86 prosenttia on lukemista. On aika mielenkiintoista ajatella, että kun on perinteinen debatti siitä, kumpi on parempi, tekstitys vai dubbaus, niin kyllä on mielenkiintoinen asia, että jos tekstitetty elokuva on edessä, niin sitä luetaan loppujen lopuksi. Siinä on vahva vaikutus elokuvan vastaanottotilanteeseen ja ero on aika huikea.

Juha Lång: Jo ylipäätään teksti on asia, joka vetää meidän huomiomme hyvin automaattisesti ja jopa silloin, kun tekstiä ei ymmärretä. Tutkimuksissa on huomattu, että vaikka ohjelma on omalla äidinkielellä ja tekstitykset ovat vieraalla kielellä, niin silti tekstityksiä vähintään silmäillään. Teksti mielletään varmasti tiedon lähteeksi melkein kaikissa yhteyksissä ja se vetää meidän katsettamme puoleensa.

Juha Roiha: Viisas ohjaaja siis elokuvassa, sarjafilmissä tai muussa jättää semmoisia pieniä taukoja, jos haluaa saada sen kansainväliseen levitykseen, eli ei kerro kuvalla mitään tärkeää silloin, kun joku puhuu ja teksti on luettavissa, koska katsoja ei kuitenkaan näe sitä.

Olli Philippe Lautenbacher: Niinpä. Tästä on anekdootti Hitchcockista muun muassa, joka tykkäsi kovasti laittaa pieniä visuaalisia detaljeja elokuvaan ja oli kyllä vahvasti dubbauksen kannalla.

[naurua]

Juha Roiha: Monissa kulttuureissa ollaan, mutta me suomalaiset olemme tottuneet toisen näköiseen käytäntöön ja siitä on aika hankala irrottautua. 

Miten sitten silmänliiketutkimus ja sen menetelmät ovat kehittyneet ajan saatossa?

Olli Philippe Lautenbacher: Kuten sanottu, äsken puhuttiin Yarbusista vuonna 1967. Se oli hyvinkin raskas prosessi itse se tekninen toteutus. Hänellä oli tasan tarkkaan yksi tutkittava henkilö, ja koe kesti hyvin kauan, ja se oli hyvin raskasta koehenkilölle. Siinä ei saanut liikkua lainkaan, päätä pidettiin kiinni ja muuta.

Teknisesti [silmänliiketutkimus] on hyvin vahvasti kehittynyt. Kun siirryttiin kannettaviin laitteisiin, niin nythän elokuvan katsomista voidaan tutkia niin, että ollaan vaikka tässä huoneessa tai missä tahansa työhuoneessa ja laitetaan 50 senttimetrin ruutu 60 senttimetrin päähän katsojasta ja siinä kamera sitten mittailee katseita. Pään liikkeet sallitaan, se on ikään kuin vapaamuotoisempaa. Tämä on se peruslähtökohta-asetelma. 

Sitten tietysti, jos menemme tarkempaan tutkimukseen, niin kuin psykologiassa tai jossain laboratorio-olosuhteissa, niin siellä on paljon isomman laitteet ja tarkemmat tilanteet, joissa täytyy pysyä aloillaan, kun silmää seurataan. Sieltä tulee tarkempaa tulosta kuin kannettavilla systeemeillä, joita yliopistoissa yleensä käytetään, tai humanistisissa tieteissä.

Uusin kehitys ovat varmasti silmänliiketutkimukseen tarkoitetut lasit. Nehän ovat ihan tämmöiset silmälasit, joita täälläkin…

Juha Roiha: Näyttää kaikilla päässä olevan.

Olli Philippe Lautenbacher: Niin. Ne ovat hyvin ketterät ja kevyet. Se on tietysti vähän hankalampi järjestää, että pystytään todellisuudesta tekemään koordinaatit kuin ruudusta, mutta samalla periaatteella se toimii. Meillä on silmälasit päässä ja silmänliikkeet seuraavat katsetta. Tätä käytetään usein sosiaalisten tilanteiden analyysissa tai mainosmaailmassa. Tietysti esimerkiksi kauppojen esille asettajat, jotka miettivät, mitä hyllykössä on ja niin poispäin. Näissä käytetään tällaista tilannetta, että mihin ihminen kiinnittää katseensa kauppaan tullessaan ja mikä hylly pitää olla minkäkin jälkeen ja niin edespäin. Eli aika vahva ja nopea tekninen kehitys on ollut kyllä.

Juha Roiha: Joo, se on varmasti ollut samalla tavalla kuin tekninen kehitys on mennyt av-alalla ja muualla eteenpäin niin tämä silloin totta kai myös tämä tutkimus on seurannut.

Mutta miten sitten tekstien kanssa? Miten tekstiä on hyödyllistä tutkia silmänliiketutkimuksella? Painettua tekstiä, kaunokirjallista, asiatekstiä?

Juha Lång: Siis miten?

Juha Roiha: Mikä on hyödyllisintä? Mitä siinä tutkitaan? Onko sillä mitään väliä?

Juha Lång: No siinähän voi tutkia melkein mitä vaan…

[naurua]

Juha Lång: …mutta kun käännökset ovat pääasiassa tekstiä, niin luettavuushan on varmasti asia, joka on monen asian taustalla. Jos puhutaan vaikka av-kääntämisestä, niin meillä on, kuten Olli Philippe tuossa mainitsi, tietynlaiset laatustandardit, jotka ovat minun käsitykseni mukaan muokkautuneet pääasiallisesti käytännön kautta eikä taustalla ole kovinkaan paljon empiiristä tutkimusta. 

Nyt silmänliikekameroiden avulla on mahdollista saada empiiristä dataa siitä, miten tekstiä ja tekstityksiä luetaan ja minkälaiset asiat vaikuttavat siihen, että niitä esimerkiksi luetaan hitaasti tai niihin palataan useasti tai jotakin tällaista. Nimenomaan laatustandardeja voidaan testata, eli voidaanko esimerkiksi pääsana ja attribuutti erottaa eri repliikkeihin tai miten se, että laitetaankin kolme riviä tekstiä ruutuun, vaikuttaa huomion kiinnittymiseen kuvan ja tekstin välillä. Voin vinkata, että se vaikuttaa. 

[naurua]

Juha Lång: Kuten sanottiin aikaisemmin, teksti vie huomion. Mitä enemmän tekstiä ruudulla on, sitä enemmän sitä katsotaan, eli jos halutaan, että myös kuvaa katsotaan, kannattaa rajoittaa tekstityksen määrää ruudulla.

Juha Roiha: Toimiiko tämä myös sosiaalisessa mediassa, kännykän ruudussa ja tämmöisessä?

Olli Philippe Lautenbacher: Periaatteessa kyllä, mutta teknisesti on haastavampaa, sillä mitä pienempi ruutu sitä vaikeampaa on saada silmänliiketutkimuksen avulla tarkkaa tietoa. Se on ehkä laitteistosta kiinni, miten tarkkaa tietoa siitä pystyy saamaan. Tietysti silmänliikelaitteistoja on eri tarkkuuksisia. On 50 hertsistä, 250 hertsistä ja 500 hertsistä ja luvut kertovat, kuinka monta otantaa sekunnissa katseesta otetaan. 

Mutta tämä on hyvin relevantti kysymys kylläkin, sillä jos ajatellaan, että elokuvaa katsottaisiin valkokankaalta, televisiosta, kannettavalta tietokoneelta tai kännykältä, niin ovathan ne täysin eri katsontatilanteita. Jos ajatellaan, että silmän tarkkuuskohde, kun katsotaan jotakin, on suurin piirtein se, kun käden laittaa suoraksi ja katsoo peukalon leveyttä, niin se on se tarkka osa meidän visuaalisesta näkökentästämme, ja siinä ympärillä on asioita, jotka nähdään vähän epätarkemmin, mutta ne kuitenkin hahmotetaan. On tietysti aika oleellinen seikka kuvaa katsottaessa, että kun katse kohdistetaan kuvan keskelle, saadaan jonkinlainen kokonaisnäkemys siitä, mitä kuvassa ylipäätään on ennen kuin ruvetaan analysoimaan ja menemään tarkemmin detaljeihin. Tämä niin sanottu foveaalinen alue, eli se tarkka alue, on loppujen lopuksi aika iso, jos kännykän ruutua katsoo eli todennäköisesti voi päätyä ihan erinäköisiin lukupolkuihin kännykän ja elokuvascreenin kesken. Sitä, mikä vaikutus näyttöpäätteen koolla on, voi varmasti vielä paljonkin tutkia.

Juha Roiha: Sitä varmasti tutkitaankin, mutta mihin silmänliiketutkimus ei sovellu? Missä tilanteessa tarvitaan myös muiden tutkimusmenetelmien apua kääntämisen tutkimuksessa?

Juha Lång: No, silmänliikkeet antavat tietoa juuri siitä, mihin me katsomme ja vähän myös siitä, miten me prosessoimme esimerkiksi tekstiä tai kuvaa, mutta ei se kerro meille mitään siitä, miten kuvaa tulkitaan tai minkälaisia tuntemuksia joku asia herättää tai mitä meille jää mieleen jostakin ohjelmasta tai mitään tämmöistä. Hyvin usein av-kääntämisen tutkimuksessa käytetään rinnalla perinteisiä kyselyjä tai haastatteluja, joissa kysellään esimerkiksi, että tuntuivatko tekstitykset liian nopeilta tai minkälaisia virheitä huomasit. Tämmöisiin kysymyksiin silmänliiketutkimus ei suoraan anna vastausta.

Juha Roiha: Minkälaisia tuloksia silmänliiketutkimuksella, jos poimitaan muutamia, niin voidaan saada? Vähän ollaan viitattu ainakin siihen, että se tulos on aika selkeä, että mitä enemmän on tekstiä, sitä vähemmän katsotaan kuvaa, mutta muuta?

Olli Philippe Lautenbacher: No, sanotaanko vaikka, että tekstityksessä, kun puhuttiin laatusuosituksista, niin esimerkiksi yhtenä suosituksena on usein, että ensimmäisen ja toisen tekstitysrivin välillä pitäisi olla ikään kuin koheesio, eli rivikohtaisesti olisi yksi kokonaisuus, ei eroteta esimerkiksi verbiä objektistaan tai tämän tyyppisiä asioita.

Tämmöisiä testejä on sitten tehty ja loppujen lopuksi huomattu, että ero ei ole kovinkaan suuri vastaanottajilla. He lukevat sen kokonaisuuden samalla tavalla. Se saattaa hidastaa hitusen verran lukemista, mutta ei välttämättä aiheuta minkään näköistä ymmärryksen vajausta tai muuta vastaavaa.

Tämmöisiä hyvin tarkkoja pieniä asioita voidaan todeta. Mitähän muuta voisi sanoa?

Juha Roiha: Tuleeko sinulle, Juha, mieleen?

Juha Lång: Myöskin on tutkittu konventiota, että tekstitykset eivät saisi roikkua yli leikkausrajan. Ajatuksena on siis se, että leikkausraja aiheuttaa tekstityksen uudelleenlukemista.

Olli Philippe Lautenbacher: Sehän on säännöissä tai niissä suosituksissa annettu, että kuvaskarvi, se kuvan leikkauskohta ja tekstin vaihtuminen eivät saa olla liian lähellä toisiaan, eli tekstitys ei saa alkaa samaan aikaan kuva vaihtuu, sillä se aiheuttaa lukijassa, vastaanottajassa sellaisen olotilan, että tässä on jotain hämärää, jotain tapahtui.

Sitten kestoista vielä sen verran, että jos ne ovat hyvin pitkiä, niin jos kuva vaihtuu ja tekstitys jää skarvin yli pitkäksi aikaa, niin kuvan vaihtuminen aiheuttaa sen, että katsoja lukee tekstityksen uudestaan, vaikka tekstitys ei olisi muuttunut. Tämmöisiä pieniä havaintoja on siinä tehty.

Juha Lång: Joo, jotenkin näin se oli.

Olli Philippe Lautenbacher: Joo.

Juha Roiha: Miten teidän omat tutkimuksenne, minkälaista tutkimusta te teette? Olli Philippe?

Olli Philippe Lautenbacher: Minun tutkimukseni liittyy hyvin pitkälti kuvan lukemiseen. Minulla on usein ollut sellainen tunne, että tutkimuksissa, jopa av-tutkimuksissa, kun on kuvaa ja tekstiä, niin silmänliiketutkimuksessa, ja [tutkimuksessa] ylipäätään, kuva jää kontekstimaiseksi asiaksi ja tutkitaan sitä, miten ihmiset lukevat tekstitystä ja miten he ymmärtävät dialogin tekstityksen kautta. 

Kuvan ja tekstin suhde on hyvin monisyinen ja monimutkainen asia, mutta usein tuntuu, että me tiedämme aika paljon tekstin lukemisesta, mutta kuvan lukemisesta meillä on yllättävän vähän konkreettista, varmaa tietoa. Ehkä haluaisin ja haluan kiinnittää huomiota nimenomaan kuvan lukemiseen.

Jos ajatellaan jotakin kuvaa, niin kuin on sanottu, ensin katse kiinnittyy kuvan keskelle ja hahmottaa ihan mikrosekunneissa oikeastaan ¬– joidenkin tutkimusten mukaan 0,54 sekuntia, tai mikä se nyt olikaan, mutta hyvin pienessä ajassa – katsoja hahmottaa, mistä on kysymys, että onko tämä kaupunkikuva vai rantakuva vai mikä tämä on. Sen jälkeen kuvassa aletaan tarkemmin kiinnittää huomiota niihin salientteihin kohtiin, jotka sieltä korostuvat joko sen takia, että siinä on joku väri tai vahva kontrasti tai jotakin tällaista, tai sitten kasvot tai jotain muuta, ja sinne sitten liikutaan.

Kuvan lukemisprosessi ja lukupolut voivat olla hyvin erilaiset katsojasta toiseen siinä, missä tekstissä se on miltei kaikilla samansuuntainen tai ainakin samantyyppinen. Eli kuvaan minä kiinnitän nyt aika paljon huomiota.

Juha Roiha: Miten, Juha, sinä?

Juha Lång: Minä sain juuri valmiiksi väitöskirjan, jossa keskityin nimenomaan tutkimaan silmänliikekameroiden avulla tekstityskonventioita eli laatustandardeja. Yritin saada selville, miten ne vaikuttavat tekstitetyn elokuvan tai televisio-ohjelman katsomiseen ja tätä kautta saada sitä empiiristä dataa näistä konventioista, mikä on puuttunut tähän mennessä. 

Juha Roiha: Kiitoksia Olli Philippe Lautenbacher Helsingin yliopistosta ja Juha Lång Itä-Suomen yliopistosta, ja kiitoksia hyvät kuulijat. 

Olisi mielenkiintoista tietää, mihin te olette katsoneet sillä aikaa, kun te olette kuunnelleet, mistä me olemme keskustelleet. Olette katselleet sitä kännykän ruutua, jonka kautta kenties tätä kuuntelette, oletteko katsoneet sitä laitetta, oletteko katsoneet ulos, jos olette katsoneet, näittekö siellä linnun vai näittekö jotain muuta? Tätäkin voimme ehkä joskus tutkia. Kiitoksia.