Käännetään rautalangasta -podcast, 15. jakso: Käyttäjäkeskeisestä kääntämisestä

Haastattelu: toimittaja Juha Roiha

Puhujat: User-Centered Translation -kirjan yhdessä Tytti Suojasen ja Kaisa Koskisen kanssa kirjoittanut Tiina Tuominen Turun yliopistosta sekä käyttäjäkeskeisestä kääntämisestä 2022 väitellyt Juho Suokas Itä-Suomen yliopistosta

Tuotanto: SKTL:n viestintäasiantuntija Maarit Laitinen ​

​Käsikirjoitus: Sari Hokkanen, Tuija Kinnunen, Maarit Laitinen, Esa Penttilä, Juha Roiha, Juho Suokas, Kristiina Taivalkoski-Shilov, Tiina Tuominen ja Gun-Viol Vik

[Kesto 33 min 15 s]

Käännökset tehdään aina jotain tiettyä tarkoitusta varten. Käyttäjäkeskeinen kääntäminen on käytettävyystutkimukseen nojaava menetelmä, joka hyödyttää käännösten lukijoiden lisäksi niin kääntäjiä, kielipalveluyrityksiä kuin kääntäjänkoulutustakin. Mutta mistä oikein on lopulta kyse? Ja miten menetelmä eroaa muista lähestymistavoista? 

Litterointi:

[tunnusmusiikkia]

Juha Roiha: Tervetuloa taas kääntämään rautalangasta. Tämänkertaisessa podcastin jaksossa puhumme käyttäjäkeskeisestä kääntämisestä. Mitä se on, mihin sillä viitataan, mitä sen ympärille rakentuu, miten sitä voidaan tutkia ja miten sitä voidaan opettaa? Minä olen Juha Roiha ja kanssani on keskustelemassa Tiina Tuominen. Olet Turun yliopistosta.

Tiina Tuominen: Joo. Tällä hetkellä Turun yliopistossa. Olen kiertänyt muutamissa muissakin Suomen ja Suomen ulkopuolisissakin yliopistoissa kääntämistä opettamassa ja tutkimassa. Tällä hetkellä olen tehnyt Turussa englannin kääntämisen professuurin sijaisuuksia ja ollut siellä myös tutkimusjohtajan tittelillä käännöstiedettä puuhaamassa.

Juha Roiha: Toisena keskustelijana Juho Suokas. Olet Itä-Suomen yliopistosta.

Juho Suokas: Kyllä. Teen siellä opetus- ja tutkimushommia. Väittelin käyttäjäkeskeisestä kääntämisestä viime joulukuussa.

Juha Roiha: Lähdetään määritelmästä ja siitä, mitä [käyttäjäkeskeinen kääntäminen] tarkoittaa. Monelle käyttäjäkeskeinen kääntäminen voi olla vähän oudohko termi. Tiina?

Tiina Tuominen: Joo. Tämä ei välttämättä ole vielä hirveän laajalle levinnyt termi. Olin itse mukana kehittelemässä sitä vajaa kymmenen vuotta sitten. Piti oikein laskea. [naurahdus] Se sai alkunsa Tampereen yliopistossa. Taustalla on ajatus käytettävyydestä. Aloimme miettimään, että oikeastaanhan monet käännetyt tekstit ovat olemassa sitä varten, että niillä on jokin käyttötarkoitus. Tekstien avulla halutaan tehdä jotain, niiden avulla halutaan ymmärtää jotain paremmin tai on joku muu tavoite, jonka vuoksi niitä käännetään ja luetaan. Siksi ajattelimme, että käännösten lukijat ovat tavallaan käännösten käyttäjiä, ja silloin käytettävyyden käsite voisi olla yksi tapa arvioida sitä, kuinka hyvin ne toimivat.

Tuotekehitysmaailmasta käytettävyyttä on laajemminkin ja pidempään jo käytetty arviointimenetelmänä. Myös teknisen viestinnän kautta tuli erilaisia työkaluja, joita sovelsimme kääntämiseen. Teknisessä viestinnässä ajattelimme, että jos jonkin tuotteen halutaan olevan käytettävä, niin esimerkiksi käyttöohjeen pitää olla myös käytettävä. Käyttöohjetta pitää pystyä käyttämään, jotta saa tuotteen toimimaan. Jos tällaiset tekniset ohjeistavat tekstit voivat olla käytettäviä, mikseivät käännöksetkin. Sieltä haimme ajatuksia ja käytettävyysmallia, ja sen ympärille rakensimme käyttäjäkeskeisen kääntämisen konseptin.

Juho Suokas: Joo. Käännöspuolella puhutaan usein lukijoista. Ei niinkään käyttäjistä. Aloin miettimään asiaa vaikka tämän podcastin kautta. Senkin kuulijat ovat tavallaan käyttäjiä. Voi ajatella, että sinä siellä, joka kuuntelet tätä podcastia, kuuntelet sitä tietyssä tilanteessa, tietyllä laitteella ja jotakin tiettyä tarkoitusta varten. Ja se, millaisille käyttäjäryhmille tämä podcast on suunnattu, varmaankin ensisijaisesti aiheesta kiinnostuneille kääntäjille, tulkeille ja opiskelijoille. Ei välttämättä niinkään tutkijoille, mutta tiedämme, että varmasti tätä kuuntelevat myös tutkijat, mutta emme suoraan suuntaa tätä…

Tiina Tuominen: Ei, mutta emme halua kuulostaa typeriltä myöskään heidän korvissaan.

[naurahdus]

Juho Suokas: Niinpä.

Juha Roiha: On erittäin hyvä pyrkimys olla kuulostamatta typerältä. Tässä podcastissa on ymmärtääkseni joka jaksossa se onnistuttu välttämään. Mainitsit sanan käytettävyys, Tiina, jo tuossa äsken. Miten käytettävyys liittyy käyttäjäkeskeiseen kääntämiseen? Vai kumpi haluaa aloittaa, Juho vaikka?

Juho Suokas: Keskiössä on käytettävyyden käsite eli kuinka hyvin tuote sopii siihen tarkoitukseen, mitä varten se on tehty. Sitä mitataan tai tarkastellaan käytettävyyden käsitteen kautta. Yleensä, jos puhutaan jonkun asian käytettävyydestä, tarkoituksena on myös parantaa sitä. Tässä voi tehdä [ikään kuin] eron… Yleensä puhutaan laajemmin käyttäjäkokemuksesta, mihin kuuluu kaikenlaisia elementtejä, joista yksi on käytettävyys, joka tarkoittaa sitä, kuinka helppoa tai miellyttävää tuotteen käyttäminen on. On muitakin termejä, kuten käytännöllisyys eli mitä tuotteella voi tehdä. Esimerkiksi linkkuveitsellähän voi tehdä vaikka mitä, mutta se ei ole hirveän hyvä oikein mihinkään yksittäiseen asiaan. Parempi käytettävyys esimerkiksi leivän voitelemisessa on voiveitsellä, ei niinkään linkkuveitsellä.

Tiina Tuominen: Tämähän tuo esiin myös yhden käytettävyyden keskeisen ajatuksen, että sitä yleensä mietitään jossakin tietyssä tilanteessa. On jokin käyttötilanne, oli se sitten voiveitselle, käyttöohjetekstille, lastenkirjalle tai lakitekstille, joka on ehkä käännetty. Ajatellaan, että on tietyt käyttäjät, jotka sitä tarvitsevat, ja joilla on jokin tietty tavoite sen käyttämiseen. On tietty tilanne, jossa sitä käytetään, ja pyritään siihen, että nimenomaan siinä tilanteessa tuote tai käännös toimii mahdollisimman hyvin. Voiveitsellä ei tarvitse pystyä vuolemaan jotakin… Mitä voisi haluta vuolla? [naurahdus] Toteemipaalua?

Juho Suokas: Tai avata viinipulloa.

[naurua]

Tiina Tuominen: Niin. Käytettävyys teksteissä ja tavaroissa ei tarkoita sitä, että kaikissa tilanteissa pitää toimia loistavasti, vaan sitä, että on määritelty, mihin tarkoitukseen se on suunnattu ja minkälaisille käyttäjille, ja pyritään palvelemaan juuri sitä. Se mahdollistaa, että mietitään tarkemmin sitä, minkälaiset ominaisuudet olisivat juuri tässä tarpeellisia – joko tekstissä tai tuotteessa.

Juho Suokas: Voisin vielä toisen esimerkin nostaa. Olen yleensä käyttänyt mikroaaltouuneja kuvaamaan tätä. Jos pitää vaikka työpaikalle tai johonkin, missä ihmiset vaihtuvat paljon, hankkia mikroaaltouuni, niin miksi sinne aina valitaan mahdollisimman monikäyttöinen digitaalinen, mistä kukaan ei pysty ensinäkemällä ottamaan selvää, miten sen saa päälle.

Juha Roiha: Entä ymmärrettävyys? Se liittyy melko keskeisesti tähän myös.

Juho Suokas: Joo. Eri osatekijöistä ymmärrettävyys on yksi. Opittavuus, kuinka helposti pystyt hahmottamaan – kun näet tekstin, tuotteen tai palvelun ensimmäistä kertaa – miten se toimii ja mitä sillä voi tehdä.

Tiina Tuominen: Joo, ja miellyttävyys eli kuinka mielellään tekee asiaa tai lukee tekstiä. Kuinka hyvät fiilikset toiminnasta jää.

Juho Suokas: Joo. Jos vaikka valitsee jotakin tiettyä tekstiä, se saattaa tarkoittaa, että tuossa on kivampi fontti. Luen mieluummin tämän. [naurahdus]

Tiina Tuominen: Niin, kyllä.

Juha Roiha: Mikroaaltouunivertaus oli mielestäni siitä hyvä, että sen käytettävyyttä todella voi parantaa sillä, että se on vähän yksinkertaisempi härpäke, eikä todella niin, että kukaan ei edes ymmärrä, mitä sen kanssa pystyy tekemään eikä se edes muistuta mikroaaltouunia. [naurahdus] Miten sitten käännösten käytettävyyden parantaminen? Mitkä siinä ovat ensisijaisia työkaluja?

Juho Suokas: Kirjassa ehdotetaan aika monenlaisia. Olen omassa väitöskirjassani keskittynyt kolmeen, jotka ovat käytettävyystestaus, käyttäjäpersoonat ja heuristinen arviointi. Mistä aloittaisimme?

Tiina Tuominen: Aloitetaanko vaikka persoonista? Ne yleensä ovat prosessissa ensimmäisenä. Ajatus on, että on luotu tällainen käyttäjäkeskeisen käännösprosessin malli siitä, miten tietoa käyttäjistä voidaan koota koko prosessin ajan. Niillä voidaan hienosäätää käännösratkaisuja ja -strategioita. Lopputuloksena toivottavasti on mahdollisimman käytettävä käännös. Se alkaa siitä, että tehdään mentaalisia malleja. Hahmotetaan, keitä käyttäjät ovat. Näistä persoonat ovat yksi mentaalisen mallin työkalu. Juho ole hyvä, kerro vain enemmän.

Juho Suokas: Ideana on hahmottaa, kenelle teksti tulee. Persoonia yleensä luodaan sen perusteella, että ne jollain tavalla kuvaavat käyttäjäryhmää. Niitä yleensä tehdään useampia, koska aika harvalla tekstillä, tuotteella tai palvelulla on vain yksi tietynlainen käyttäjäryhmä. Esimerkiksi jos kirjaston verkkosivuja käännetään, katsotaan minkälaiset henkilöt asioivat kirjastossa. Niiden perusteella voidaan luoda hahmoja, joilla on tiettyjä ominaisuuksia. Esimerkiksi lapsiperheen vanhemmat, jotka käyttävät [kirjaston nettisivuja] tai vanhempi ihminen tai nuori ihminen. Olemme aika paljon näitä opiskelijoiden kanssa tehneet. Niissä saattaa välillä lähteä aika lennokkaaksi nämä persoonat. Menee jo enemmän fanficin puolelle. Aletaan kertoa urasta, lemmikeistä ja vähän kaikesta, mutta yleensä tarkoituksena on keskittyä siihen, miksi hän tarvitsee tekstiä, miten hän käyttää sitä ja miten ottaa huomioon tietynlaisia henkilöpiirteitä ja persoonallisuuksia.

Juha Roiha: Eli pyritään ymmärtämään, mitä hän aikoo tehdä tällä ja mihin hän käyttää sitä. Todellakin siis ettei tarvitse käyttää linkkuveistä pullon avaamiseen.

Tiina Tuominen: Niin. Ajatus siitä, että on konkreettinen ihminen, vaikkakin fiktiivinen ihminen mielessä. Ettei vain sanota, että keski-ikäinen, akateemisesti koulutettu se ja se.

Juha Roiha: Niin tai Pihtiputaan mummo.

Tiina Tuominen: Niin tai joku vastaava, vaan että kyseessä on ihminen, jolla on ulkonäkö, nimi, ikä, harrastukset ja perhe. Vaikka välillä saattaa vähän mopo pyrkiä lähtemään käsistä, se on ihan hyvä, koska päästään aika syvällisesti keskustelemaan tämän ihmisen kiinnostuksen kohteista, tarpeista, asenteista ja osaamisesta. Näin pystytään hyvin konkreettisesti miettimään, mitkä kaikki termit pitää tekstissä selittää, missä järjestyksessä asiat esitetään tai mikä fontti valitaan. Jos esimerkiksi vanhemmat lukevat lasten kanssa kiireessä, miten teksti pitäisi asetella, jotta se toimisi parhaiten. Tai jos luetaan jotakin ääneen lapsille, että mikä on paras ratkaisu siihen.

Juho Suokas: Tämä on sellaista, mitä kaikki varmaan tekstejä tehdessään jollain tasolla ajattelevatkin, mutta eivät välttämättä pue sitä sanoiksi missään vaiheessa. Kun on olemassa konkreettinen keino tehdä siitä näkyvä paketti, voi kommunikoida muillekin prosessissa mukana olleille, että teksti on tehty tällaiselle henkilölle ja sen takia on tehty tällaisia ratkaisuja.

Tiina Tuominen: Kääntäminenhän on usein kuitenkin ryhmätyötä. Se, että on yhteinen ajatus kohdekäyttäjästä, auttaa. Loimme Käyttäjäkeskeinen kääntäminen tai User-Centered Translation -kirjaan kolme persoonaa, joista yksi on kääntämisen opiskelija, yksi kääntämisen opettaja ja yksi ammattikääntäjä. Kun persoonat oli luotu, pystyimme kolmen kirjoittajan kesken keskusteluissa hyvin miettimään esimerkiksi sitä, että mitenkäs kun Emma valmistelee luentoa käyttäjäkeskeisestä kääntämisestä, niin minkälaisia oppimistehtäviä jokaisen luvun loppuun kannattaisi laatia, ja tämän tyyppistä. On helpompi käydä näitä keskusteluja yhdessä ja pitää käyttäjä koko ajan mielessä.

Juha Roiha: Mitenkäs nämä kaksi muuta mallia?

Juho Suokas: Toinen, mitä käytin, oli käytettävyystestaus. Tämä on eniten resursseja vaativa, mutta myös yleensä muilla aloilla, jos puhutaan käytettävyydestä, ensimmäinen mikä tulee mieleen. Siinä on jokin tarkkaan määritelty käyttötilanne, arvioitava tuote tai sen prototyyppi ja koekäyttäjä, jolla on jokin tehtävä, mitä hän tekee sillä. Sitä, miten hän suoriutuu tehtävästä, valvotaan, otetaan muistiinpanoja, ja sitten käyttäjää haastatellaan. Itse käytin tätä väitöskirjassani sellaiseen kuin Suuri kitarakirja, jonka suomenkielistä käännöstä oli vähän kritisoitu siitä, että se on lähes käyttökelvoton käännöksen kielen takia.

Juha Roiha: Olen kuullut tämän arvion kyllä.

Juho Suokas: Joo. Tämä oli itse asiassa Tero Valkosen kommentti. Pyrin selvittämään, onko asia näin. Otin pätkän kirjasta, jonka annoin koekäyttäjille, jotka olivat yliopiston opiskelijoita, mutta eivät kielialan opiskelijoita ja harrastavat jonkun verran kitaran soittoa. Heille annoin pätkän, jossa harjoiteltiin tai selitettiin muutamia soittotekniikoita. Katsoin, kun he yrittivät harjoitella tekniikoita kirjan kanssa, tein muistiinpanoja ja sitten haastattelin heitä ja näin eteenpäin. Kävi ilmi, ettei kieli ollut niinkään hankalaa, mutta painettu kirja YouTube-videon sijaan oli ehkä suurin käytettävyysongelma.

Juha Roiha: [naurahdus] Eli väline oli tavallaan väärä?

Juho Suokas: Kyllä. Toisaalta tämä Teron kritiikki oli 2000-luvun alusta muistaakseni.

Juha Roiha: Joo. Niin taisi olla. Entä sitten tämä kolmas?

Juho Suokas: Se on heuristinen arviointi. Haluatko jatkaa siitä [Tiina]?

Tiina Tuominen: Joo. [Heuristista arviointia] sanotaan myös asiantuntija-arvioinniksi. Vähän tällainen käytettävyystestaus, koska siinä pitää sitten aina jostain rekrytoida oikeita käyttäjiä. Se vaatii aikaa ja resursseja ja saattaa vaatia olosuhteita, joissa pystytään erityisen huolellisesti tarkkailemaan. Aina ei ole mahdollista tehdä oikeilla käyttäjillä käytettävyystestausta. Siksi joskus, joko sen täydennyksenä tai sen tilalla, tehdään heuristista asiantuntija-arviointia, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että on tarkastuslista erilaisia heuristisia käytettävyysperiaatteita, ja ne ovat usein kysymysmuodossa: onko teksti johdonmukainen? Jääkö käyttäjälle tunne, että hän on oppinut tekstin lukemisesta jotakin? Onko teksti oman tekstilajinsa konventioiden mukainen? Tämänkaltaisia kysymyksiä. Joko aihepiirin asiantuntija, kääntämisen asiantuntija tai muu kieliasiantuntija voi käydä niitä läpi, antaa palautetta ja korjausehdotuksia. Kun tarkistuslistan kysymykset on mahdollisimman hyvin aikaisempien kokemusten perusteella suunniteltu ja viilattu, niiden kautta päästään kiinni keskeisimpiin käytettävyysongelmiin. Ei se tietenkään täydellisesti korvaa sitä, että oikeilta ihmisiltä kysyttäisiin, mutta se on hieman kevyempi keino arvioida tekstiä käytettävyyden näkökulmasta.

Juho Suokas: Minulla oli tämä myös kitarakirjan testauksessa toisena menetelmänä. Kielialan asiantuntijat, jotka harrastivat kitaransoittoa yliopistostamme kommentoivat kirjaa listan perusteella. Siinä ei joutunut tihrustamaan pientä tekstiä painetusta kirjasta kitara sylissä, vaan he keskittyivät tosiaan vähän eri asioihin.

Juha Roiha: Tämähän kuulostaa siltä, että arvioitte tekstiä laatukriteereillä.

Tiina Tuominen: Nimenomaan. Käännösten arvioinnissa laatu on ollut sana, joka aina pyörii.

[naurua]

Juha Roiha: Jostain syystä. [naurahdus]

Tiina Tuominen: Niin. Tietenkin ilman muuta, mutta laatu voi olla vaikea käsite. ”Makuasioista ei saa kiistellä”, eikö se jotenkin niin mene? Helposti jokaisella saattaa olla oma näkemyksensä siitä, mikä on hyvä tai huono ja minkälainen haluaisi tekstin olevan. Ajatuksenamme on ollut, että jospa katsotaan käytettävyyden näkökulmasta ja käyttötilanne ja käyttäjät on tarkasti määritelty, se tarjoaisi vähän toisenlaisia kriteerejä arvioida käännöksen onnistuneisuutta ja toimivuutta. Ei tarvitse miettiä, onko joku sana omasta mielestä hyvä vai huono, vaan voidaan miettiä, miten se sopii tähän käyttötilanteeseen ja tälle käyttäjälle. [Käytettävyys] on helpompi yhteinen kriteeri eri arvioiden välillä.

Juho Suokas: Jos laadusta joku on yhtä mieltä ja joku toista, niin joissain tietyissä käyttötilanteissa niin sanottu laadukas käännös voi olla väärä käännös.

Tiina Tuominen: Niin. Esimerkiksi, kun tätä kirjaa varten myöhemmin toisessa artikkelissa vielä vähän hienosäädettiin sitä heuristiikkalistaa, tarjosimme siis yhdenlaisia käännösten käytettävyysheuristiikkoja, niin ihan tarkoituksella siinä vasta viimeisenä on kysymys käännöksen ja lähtötekstin vastaavuudesta. Se, onko kaikki sanankäänteet käännetty täsmälleen samalla tavalla niin, että sisältö on täysin sama kuin lähtötekstissä, ei välttämättä ole olennaista, jos teksti toimii siinä tarkoituksessa, mihin käännös on suunniteltu.

Juha Roiha: Miten tämä pätee kaunokirjalliseen puoleen? Siellähän voidaan arvioida, esimerkiksi [Pentti] Saarikosken käännös James Joycesta on klassinen esimerkki siitä, että on todella hyvä käännös ja hienoa tekstiä lukea, mutta alkuperäinen käännös on ehkä hieman toisenlainen.

Juho Suokas: Pitäisi miettiä, mikä käännöksen funktio on ollut. Saarikosken tapauksessa luultavasti on ollut tarkoitus, että kääntäjä näkyy vahvasti, kun taas jossain toisessa tilanteessa kääntäjän roolin ei ilmeisesti välttämättä pitäisi näkyä niin vahvasti. Jos ajatellaan Saarikosken käännösten funktiota, vaikka Siepparia ruispellossa, niin ovathan ne jopa enemmän Saarikosken teoksia kuin lähtötekstin käännöksiä. Riippuu tietenkin taas kontekstista.

Tiina Tuominen: Toki on niin, että käännöksiä on hirveän monenlaisia. Joidenkin kääntämisen lajien kohdalla käytettävyys on paremmin sopiva kriteeri kuin joidenkin toisten. Kaunokirjallinen puoli on ehkä juuri se, jossa ainakin joissain tilanteissa käytettävyysajattelu voi tuntua vähän vieraammalta. Haluammeko sanoa, että kaunokirjallisuutta luetaan jotain tiettyä tarkoitusta varten? Tietenkin, niinhän se on, että sitä luetaan sitä varten, että viihdytään, ymmärretään jotain asiaa paremmin tai nautitaan kielestä tai jotain tämänkaltaista. Voi siis miettiä, minkälainen käännös palvelisi esimerkiksi sitä tarkoitusta, että haluaa nauttia sen kaunokirjallisen teoksen kielestä. Onko se Saarikosken käännös vai onko joku muu?

Juho Suokas: Onhan eri kaunokirjallisuudenkin genreillä eri tapoja kääntää. Esimerkiksi lastenkirjallisuudessa paljon enemmän kotoutetaan ja ehkä enemmän tehdään sellaiseksi, että se on kiinnostavampi kohdeyleisölle, kuin että se olisi täynnä kulttuuriviittauksia vieraasta kulttuurista. Kaunokirjallisuus on ehkä vähän sellainen, mihin tämän istuttaminen ei ole ihan niin yksiselitteistä kuin vähän teknisemmällä puolella.

Tiina Tuominen: Niin ja ei ainakaan haluta sanoa, että tätä täytyy käyttää tai tämä olisi sellainen mittapuu, jonka kautta pitäisi tai olisi hyvä kaunokirjallisuutta arvioida. On kiinnostavaa miettiä, tarjoaako tämä jotain lisää myös kaunokirjallisen kääntämisen miettimiseen, mutta ei tätä kaikkeen kääntämiseen ole pakko soveltaa.

Juho Suokas: Ei ja…

Juha Roiha: Sano vaan.

Juho Suokas: Kaunokirjallisuuden käyttökontekstit ovat sellainen asia, josta voisi varmaan pitää oman podcast-jaksonsa.

[naurua]

Tiina Tuominen: Lastenkirjallisuudessa näen, kuten tässä nyt on ollut puhettakin, selkeän kohderyhmän, käyttäjäkunnan. Tai itse asiassa kaksi; lapset, ja aikuiset, jotka lukevat kirjoja ääneen ja valitsevat, mitä kirjoja luetaan. Siellä on siis enemmän käyttämiseltä näyttävää tai se on helpompi nähdä käyttötilanteena jollain tavalla. Yleinen kaunokirjallisuus on niin paljon isompi ja moninaisempi ilmiö, että se on vähän vaikeampi.

Juho Suokas: Voisin kuvitella, että luettavuus tulee ainakin siinä vaiheessa vastaan, kun aletaan lukemaan teoksia äänikirjoiksi. [naurahdus]

[naurua]

Tiina Tuominen: Kyllä. Ilman muuta.

Juha Roiha: Miten sitten tulkkaus? Voisiko sitä soveltaa tämän teorian piiriin?

Juho Suokas: Sitä on tutkittu kyllä samankaltaisista lähtökohdista. Konferenssitulkkausta on 2000-luvun alusta lähtien ainakin tutkittu vastaanottajien näkökulmasta. En osaa suoraan sanoa, onko käyttäjäkeskeisen kääntämisen kontekstissa tutkittu tulkkausta.

Tiina Tuominen: Minäkään en tiedä. Minulla on sellainen yleinen ajatus, että kyllähän tulkkaus on puhuttu teksti, jota käytetään. Sitä käytetään siihen tarkoitukseen, että ymmärrettäisiin alkuperäinen puhe tai pystyttäisiin olemaan mukana sellaisessa viestintätilanteessa, jossa kieli ei ole tuttu. Ne ovat usein tavoitteellisia tilanteita. [Tavoitteena on] ymmärtää puhe, asioimistulkkauksen tilanne, terveydenhoidon tilanne, oikeusistunto tai joku muu tilanne. Jotain tarkoitusta varten tulkkausta käytetään ja sille on selkeitä erilaisia käyttäjäryhmiä. Voi olla myös erilaisia tapoja käyttää tulkkausta. Jotkut toimivat pelkästään tulkkauksen avulla, toiset kuuntelevat sekä tulkkausta että alkuperäistä puhetta ja niin edelleen. Tällainen käyttäjäkeskeinen ajattelu voisi varmasti sinne sopia, mutta minulla ei ole tietoa, olisiko sitä jo sinne sovellettu.

Juho Suokas: Siinä varmaankin persoonat ovat joissain tapauksissa hyvinkin helppo luoda. Tiedän tuon tyypin, kenelle tulkkaan.

[naurua]

Tiina Tuominen: Kyllä.

Juha Roiha: Miten sitten teoriapuolella? Mikä on käyttäjäkeskeisen kääntämisen ja funktionaalisten käännösteorioiden suhde? Keksitäänkö pyörää uudestaan vai ei?

Tiina Tuominen: Yritetään kehittää pyörää vähän paremmaksi tai sellaiseksi, millä on enemmän käytännön sovellusta tai yritetään antaa enemmän apua pyörän pyörittämiseen käytännön tilanteissa. [naurahdus] Vertaus saattoi mennä jo vähän liian pitkälle.

[naurua]

Juho Suokas: Sisäkumit mukaan ja hyvät urat.

Juha Roiha: Rakastan näitä konkreettisia vertauskuvia.

[naurua]

Tiina Tuominen: Joo. Joku pumppu siihen, että tulee pyörään ilmaa.

Juho Suokas: Ei lipsu märällä.

Tiina Tuominen: Juuri näin. Funktionaaliset käännösteoriathan ovat peräisin 70–80-luvulta. Ajatuksena on ollut, ettei pelkästään mietitä käännöksen ja lähtötekstin kielellistä suhdetta toisiinsa, vaan mietitään sitä, mikä on käännöksen tarkoitus ja mitä tavoitetta varten se tehdään. Sitä kautta mietitään, minkälainen käännöksen pitäisi olla. Tässä usein tulee esiin ajatus kohdeyleisöstä ja käyttäjistä. Huomaan itsekin, että käytän melko samanlaisia sanoja, kun kuvaan funktionaalisia teorioita kuin käytin kuvaamaan käyttäjäkeskeistä kääntämistä. Ero on, että funktionaaliset teoriat, vaikka ne sanovat, että on hyvä huomioida kohdetilanne ja kohdeyleisö ja suunnitella käännös tiettyä tilannetta ja yleisöä varten, niin konkreettisia käytännönläheisiä menetelmiä siihen, että miten tämän huomioiminen tehdään, siellä ei kovin paljon ole tarjottu. Ajatuksenamme oli täydentää ja jatkaa tätä funktionalistista ajattelua ja tuoda konkreettisia menetelmiä käytettävyystutkimuksen suunnasta. Esimerkiksi persoonat, heuristiikat ja käytettävyystestaus, joista olemme keskustelleet, ovat näitä menetelmiä.

Juho Suokas: Niin. Sellainen käytännön jatkumo funktionalistiselle teoriaperinteelle. Aiemmin puhuimme menetelmien yhteydessä heuristiikoista, laatukriteereistä ja muusta. Tämähän on vähän käyttäjäkeskeisen kääntämisen ilmiö, ettei sinänsä suoraan pyörää keksitä uudelleen, vaan täydennetään ja tuodaan konkreettisia malleja lisää. Ei heuristiikoillakaan ole tarkoitus välttämättä korvata olemassa olevia laatuluokittelumalleja vaan tuoda lisänä käytettävyysnäkökulma, joka usein saattaa olla läsnä, mutta ei kovinkaan konkreettisessa mielessä.

Tiina Tuominen: Emme myöskään ajattele, että käyttäjäkeskeisen kääntämisen malli olisi jo valmis, vaan olemme ehdottaneet siihen muutamia menetelmiä ja ajatusmalleja, joita voi soveltaa kokonaisuudessaan. Ne voi siis ottaa kaikki käyttöön käännösprosessiin tai valita yksittäisiä menetelmiä. Saman periaatteen mukaan voi kehittää uusia menetelmiä tai löytää käytettävyystutkimuksesta joitain muita työkaluja, jotka voisivat sopia kääntämiseen. Tämä on ollut ensimmäinen askel ja ehdotus, jota muut saavat vapaasti täydentää ja hioa eteenpäin.

Juha Roiha: Miten käytettävyys ja tekoäly suhtautuvat toisiinsa? Voiko tekoälyä käyttää yhtenä palikkana, jolla tungetaan eteenpäin tätä teoriaa ja testataan sitä?

Juho Suokas: Se, missä tavallaan ihmiskääntäjän rooli näyttäytyy vielä, mitä tekoäly ei vielä osaa ainakaan tällä hetkellä niin hyvin ottaa huomioon, on empaattinen suhde tekstin lukijaan ja laajan käyttökontekstin hahmottaminen. Nämä tulevat kuitenkin ihmiskääntäjältä melko luonnostaan, ja jos käyttää käyttäjäkeskeisen kääntämisen malleja, niin vielä hyvin konkreettisesti. Toki näitäkin voisi varmaankin yrittää lisätä tekoälypohjaiseen tekstintuotantoon ja kääntämiseen, mutta en tiedä, onko vielä ihan siinä pisteessä.

Tiina Tuominen: Tämä puoli, pakko tunnustaa rehellisesti, ei ole sitä minun suurinta osaamisaluettani. En osaa antaa esimerkkejä siitä, miten [käytettävyys ja tekoäly suhtautuvat toisiinsa]. Jo siinä vaiheessa, kun mallia kehitettiin, mietittiin ja keskusteltiin siitä, että yksi tapa käyttää käyttäjäkeskeisen kääntämisen työkaluja voisi olla, että pohditaan missä tilanteissa ja mille käyttäjille esimerkiksi muokkaamaton konekäännös voisi olla riittävä, ja toisaalta miettiä, millä tavalla ja missä tilanteissa konekäännöstä pitäisi jälkieditoida tai missä [käännöksen] pitäisi olla suoraan alusta loppuun ihmisen tekemä.

Juho Suokas: Se ei liity suoraan käyttäjäkeskeiseen kääntämiseen, mutta tekoälypohjaisia konekääntimiä arvioidaan myös käytettävyyden kannalta.

Tiina Tuominen: Kyllä. Tietenkin yksi jonkinlainen mahdollinen visio voi olla se, että tekoäly ja muut uuden teknologian keinot voivat auttaa tehostamaan käytettävyyden arviointia ja esimerkiksi tuottaa automaattista tietoa tekstin luettavuudesta, jota voi täydentää ihmisen käytettävyysosaamisella.

Juha Roiha: Miten sitten maailmalla? Tätä on Suomessa kehitetty ja tutkittu. Miten tämä otetaan muissa kieliryhmissä ja kulttuureissa vastaan?

[hetken hiljaisuus]

Juho Suokas: [pohtiva äännähdys]

Juha Roiha: Oho.

[naurua]

Tiina Tuominen: Ihan hyvin.

Juha Roiha: He ihmettelevät, mitä te teette?

Tiina Tuominen: Ihmettelyä ei ole vielä tullut. Olemme tietenkin esitelleet konferensseissa ja julkaisuissa tätä ajatusta myös maailmalla. Yleensä se on saanut ihan positiivisen ja kiinnostuneen vastaanoton. Olemme käyneet monenlaisia keskusteluja. Tiedän myös, että teostamme on siteerattu maailmalla monellakin suunnalla. Kyllä tätä ovat muutkin käyttäneet tutkimuksessaan. Vaikea sanoa, kuinka paljon. Ne ovat aika hitaita prosesseja, että omaksutaan tällaisia malleja. En tiedä, missä vaiheessa voi odottaa, että tämä toisi suuren mullistuksen käännöstieteeseen. Tiedän, että tästä ollaan tietoisia muuallakin ja opetuksessa myös jonkun verran on Suomen ulkopuolellakin käytetty.

Juho Suokas: Minulle on ainakin henkilökohtaisesti tullut esimerkiksi Itä-Aasiasta kysymyksiä siitä, miten tätä voisi pelien kääntämisessä hyödyntää. Sinulla, Tiina, on muistaakseni Kiinassa ollut kiinnostusta, samoin [Kaisa Koskisella].

Tiina Tuominen: Joo. Minua haastateltiin yhteen kiinalaiseen käännösalan lehteen. En osaa siitä sen tarkemmin kertoa. [naurahdus] On minulla se artikkeli, mutta en ole lukenut sitä. Siellä oli hyvin paljon kiinnostusta ja pohdittiin esimerkiksi sitä, miten tämä sopii yhteen käännösteknologian, konekääntämisen ja muiden kehitysaskeleiden kanssa, miltä näyttää kääntämisen tulevaisuus ja minkälaisia asioita siinä olisi hyvä huomioida.

Juha Roiha: Voisin kuvitella, että juuri tämä tietynlainen konkreettisuus kiinnostaa esimerkiksi pelikehittäjiä ja idässä olevia tavaranmarkkinoijia, jotka tekevät käännöstekstejä. Tiina ja Juho, otetaan tähän loppuun vielä tällainen ihan pieni aihe kuin käytettävyys ja saavutettavuus. Saavutettavuuden ja käytettävyyden suhdehan on ennen kaikkea tärkeä ja teorianne piirissähän pyritään nimenomaan [saavutettavuuteen ja käytettävyyteen].

Juho Suokas: Joo. Mietitään vaikka selkokielisiä tekstejä. Niillähän on hyvin selkeät kohderyhmät tai ainakin tyypit, lukijatyypit. Yleensä saavutettavuus liittyy vähän enemmän tekniseen toteutukseen. Näiden pitäisi yleensä kulkea vähän käsi kädessä. Jos joku on näennäisesti saavutettava, sen käytettävyys voi silti olla huono. Esimerkiksi jossain voi olla pyörätuoliramppi, mutta se voi olla todella hankalassa paikassa tai niin edelleen, miten nyt käyttäjä sen kokeekin. Tässä olisi mielestäni hyvä jatkotutkimuksen aihe; saavutettavuus ja käyttäjäkeskeinen kääntäminen.

Tiina Tuominen: Kyllä. Tämä on myös ollut sellainen asia, joka käytännön syistä rajautui pois alkuperäisestä teoksestamme, mutta oli koko ajan keskusteluissa läsnä. Tuntuu ilmeiseltä, että juuri erilaisissa saavutettavuuspalveluissa – vaikka ohjelmatekstityksessä, kuvailutulkkauksessa ja viittomakielisessä tulkkauksessa – on koko ajan läsnä ajatus siitä, kuka tätä käyttää ja miten palvellaan sitä käyttäjää, jotta hän saisi pääsyn sellaiseen asiaan, jonka äärelle ei muuten pääse. Tämä tuntuu luontevalta tavalta pohtia, miten saavutettavuuspalvelut saataisiin mahdollisimman hyviksi ja toimiviksi ja sellaisiksi, että ihmiset olisivat tyytyväisiä. Sillä puolella on tehty käyttäjätutkimusta aika paljonkin, mutta onko sitä tehty nimenomaan käytettävyysnäkökulmasta ja käyttäjäkeskeisen kääntämisen termejä käyttäen. Siellä voisi olla enemmänkin tehtävää ja sinne voisi soveltaa hyviä ideoita.

Juho Suokas: Se myös poistaa tietynlaista mörköä, mikä yleensä [saavutettavuudessa] on. Sanotaan vaikka, että täytyy noudattaa tiettyjä saavutettavuuskriteereitä. Samoin kuin käännöstehtävissä, kun on selkeästi määritelty lukija, yleensä opiskelijoilla syttyy lamppu pään päälle, kun he tekevät persoonia: ”Ainiin, joku oikeasti lukee tämän tekstin!”

Tiina Tuominen: Apua! [naurahdus]

Juho Suokas: Niin. Ei tarvitse pitää kriteereitä mörkönä, joita pitää vain noudattaa syystä x, vaan konkretisoituu, että teksti tulee tällaiselle tyypille, joka tarvitsee tällaisia juttuja.

Tiina Tuominen: Silloin saavutettavuusohjeiden noudattaminen ei tunnu myöskään sellaiselta pakkopullalta, vaan pysyy kirkkaana mielessä, että nämä tulevat tiettyyn selkeään tarpeeseen, ja silloin pitää palvella tätä tarvetta eikä vain täyttää muodollisia vaatimuksia. Tästä on vahvaa kritiikkiä ja sanktioita tullut esimerkiksi tv-kanavalle, joka on käyttänyt automatisoitua tekstintuottamista ohjelmatekstitysten luomisessa. Ne eivät ole olleet käytettäviä tai palvelleet ketään. Saavutettavuustavoite ei täyty. Jos tätä mietittäisiin käytettävyyden näkökulmasta, voitaisiin ehkä selkeämmin pohtia sitä, mitkä ovat ne asiat, jotka pitää korjata, jotta ohjeen henki ja saavutettavuustavoite oikeasti täyttyy.

Juha Roiha: Kiitoksia, Tiina Tuominen ja kiitos, Juho Suokas. Kiitos sinä podcastin kuuntelija. Toivottavasti olemme saavuttaneet sinun käytettävyyskriteerisi.

Tiina Tuominen: Kiitos.

Juho Suokas: Kiitos.