Käännetään rautalangasta -podcast, 13. jakso: Kääntäjän koulutus, tiedot ja taidot

Haastattelu: Toimittaja Juha Roiha

Puhujat: lehtori Kalle Konttinen ja yliopistonlehtori Leena Salmi Turun yliopistosta 

Tuotanto: SKTL:n viestintäasiantuntija Maarit Laitinen ​

​Käsikirjoitus: Sari Hokkanen, Tuija Kinnunen, Kalle Konttinen, Maarit Laitinen, Esa Penttilä, Juha Roiha, Leena Salmi, Kristiina Taivalkoski-Shilov ja Gun-Viol Vik

[Kesto 30 min 7 s]

Kääntäjien kompetenssit ja koulutus ovat muuttuneet viime vuosina. Tässä jaksossa keskustellaan siitä, miten työelämätaitoja kehitetään kääntäjäkoulutuksen aikana. Simulaatio on sukeltamista syvään päähän. Mutta tuottaako tiimityön oppiminen parempilaatuisia käännöksiä? Entä mitä tarkoitetaan minäpystyvyydellä?

Litterointi:

[tunnusmusiikkia] 

Juha Roiha: Kääntäjien koulutus ja tiedot ja taidot, kompetenssi, ne ovat aiheena tämänkertaisessa Käännetään rautalangasta -jaksossa. Kanssani ovat keskustelemassa lehtori, FT Kalle Konttinen Turun yliopistosta. Hei.

Kalle Konttinen: Hei.

Juha Roiha: Ja yliopistonlehtori, dosentti Leena Salmi, myös Turun yliopistosta. Hei.

Leena Salmi: Hei.

Juha Roiha: Minä olen Juha Roiha. Lähdemme liikkeelle sanasta kompetenssi. Se on hieno sana. Mitä me tarkoitamme sillä tässä yhteydessä?

Kalle Konttinen: Jos sitä lähtee teoreettisesti miettimään, se tulee hyvin äkkiä sotkuiseksi, mutta se on tietoja, taitoja ja osaamista, ja silloin tavallinen ihminen ymmärtää mistä on kysymys.

Juha Roiha: Kompetenssi-sanan purku tietoon ja taitoon kääntäjien koulutuksessa on varmasti hyvin tarpeen, koska kääntäjien koulutus on muuttunut. Se on kolmenkymmenen vuoden aikana ilmeisesti muuttunut aika paljon, mitä teilläkin on kokemusta tästä asiasta.  

Leena Salmi: Joo, [kääntäjäkoulutushan] itse asiassa aloitettiin jo 60-luvulla Suomessa. Silloin se oli opistotasoinen kieli-instituutti, joka kesti kaksi tai kolme vuotta. 80-luvulla se siirrettiin yliopistoon ja silloin meillä oli viisivuotinen koulutus, ja nyt sitten muutaman viime vuoden aikana on järjestetty aika lailla eri tavoin eri yliopistoissa, mutta meillä Turussa se esimerkiksi on kaksivuotinen maisterivaiheen koulutus. Se on se malli, joka on aika yleinen myös Euroopassa. 

Kalle Konttinen: Silloin kun minä tulin opiskelemaan 80-luvulla, [kääntäminen] oli vielä käsityötä ja nyt tähän mennessä koko ala on teollistunut ja sitä on alettu järjestää tehokkuuden ja tuottavuuden periaattein, ja mukana on hyvin paljon eri rooleja. Sitä kautta vaadittavat kompetenssit, tiedot ja taidot ovat aina vain lisääntyneet tällä alalla. 

Juha Roiha: Jos opetustapa on muuttunut, niin varmasti myös opiskelija-aines on tätä myötä muuttunut. Minkälaista porukkaa tulee nykyisin sisään?
Leena Salmi: Heidän kielitaitonsa vaihtelee aika paljon. Ne, jotka ovat englannin opiskelijoita, heillä on yleensä aina englannin taidot kehittyneet hyvinkin pitkälle, mutta meillä – olen itse ranskan oppiaineessa ja Kalle on saksan – niin sinne tulevien opiskelijoiden kielitaito vaihtelee aika paljon. On sellaisia, jotka tulevat suoraan lukiosta ja ovat lukeneet sen kolme vuotta sitä kieltä, ja sitten on sellaisia, jotka ovat kaksikielisiä tai asuneet pitkään kohdemaassa. Porukka on hyvin heterogeenistä jo siinä lähtövaiheessa, kun he tulevat kandivaiheeseen.

Kalle Konttinen: Opetuksen kannalta se on toisaalta hyvin haastavaa, mutta toisaalta opiskelijat pystyvät hyvin auttamaan ja ruokkimaan toisiaan. He jakavat omaa osaamistaan ja natiivit ovat olleet todella suuri apu. He tuottavat vaikka sitä saksan kieltä luokkaan. 

Juha Roiha: Miten koulutuksen kuluessa mietitte, miten kääntäjien koulutukselliset ja kompetenssitaidot työelämää varten ja kielelliset taidot kehittyvät?

Kalle Konttinen: Jaa [naurahdus]. Ensin täytyy rakentaa kielitaito, ja monella se on vasta rakennussarja, jota aletaan koota, ja sen lisäksi tulee tekstityötaitoja ja käännöstaitoja, ja sitten vielä päälle tulee projektinhallintataitoja ja tekstintarkastustaitoja ja lopuksi vielä yrittäjyystaitoja. Tästä tulee aikamoinen pyramidi jo opintojen kuluessa.

Leena Salmi: Me ikään kuin oletamme, että kun opiskelija tulee kandivaiheen jälkeen maisterivaiheen koulutukseen ja kandivaiheessa on opiskeltu pelkästään kieltä, niin kielitaidon pitäisi olla jo aika hyvä, mutta se ei välttämättä aina ole. Vähän vaihtelee toki sekin, mutta sitäkin täytyy koettaa siinä…

Kalle Konttinen: Kääntämisessä paljastuu, että kielitaidon tason täytyy olla huiman korkea, jotta pystyy tekemään käännöstyötä hyvin. Se on hyvin haastava työ, vaikka nykyään on teknisiä apuvälineitä paljon.

Leena Salmi: Sitten myös äidinkielen taito on tärkeä, eli kun he ovat opiskelleet saksaa tai ranskaa kandivaiheessa, niin heidän pitää osata suomea, jotta he pystyvät kääntämään suomeksi.

Kalle Konttinen: Joo, ja nykyään tulee usein vastaan, että kaikki eivät lue kovin paljon elämässään, ainakaan kirjoja, ja se tuottaa ihan erilaisia tapoja tuottaa kieltä. Kun minulla päässä on omat kaavat siitä, mitä tulee tietyn sanan jälkeen, mutta uusilla opiskelijoilla ne voivat olla erilaisia, koska heillä on kokemuksia videoista ja puhekielen käytöstä. Olemme erilaisissa maailmoissa nykyään.

Juha Roiha: Onko tässä maailmassa tilaa, kun pitää puhua niistä työelämän taidoista, joihin menemme ihan kohta, oppia ajattelemaan sillä kielellä, mitä käännetään? Sehän on yksi kääntämisen isoja asioita, tai ainakin helpottaa hirmu paljon.

Leena Salmi: [myöntävä äännähdys]

Kalle Konttinen: Se on hirmu tärkeä asia ja hirmu haasteellinen, koska siinä pitäisi pystyä ja uskaltaa pysähtyä yksittäisten sanojen ja lauseiden ääreen, ja se vie aikaa ja siihen täytyy hakea lisätietoa, ja nyt kun tarjolla on käännöskoneet ja muut, niin helposti tulee mielikuva, että kaiken täytyisi tapahtua nopeasti. Kun tuotetaan laatua se ei välttämättä ole ollenkaan mahdollista.

Juha Roiha: Mitenkäs sitten ne työelämätaidot, joita lupasin meidän käsittelevän seuraavaksi? Niittenkin oppiminen on aikamoista, koska tällä hetkellä kääntäjät joutuvat silläkin puolella sukeltamaan aikamoiseen viidakkoon.

Leena Salmi: Joo, ja juuri se, että ympäröivä maailma on muuttunut. Meillä on nyt konekääntimet, jotka uhkakuvissa jyräävät meidät ja vievät kääntäjiltä työt, mutta me emme kyllä ihan usko, että niin kävisi. Mutta jonkinlainen työkalu ne joka tapauksessa jo ovat, ja työnkuva on muuttunut myös. Enää ei käännetä pelkästään kirjassa olevaa tekstiä toiseksi tekstiksi, vaan se tekstikin on jo monessa eri muodossa. Siellä on Powerpoint-esitystä ja av-keskustelua ja niin edelleen.

Kalle Konttinen: Ja verkkosivuja ja twiittejä, ja ylipäätänsä kaikkea, mitä viestitään, sitä myös käännetään.

Työelämätaidoista minulle tulee tärkeänä mieleen tiimityötaidot, koska kääntämisestä on tullut sosiaalista. Ennen mielikuva kääntäjästä oli, että hän oli omassa kammiossaan ja teki yksin töitä ja toi sen valmiin työn. Nyt käännösprojektissa usein on mukana kolme, neljä ihmistä, jotka tekevät sitä vähän omissa rooleissaan yhteistyönä.

Juha Roiha: Niin, tuo mielikuva on varmasti peräisin joiltain niiltä ajoilta, kun ajateltiin, että munkit kopioivat tekstejä, ja sitten munkit kääntävät niitä tekstejä, ja se munkki istuu tosiaan siellä kammiossaan, jossa yksinäinen kynttilä palaa pöydällä ja…

Leena Salmi: …ja sulkakynä on kädessä.

[naurahduksia]

Kalle Konttinen: Nyt on haasteena se, että edelleen tarvitaan niitä munkin taitoja, mutta siihen päälle tarvitaan sosiaalisen toiminnan taidot myös. 

Juha Roiha: Voiko sosiaalista toimintaa opettaa ihmisille?

Kalle Konttinen: Onneksi ihmiset ovat… Tulevat aika valmiina ja pätevinä… He ovat kuitenkin eläneet ihmisyhteisöissä ja näin. Se, mitä me voimme tehdä on, että me vaikka simulaatio-opetuksen kautta luomme semmoisia tilanteita, joissa ammatillisesti toimitaan sosiaalisesti. Se on se, mitä me voimme tuoda siihen lisää. Me luomme vaikka firman, jossa opiskelijat toimivat eri rooleissa. 

Leena Salmi: Joo, eli me käytämme tällaista simuloitua – se on meillä nimeltään käännöstyöpaja-kurssi. Meillä on kaksi tällaista pakollista kurssia, joista kumpikin kestää yhden lukukauden ajan ja se alkaa sillä, että sinne tulee niitä eri kielten kääntämisen opiskelijoita ja me jaamme heidät sellaisiin kielikohtaisiin tiimeihin, että jokaisessa tiimissä on aina muutama saman kielen opiskelija, viisi tai kuusi henkeä yhdessä tiimissä.

Sen jälkeen sitten kaikki käännöstehtävät ja muut kurssitehtävät tulevat heille toimeksiantoina. Me opettajat esitämme salanimellä asiakasta, joka lähettää sähköpostia ja pyytää tarjousta jonkinlaisesta tehtävästä, että tämmöinen teksti olisi ja siihen ja siihen mennessä pitäisi saada [käännös]. Sitten opiskelijoiden niin sanotun yrityksen pitää tehdä tarjous, ja me hyväksymme sen, ja sen jälkeen he tekevät sen homman ja lopuksi lähettävät laskun.

Kalle Konttinen: Yksi tämän opetustavan vahvuuksista on, että siinä opiskelijoille paljastuu konkreettisesti, mikä on se kompetenssi tai taito, joka tarvitaan, eikä se jää enää paperille tai abstraktioksi, että opettaja selittää, että tämä on sitten tärkeää. Huomataan, että tätä minä osaan ja tuota minä en osaa, ja kaveri osaa tuota ja tuota. Aletaan tavallaan yhdessä rakentaa siinä tiimissä niitä taitoja eteenpäin. 

Juha Roiha: Miten hankalia te muuten olette asiakkaina, kun te teette... Onko teillä vähän tämä hyvä poliisi, paha poliisi…

Leena Salmi: On meillä välillä, joo. 

Kalle Konttinen: [naurahdus, myöntävä äännähdys]

Leena Salmi: Aika kilttejä me kyllä olemme, mutta välillä me vähän yritämme olla…

Kalle Konttinen: Me saatamme valittaa kovasti, mutta lopulta me ostamme kuitenkin kaikki, mitä meille myydään.

[naurahdus]

Leena Salmi: Niin.

Kalle Konttinen: Tosin hinnasta keskustellaan. Me tilastoimme hinnoittelua ja opiskelijat joutuvat firmoissaan laskemaan myös, oliko tämä kannattavaa vai ei. Semmoista tiukkuutta koitetaan soveltaa.

Juha Roiha: Voivatko opiskelijat sitten vaihtaa rooleja siellä vai vaihdatteko te opiskelijoiden rooleja? Onko se heidän itsensä päätettävissä, jos näin käy?

Leena Salmi: Siinä ensimmäisessä työpajassa kaikkien pitää vaihtaa rooleja. Jokaisen pitää kokeilla olla projektipäällikkö. Kaikki ovat tietenkin kääntäjiä. Se on se tutuin rooli, mutta sitten siellä on semmoisia rooleja kuin terminologi tai it-tuki tai taitosta vastaava henkilö, eli näitä kierrätetään sen ensimmäisen lukukauden aikana ja sitten toisella lukukaudella he saavat itse päättää tarkemmin. Jos joku haluaa olla projektipäällikkönä koko ajan ja muut tiimissä ovat siihen tyytyväisiä, niin sitten se voi mennä niin. 

Juha Roiha: Tästä voidaan tulla semmoiseen käsitteeseen kuin minäpystyvyys, joka on ilmeisesti semmoinen [ominaisuus], jota te pyritte työpajan, tämän simuloinnin kautta vahvistamaan. Onko minäpystyvyys jonkinlaista oman identiteetin vahvistamista, sen löytämistä ja sen tukemista?

Kalle Konttinen: Juu, siitä voisi sanoa tiivistäen, että minäpystyvyys on itseluottamusta suhteessa johonkin tiettyyn tehtävään, jonka kautta arvioidaan, pystynkö tuohon vai en. Se on semmoinen [termi], jota maailmassa on käytetty… Urheilututkimuksessa ja terveysalan tutkimuksessa on käytetty paljonkin. Se on hyvin monikäyttöinen. 

Mutta me olemme nyt täällä meidän käännöstyöpajassamme ottaneet sen yhdeksi mittariksi. Me koitamme seurata, kehittyykö itseluottamus tai minäpystyvyys, koska me uskomme, ja siitä on tutkimustuloksia myös, että kun uskoo itseensä jossain asiassa, niin myös ottaa enemmän riskejä ja sitten ehkä myös kehittyy paremmin. 

Juha Roiha: Eikö tämä toisaalta tee semmoisen, että jos ihmisiä kannustetaan olemaan oma itsekäs itsensä ja siihen lisätään sitten sosiaalisuus päälle, niin mitäs jos teillä on siellä työpajassa vastakkain kuusi äärimmäisen hyvää, itsekästä ihmistä, jotka eivät tule keskenään toimeen?

[naurahdus]

Leena Salmi: Niin, ei ole tainnut vielä olla kyllä.

[naurahdus]

Kalle Konttinen: Ei. Ilmeisesti kääntäjät ovat kai sopuisaa porukkaa…

Leena Salmi: Niin.

Kalle Konttinen: …noin luonnostaan jo taloon tullessaan. Aina joku tekee enemmän ja joku vähemmän, ja sitten ruvetaan tiimissä miettimään, että onko jako tullut tasaisesti, mutta tällaisia tilanteita varten meillä on noin kerran kuussa hr-keskusteluja, joissa puretaan opettajan kanssa yhdessä sitä, miten työt ovat jakautuneet ja onko firma saatu toimimaan niin kuin pitäisi. Tätä kautta päästään purkamaan niitä paineita, jos sellaisia syntyy.

Leena Salmi: Joo, enemmänkin ehkä on käynyt niin, että joku jättää sen työpajan kesken tai tulee esteitä jollekin eikä [hän] tee omia hommiaan, ja yleensä siinä tilanteessa ne muut alkavat olla huolissaan, että saavat tehtävän tehtyä ja toisaalta [heitä] ehkä ärsyttää, että yksi lusmuilee, ikään kuin. Siksi on hyvä, että on siihen se joku kanava, ja sitten jos joku on hyvin individualisti, niin sitten on myös tehty niin, että hän ikään kuin eroaa siitä firmasta ja toimii freelancerina sen jälkeen.

Kalle Konttinen: Niin, koska se on myös ihan hyvä rooli, ja siinä oppii ihan samalla tavalla niitä tärkeitä taitoja. Se on oikeastaan tärkeää oppimista itsestään, että huomaa, että minä tykkään mieluummin toimia itsenäisesti, ja porukat saavat jäädä sivummalle.

Juha Roiha: Niin, tuo kyllä vahvistaa sitä, että ihmisen perusluontoa, että pääasiassa me tahdomme toisillemme pelkkää hyvää ja halutaan toimia yhteisössä niin, että se yhteisö menee eteenpäin, koska jos näin ei olisi niin me emme evoluution kautta enää olisi olemassa lajina varmastikaan.

Kalle Konttinen: Kyllä, joo.

Leena Salmi: Niin.

Kalle Konttinen: Niin, ja kun me olemme nyt pyörittäneet tätä varmaan nyt kahdeksatta vuotta, niin sieltä on kulkenut aika iso määrä ihmisiä läpi tämän, niin ihan kurssin keskeyttänyttä en muista yhtään, että aina on löydetty joku järjestely, millä on saatu [se suoritettua], mikä on oikeastaan aika ihmeellistä, koska tämä on hyvin vaativa opetustapa.

Siinä otetaan isoja riskejä, kun mennään ja pannaan opiskelijat tämmöiseen tilanteeseen, että selvitkää itse tästä työstä, tehkää itse opintonne.

Juha Roiha: Joo.

Leena Salmi: Mehän kuvaamme tätä niin, että me heitämme heidät uima-altaan syvään päähän siinä kurssin alussa ja katsomme, osaavatko he uida. No, jos he eivät osaa, niin me kyllä tulemme heti apuun, heitämme pelastusrenkaan, ja yleensä he kyllä auttavat toisiaan siellä altaassa ja pääsevät sinne toiseen päätyyn lopulta, vaikka välillä vähän kritisoivat sitä, että kauhea aloitus ja mitään ei tiedä ja meille ei kerrottu mitään. Mutta sitten he ovat lopulta tyytyväisiä, että oli muuten hyvä kurssi.

Kalle Konttinen: Ehkä jopa se alkupelästys palvelee semmoista, että herätään oikeasti, että tämä ei olekaan nyt koululuokka, jossa minä voin vetäytyä taaksepäin, vaan minun täytyy ottaa se oma vastuu. 

Juha Roiha: Niin, ja ilmeisesti ihmiset ovat aika tosissaan, ottavat sen, niin kuin se olisi oikea yritys eikä työpaja? 

Kalle Konttinen: Kyllä! Opiskelijat keskustelevat keskenään ja ovat hyvin samastuneita omaan firmaansa, että meidän… Jos meillä on vaikka neljä firmaa niin kuin tälläkin hetkellä, niin kaikki ne ovat parhaita firmoja jokaisen firman työntekijöiden mielestä. 

Juha Roiha: Tämä kuulostaa myös jotenkin siltä, että kun te panette opiskelijat tekemään itse sitä ja tukemaan toisiaan, niin tehän pyritte tekemään itsenne tarpeettomiksi tässä.

Kalle Konttinen: Se on minun unelmani, semmoinen tilanne, että opiskelijat tosiaan itse oppivat ja itse huomaavat, että hei, minä tarvitsen tuota, koska siitä syntyy elämän kestävää oppimista, mikä on hirveän tärkeää, kun kaikki asiat muuttuvat niin nopeasti.

Se, mitä minulle opetettiin, oli hienoa, mutta ne samat asiat eivät ole tärkeitä nykyään. Tällä lailla niitä eväitä tulee ehkä paremmin opiskelijoille.

Leena Salmi: Se on kyllä kivaa, kun voi olla vähän siellä taustalla ja vaan ohjailla ja neuvoa, ettei ole se henkilö, joka kaataa tietoa toisen päähän, ikään kuin sellaista voisi tehdäkään.

Juha Roiha: Mutta siinähän sitä työelämäntaitoa tosiaan oppii. Siinä on itseohjautuvuutta, tiimityöskentelyä ja sitten kun siihen lisätään vielä tämä kääntämisen vaatima luottamus omaan itseensä, omaan kielitaitoonsa, niin tuo tuntuu ainakin täällä Turussa olevan semmoinen, mitä te teette hiukan eri lailla kuin kukaan muu.

Kalle Konttinen: Juu. Euroopassa on samantapaista kuin meillä, mutta me olemme vieneet tämän ehkä vielä pidemmälle tai laajemmaksi. Meidän työpajamme kestää kaikkiaan vuoden, kun taas monissa Euroopan maissa saattaa olla kaksi viikkoa tai pari kuukautta. Me olemme nyt satsanneet tosi paljon tähän.

Leena Salmi: Ja me olemme tavallaan ajatelleet tämä myös sellaiseksi työharjoittelun korvikkeeksi, että monissa Euroopan maissa on taas sitten pakollinen yrityksessä tehtävä työharjoittelu, joka kestää muutaman kuukauden tai yhden lukukauden peräti. Meillä se ei ole pakollinen, vaan nämä työpajat ovat pakollisia. Me olemme tavallaan tuoneet sen yrityksen yliopistolle.

Juha Roiha: Voiko sitä yrittämistä opettaa? Tämähän vaatii jonkinlaista näkemystä myös sinne puolelle.

Kalla Konttinen: Yrittäjyydessä on joitain asioita, jotka kannattaa kertoa aluksi, mutta niitä on oikeastaan aika vähän. Sen jälkeen tärkeintä on, että kukin ottaa sen haasteen omalle tiimilleen. Koska yrittäjyys on sitä, että ei voi tietää etukäteen, mitä tapahtuu, mutta on joku tavoite ja suunta, mihin mennään ja haetaan resurssit sen tekemiseen. 

Leena Salmi: Niin, onhan tietenkin kaikki liiketoimintaan liittyvä sellaista, mitä voi opettaa, ja ne siellä kauppakorkeakoulussakin jotakin tekevät, kun niillä sitä on, mutta siis, no niin… [naurahdus] En halua vähätellä kauppakorkeaa, mutta semmoinen opintokokonaisuus esimerkiksi kuin liiketoimintaosaaminen on tarjolla.

Kalla Konttinen: Tärkeitä kirjanpitoon liittyviä taitoja ja taloussuunniteluun liittyviä taitoja… Mutta tätä on ihan minäpystyvyyden kautta tutkittukin jossain kaupallisen alan oppilaitoksessa tai yliopistossa ja huomattu, että silloin, kun kerrotaan näistä asioista teoreettisesti, niin minäpystyvyys ei kehity juurikaan, mutta sitten kun laitetaan ihmiset tekemään, niin minäpystyvyys kehittyy, ja usko omaan yrittäjyyteen kehittyy.

Juha Roiha: Miten yrittäjien usko teidän opiskelijoihin on kehittynyt?

Leena Salmi: Se on ihan hyvin kehittynyt. Meillähän on aika hyvät tai tiiviit yhteydet paikallisiin käännöstoimistoihin ja muutamaan muuhunkin, ja meillä käy niistä käännöstoimistoista vieraita säännöllisesti työpajassa pitämässä vierailuluentoja tai ihan osallistumassa siihen toimintaan. Meillä on tämmöinen yrityskummi-idea, jota olemme siellä ylläpitäneet. Me kutsumme aina jonkun käännöstoimiston edustajan sinne yhden aamupäivän ajaksi tekemään hommia opiskelijoiden kanssa, mitä heillä kulloinkin on työn alla. Opiskelija saavat kertoa vierailijalle, mitä he tekevät ja pyytää häneltä neuvoja tai panna hänet hommiin tai muuta.

Käännöstoimistoissa on tietysti paljon sellaisia, jotka ovat itse käyneet kääntäjäkoulutuksen joskus aiemmin ja useimmiten sellaiset kyllä tykkäävät tästä ja sanovat, että onpas kiva, että on tällaista, että ei ollut minun aikanani vielä.

Kalle Konttinen: Meillä valitaan joka vuosi yksi viikko innovaatioviikoksi, jolloin nämä opiskelijafirmat kehittävät uusia ideoita alalle ja silloin kutsutaan käännösyrityksistä ammattilaisia mukaan ja he ovat kovasti innostuneita siitä yhteisestä ideoitten kehittelemisestä opiskelijoitten kanssa. Siellä on tullut ihan hyvää tulosta.

Juha Roiha: Tuntuu, että teillä Turussa innovointi on myös yksi iso juttu, jota kohti te pyritte.

Kalle Konttinen: Joo, käännösala ei ole pysynyt samanlaisena. Se on oma kokemus, että tämä on ihan eri juttu, kuin mitä vaikka minulle kerrottiin.

Juha Roiha: Niin.

Kalle Konttinen: Ihan hieno juttu, mutta ei se tule pysähtymään muutos tässä. Jos me nyt alamme selittää opiskelijoille, että näin tämä ala menee, niin se ei enää pidä paikkaansa kymmenen vuoden päästä. Nyt tarkoitus olisi saada näistä meidän opiskelijoista tämän alan tekijöitä ja muuttajia ja luojia sen sijaan, että he odottaisivat, että joku sanoo, että näin tämä menee.

Leena Salmi: Niin, ja siellä on paljon semmoisia negatiivisia mielikuvia käännösalasta: kun teknologia jyrää, niin ihmistä ei tarvita tai toimeksiantajat maksavat huonosti ja niin edelleen, että ei kannata ryhtyä sille… Että kannattaa ruveta tekemään jotain ihan muuta. Niin tätä kaikkea me koitamme torjua, koska viestintä ei mihinkään vähene ja kansainvälinen viestintä ei myöskään vähene, niin että kielitaitoisia ja käännöstaitoisia ihmisiä tarvitaan koko ajan, mutta se on vain muuttunut toisenlaiseksi, mitä käännetään ja millä tavalla käännetään ja mitkä ovat ne apuvälineet, jolloinka juuri se, että me haluamme pistää heidät itse ajattelemaan ja keksimään uusia asioita sen sijaan, että he masentuvat siitä negatiivisuudesta.

Juha Roiha: Niin, että voi voi, huonosti tämä menee kuitenkin, ja kohta minä olen työtön. Vaan päinvastoin te yritätte tukea sitä positiivista ajattelua, että hei, tässä on kaikkia uusia mahdollisuuksia, minä voin tehdä tuota ja minä voin tehdä vielä tuota ja onko mahdollista, että minä tekisin vielä tätäkin.

Kalle Konttinen: Kyllä.

Leena salmi: Joo.

Kalle Konttinen: Siis, käännösala on niin uskomattoman paljon hienompi kuin mitä se oli silloin kuin minä tulin opiskelemaan, että tehdään todella hienoja asioita hienolla teknologialla. Täällä liikkuvat todella isot rahat, jos katsotaan maailmanlaajuisesti. Tämä on lupausten ala, mutta tarvitsee löytää se itseluottamus ja tarttua siihen.

Juha Roiha: Miten tässä käy laadun? Kun te puhutte yrittämisestä, te puhutte tiimityöstä, niin onko se semmoinen, että jossain vaiheessa  sanottiin ravintola-alalla, että kiireessä sitä kelpaa huonompikin ruoka, että tuottaako se yhtä hyvää tulosta, vai tuottaako se peräti yhtä parempaa tulosta, että he tekevät yhdessä?

Kalle Konttinen: Joo, yhteistyö tuottaa minun kokemukseni mukaan keskimäärin paljon parempaa laatua kuin mitä olen nähnyt yksilötöissä. Mutta sitten täytyy myös muistaa, että siellä tarvitaan yksilön taitoja ja jokaisen pitäisi kuitenkin kehittää omaa osaamistaan, tai sitten löytää itselleen rooli, jossa ei tarvita juuri sitä juttua, mikä ei ole se kaikkein vahvin asia.

Juha Roiha: [myöntävä äännähdys]

Leena Salmi: Joo, minä olen samaa mieltä. Miten opiskelijat tekevät käännöksiä? Jos on pidempi teksti, he jakavat sen niin, että jokainen kääntää yhden pätkän ja toiset sitten tarkistavat tavallaan, eli sillä tavallaan se tulee… Vähintään kaksien silmien läpi menee se teksti, jolloin siitä paremmin löytää niitä ongelmakohtia ja saa korjattua sitä.

Kalle Konttinen: Kyllä minun kokemukseni käännöstyöpajoista on, että meillä on vaikeampia tekstejä ja minä luen parempilaatuista tekstiä, kuin mitä koskaan aikaisemmin. Opettajana olen ihan iloinen tästä kyllä.

Juha Roiha: Minkälaista palautetta opiskelijoilta on tullut? Onko työpaikkoja avautunut sillä tavalla, että rumimpia saa kivittää ja…

Leena Salmi: Joo, sanoinkin jo tuossa, että palautetta on se, että ensin tuntuu kauhealta, kun heitetään syvään päähän, mutta sitten sen jälkeen se tuntuu hyvältä, että olipas hyvä kurssi, ja muistan, että jonkun niistä ensimmäisistä käyneet opiskelijat kertoivat jälkikäteen, että saivat kesätyöpaikan ihan sillä, kun olivat osanneet tehdä laskun käännöstoimiston työhaastattelun yhteydessä, koska se oli opetettu työpajassa heille.

Kalle Konttinen: Ylipäätänsä tämä tuo opiskelijalle enemmän käsitystä siitä, mitä hän oikeasti osaa, kun hän pystyy vertaamaan naapuriin, joka samassa tiimissä tekee. Sitä kautta on helpompi työnantajalle tai työnhaastattelussa sanoa, että tämän verran osaan, eikä tarvitse arkailla.

Leena Salmi: Tai että olen kokeillut sitä ja sitä työkalua.

Kalle Konttinen: Joo.

Juha Roiha: Kalle Konttinen ja Leena Salmi, otetaan tähän loppuun vielä sellainen, vaikka tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa ja sitä on hirveä tehdä, mutta kun maailma muuttuu, niin kuin monta kertaa tämänkin keskustelun aikana on tullut esille. Jos te saisitte tätä innovaatiota, työpajaa ja näitä vielä kehittää, niin mihin suuntaan te sitä liikuttaisitte?

Päät pyörivät.

[naurahdus]

Kalle Konttinen: Minulla on ainakin itselläni hyvin suuri houkutus selvittää tarkemmin, mitä siellä oikeasti tapahtuu.

Juha Roiha: Mitä tarkoitat, että mitä oikeasti tapahtuu?

Kalle Konttinen: Kun siellä on joskus kolmekymmentä ihmistä tekemässä töitä neljässä, viidessä tiimissä ja opettajana minä seison luokan nurkassa ja katselen, että tuolla selvästi tapahtuu jotain, mutta en ole varma siitä, mitä siellä juuri sillä hetkellä opitaan. Näen kyllä tuloksia ja olen tyytyväinen, mutta on suuri houkutus ymmärtää syvemmin, mitä oppimistilanteissa tapahtuu.

Leena Salmi: Niin, koska jos sinne menee, sinne opiskelijoiden sekaan kuuntelemaan, niin tilanne muuttuu. He eivät enää ole niin spontaaneja eivätkä toimi samalla tavalla kuin toimisivat ilman opettajaa. Sinne ei voi mennä tarkkailemaan samalla lailla kuin…

Juha Roiha: Niin, tämä on tämä klassinen tieteen dilemma…

Leena Salmi: Kyllä:

Juha Roiha: …että tutkiminen muuttaa tutkittavaa.

Leena Salmi: Joo. Se olisi se, että miten pääsisi oikeasti näkemään, mikä se vuorovaikutus on ja miten he saavat ne käännökset aikaan.

Kalle Konttinen: Kun tämä selvästi tuottaa hyviä tuloksia, niin mikä on se ihmeresepti, joka niitä tuottaa. Me olemme laittaneet pataan nyt kaikenlaista ja hyvältä maistuu, mutta miksi?

Juha Roiha: Eikä pata ole kiehunut yli vielä toistaiseksi.

Leena Salmi: Ei. Ei ole.

Kalle Konttinen: Se porisee ihan mukavasti ja aina tämmöistä täytyy kehittää, mutta minulla on semmoinen kuva, että muutama vuosi suurin piirtein näin voidaan jatkaa, ja sitten tarvitsee keksiä uusia mausteita tai aineksia.

Juha Roiha: Ja tämä maailmahan menee eteenpäin semmoista vauhtia, että muutaman vuoden päästä on luultavasti jo erilaisia vermeitä, välineitä, nippeleitä, nappeleita ja muita, ja myös kanavia, joita pitkin tulee käännöksiä ja joita täytyy myös tässä käännösmaailmassa ottaa huomioon, ja tietysti tekoäly, joka nyt on tällä hetkellä kehityksen vaiheilla, ja josta ollaan lievästi sanoen kahta mieltä, tuo uusia haasteita.

Leena Salmi: Joo, juuri näin.

Juha Roiha: Onko tekoäly muuten käännöstyössä mitenkään… Voiko kysyä joltakin robotilta, että…

Kalle Konttinen: No, nämä uudetkin tekoälykoneet, niin kuin Bingin, saa kääntämään, mutta ne eivät käännä vielä niin hyvin kuin ne Deep L ja muut, jotka on erikseen käännöstyötä varten räätälöityjä. Osittain käännöskoneiden tulokset ovat häikäisevän hyviä, mutta sitten taas seuraavassa lauseessa voi olla häikäisevän huonoa. Sinne tarvitaan jossain kohtaa ihminen katsomaan, kumpi on kumpi.

Juha Roiha: Ihminen ei häviä mihinkään, koneet eivät ota valtaa, eli se positiivinen ajattelu, se olkoon tulevien kääntäjien ja nyt myös tätä työtä tekevien kääntäjien iso ohjenuora, samoin kuin innovointi ja reaktioitten seuraaminen, joita te tuossa koulutuksessa opetatte.