Käännetään rautalangasta -podcast, 5. jakso: Hyvä käännös, huono käännös

Haastattelu: Toimittaja Juha Roiha

Puhujat: Englannin kielen ja kääntämisen yliopistonlehtorit Esa Penttilä ja Minna Kujamäki Itä-Suomen yliopistosta

Tuotanto: SKTL:n viestintäasiantuntija Maarit Laitinen ​

​Käsikirjoitus: Sari Hokkanen, Tuija Kinnunen, Minna Kujamäki, Maarit Laitinen, Esa Penttilä, Juha Roiha, Kristiina Taivalkoski-Shilov ja Gun-Viol Vik

Jaksossa keskustellaan hyvän ja huonon käännöksen eroista, miten ne määritellään ja millaisia erilaisia kääntämisen muotoja toteutuu ammattikääntämisen ja arkipäivän tilanteiden välillä.

[Kesto 33 min 40 s]

Litterointi:

[tunnusmusiikkia]

Juha Roiha: Tervetuloa Käännetään rautalangasta -podcastin tämänkertaiseen osaan, jossa puhutaan hyvästä käännöksestä ja huonosta käännöksestä, siis asian perimmäiselle äärelle. Miten ne ilmaantuvat ja miten tämän päätelmän voi yleensä mistään tehdä. Minä olen Juha Roiha ja kanssani keskustelemassa ovat englannin kielen ja kääntämisen yliopistonlehtorit Esa Penttilä ja Minna Kujamäki Itä-Suomen yliopistosta, tervetuloa.

Esa Penttilä: Kiitoksia.

Minna Kujamäki [samanaikaisesti] Kiitos.

Juha: Aloitetaan nyt siitä tilanteestä, missä kääntäminen tapahtuu. Onko sillä mitään väliä kääntämisen kannalta, että missä se tehdään, mitä se on, vai onko ihan sama? Minna?

Minna: On sillä aika paljonkin väliä, että jos ajatellaan hyvää käännöstä, niin ei sitä oikeastaan voi määritellä, jos ei tarkemmin tiedetä, minkälaisessa kontekstissa käännös syntyy, mihin  sitä tarvitaan, kuka sen on tekemässä ja kenelle, ja mihin sitä tekstiä on tarkoitus käyttää. Ne kaikki tavallaan on sellaisia asioita, jotka määrittävät sen, että mikä juuri siinä tilanteessa on hyvää ja sitten ei välttämättä niin hyvää.

Juha: Miten se…

Esa: [samanaikaisesti] Jos, jos tuohon voisi ehkä lisätä juuri sen, että samasta lähtötekstistä voi kääntää nimenomaan siihen eri tarkoitukseen ja hyvinkin erilaisen käännöksen. Se on hyvä siihen tarkoitukseen, mutta sitten johonkin toiseen tarkoitukseen se ei olisikaan välttämättä hyvä.

Juha: Konkretisoidaan tuota vähän. Mikä voisi esimerkiksi olla semmoinen? Jos otetaan esimerkiksi joku asiateksti, joka on tarkoitettu pelkästään asiantuntijoille tai sitten semmoinen teksti, mikä pitää tulla vähän laajemmalle porukalle tiedoksi ja ymmärrettäväksi.

Minna: Joo, esimerkiksi voisi ehkä ajatella jotakin erikoisalan tekstiä, minkä mä nyt tähän keksisin, joka käännetään. No vaikka joku lääketieteen erikoisalan teksti, joka käännetään toisille lääketieteen ammattilaisille. Voi käyttää hirveästi latinankielisiä termejä ja hyvinkin mutkikasta ja vaikeaa kieltä, joka ei maallikolle avautuisi ollenkaan. Sitten, jos käännetään sama teksti tavalliselle ihmiselle, niin siinä pitääkin sitten käyttää vähän erilaista kieltä ja tavallaan kohdistaa se teksti sille lukijalle ja terminologia siitä näkökulmasta ja ehkä muutakin tekstin muotoilua. Se on sillä tavalla ihan erilainen tilanne.

Esa: Vaikka joku tuote-esite, niin siitähän voidaan tehdä… se kääntää ikäänkuin tuote-esitteenä toiselle kielelle tai sitten vaikka tehdä mainos, jolloin se on sitten taas… siitä poimitaan erilaisia asioita sitten käännökseen siinä vaiheessa.

Juha: Mitäs sitten, jos mennään tuonne kaunokirjallisuuden puolelle, esimerkiksi johonkin romaanin tulkintaan. Otetaan nyt tämä kuuluisa James Joycen Odysseus -esimerkki. Pentti Saarikosken ja  Leevi Lehdon käännökset. Toiset arvioivat Saarikosken käännöstä huonoksi ja pitää Lehdin käännöstä parempana, toiset arvioivat Lehdon käännöstä hiukan oudoksi kaikkine hen-sanoineen ja pitää Saarikosken käännöstä luovempana. Millä kriteereillä tämmöinen arviointi voi sitten tapahtua? [tauko] Kumpi uskaltaa avata?

Esa ja Minna: [naurua]

Esa: Se on tietysti varmaan… [naurua] Siinä on varmasti paljon tämmöisiä tunteisiin vetoavia piirteitä, joita eri ihmiset arvottavat eri tavalla. No esimerkiksi kesällä oli just Helsingin Sanomissa yleisönosastossa keskustelua tästä Pentti Saarikosken kääntäjäntaidoista ja siellä se lähti siitä, että… Oliko se Suvi Aholainen, joku juttu, jossa hän kehui Sieppari ruispellossa – käännöstä, kuinka se oli 40 vuotta tämmöinen klassikko, ennen kuin se käännettiin sitten uudelleen suomeksi. Sitten siihen joku yleisosastolla kirjoitti, että Pentti Saarikoskihan oli aivan surkea kääntäjä…

Juha ja Minna: [naurahtavat]

Esa: …johon tietysti löytyy myös monenlaisia tuota…sitten pystyy poimimaan sieltä tietynlaisia yksittäisiä asioita, joissa [hän] ei välttämättä todellakaan ollut ammattikääntäjän näkökulmasta ehkä paras mahdollinen kääntäjä, mutta sitten toisaalta siihen tuli heti vastaus. Kuinka toisaalta Pentti Saarikoski myös uudisti tätä kieltä, suomen kieltä, ja kirjallisuudessa käytettyä kieltä ja siinä mielessä esimerkiksi se oli erinomaisen tavallaan toimiva käännös myös sitten se Sieppari ruispellossa. Kuten myös tässä tämä James Joyce -käännös, niin omalla tavallaan on sitten taas myös uudistanut kieltä siihen aikaan ja ehkä sopi sitten siihen. Kaunokirjallisuudessahan on pitkälti tyylistä kyse aina ja se on sitten semmoinen, [että] myös ihmisten mielipiteet ja maku, mieltymykset vaikuttavat siihen, miten he kokevat sen hyvänä tai huonona. Mutta Minnalla varmaan tästä parempaakin sanottavaa [naurahtaa].

Minna: Joo, ehkä tämä vaan kertoo sitä, että ei ole semmoista absoluuttista hyvän suomennoksen mittaria, että toisille ne tärkeät kriteerit on se uskollisuus lähtötekstille esimerkiksi, että se pitää mahdollisimman uskollisesti tuoda se kirjailijan tyyli ja merkitykset ja mitä sieltä tulkitsee toiselle. Joku muu asia voi olla se määrittävämpi tekijä siinä hyvyydessä, että tavallaan se alkuteksti jää ikään kuin sitten vähän pimentoon siinä, kun arvioi sitä käännöksen hyvyyttä ja sitä arvioi ehkä ennemmin sen suomenkielisen tekstin näkökulmasta, miten se toimii suomenkielisenä tekstinä ja eihän siinä ole mitään, ei sitä ole minnekään kiveen kirjoitettu, että ”tämä on hyvä siksi, koska…” ja ”tämä on huonoa siksi, koska…”, vaan ne on hirveän paljon tämmöisiä arvotusasioita kullekin. Tietysti tässä on myös muuttuvat normit, että kaunokirjallisuudessa ja kääntämisessä ne asiat, mitä pidetään tärkeinä, mikä muuttuu ajan myötä. Se, mikä on ehkä ollut vielä ikään kuin sallittua tai hyväksyttävää 50 vuotta sitten kaunokirjallisuuden kääntämisessä, ei välttämättä olisi… sitä ei niin helposti hyväksytä nykypäivänä. Ne muuttuu, että siinä mielessä hyvän suomennoksen tai käännöksenkin kriteerit ovat aikasidonnaisia jossain määrin.

Esa: Onhan myös olemassa sitten näitä ihmisiä, jotka on sitä mieltä, että he eivät voi lukea käännöksiä, he lukevat alkuperäiskielellä niitä kirjoja, koska [käännökset] ovat niin huonoja. Semmoiselle ihmiselle ei ehkä ole olemassa hyvää käännöstä.

Juha: Niin, ja…

Minna: [samanaikaisesti] Totta.

Juha: … sitten taas on olemassa tämmöisiä ihmisiä, jotka sanoo sitten vastapuolelta, että ”niin itse asiassa tämä käännös oli parempi, kuin se alkuperäinen”.

Minna: Mmm.

Esa: [naurahtaa] Kyllä.

Minna: Henkilökohtaisesti voin sanoa, että jos mä luen käännösromaania, niin kauan, kun mulla eli kiinnitä mikään sellainen huomiota selvästi, mikä tökkii, että tuo on ihan selvästi englannin rakenteesta tullut tai tuo on ihan selvästi saksan rakenteesta tullut. Niin kauan kaikki on hyvin, koska enhän minä silloin lukuvaiheessa vertaa sitä siihen alkutekstiin. Kun mä luen sitä suomenkielistä tekstiä, enhän mä tiedä, mitä siellä alkutekstissä lukee. Tavallaan, että ehkä semmoinen tavalliselle lukijalle hyvän käännöksen kriteeri voi olla vähän erilainen kuin sitten ihmisille, jotka  tekee tämmöisestä käännöstieteellisestä näkökulmasta. Joo.

Juha: Kyllä, viittasit Minna tuossa äsken siihen, että tämä aikakausi voi tehdä tämmöisiä muutoksia. Haluaisin ottaa esimerkiksi Seitsemän veljestä, suomalaisille tutun kirjan, joka on saksannettu, onko se nyt kahdeksan kertaa. Siinä oli kai ensimmäisessä saksannoksessa, verrattuna myöhempiin, siinä oli vähän politiikkaakin joukossa näissä käännöksissä?

Minna: Joo, niissä tuota… No, ihan hirveän tarkkaa analyysia en pysty antamaan, että miten eri käännökset poikkeaa toisistaan, mutta se ehkä kertoo siitä, että kääntäminen voidaan tavallaan sitten valjastaa  myös tämmöisiin poliittisiin tarkoitusperiin, ideologisiin tehtäviin. Välttämättä se, että uudelleenkäännetään jotain, niin ei tarkoita sitä, että se entinen olisi ollut jotenkin huono käännös, vaan että sitten halutaan tuoda jotakin tiettyjä merkityksiä kohdekulttuuriin kääntämällä lähtökulttuurin klassikkoteoksia jollakin tietyllä tavalla, jolloin sieltä voi häivyttää jotain suomalaisuuden piirteitä, joita Seitsemässä veljeksessä on ja tuoda esiin jonkun tietynlaisen kansan käännösratkaisuilla.

Juha: Kyllä, tavallaan meidät suomalaiset puhtaina, sellaisina Saarikorven Paavoina tuolla puurtamassa otsa hiessä ja…

Minna: [naurahtaa]

Juha: … ja nostaa semmoista kansallisromantiikkaa. Ja sitten tämä Kiven kuva, mikä siinä on. Mutta Eppu ja Minna, jos mennään kääntämiseen monenlaisiin toimintamuotoihin, niin jos lähdetään sitä kautta purkamaan, niin ammattikääntäminen nyt on vähän selkeää tai selkein näistä mahdollisista kuvioista. Se on sitä, että joku tilaa sinulta käännöksen, sitten käännät sen ja sitten, kun sinä ja maksaja olette tyytyväisiä, niin sitten kaikki ovat tyytyväisiä. meneekö se näin?

Esa: Joo kyllä, jos sen näin yksinkertaisesti kuvaa, niin kyllä se periaatteessa näin on. Tietysti siinä on monenlaisia vaiheita sitten kyllä, mitkä vaikuttavat nimenomaan siihen käännöksen laatuun. Kääntäjä joutuu tekemään monenlaista asiaa siinä, esimerkiksi etsimään tietoa, käyttämään erilaisia apuvälineitä ja kaikki sitten vaikuttaa lopputulokseen ja siihen prosessiin, miten saa tehtyä laadukkaasti sen työn.

Juha: Minna mitä, oletko samaa mieltä?

Minna: Joo, jos taas palataan siihen hyvän käännöksen määritelmään tämmöisessä asiatekstien kääntämisessä, niin ehkä sanoisin, että siellä sen voisi määritellä siten, että se on sellainen teksti, jonka kääntäjä hänelle annetuissa resursseissa, liittyen palkkionmaksuun myös ja aikaa, niin pystyy tekemään. Tottakai ainahan kääntäjät yrittävät tehdä parasta mahdollista laatua, mutta tietysti siinä pitää ottaa huomioon myös se, että kääntämiseen tarvitsee aikaa ja jos resurssit, aikaresurssit esimerkiksi, ovat tosi pienet, niin tavallaan se hyvän määritelmä ehkä sitten tulee myös sitä kautta, että kielellisesti priimaa ei pysty välttämättä tekemään kauhean nopeasti, mutta sitten toisaalta ei asiakas välttämättä sitä myöskään tarvitse eikä sitä edes haeta. Sitten se riittävän hyvä on silloin hyvää käännös, joka ajaa asiansa siinä tilanteessa.

Juha: Miten sitten, jos mennään tästä ammattikääntämisestä ei niin ammattimaiseen kääntämiseen kuitenkin, eli termi olisi paraprofessionaalinen kääntäminen. Missäs mennään, kun mennään sen kanssa? Tätä on ilmeisesti myös ihan tutkittu.

Esa: Kyllä joo, sitä on ihan tutkittu ja se on oikeastaan tämmöistä kääntämistä, mitä ihmiset tekevät osana työtään, mutta ilman, että ovat kääntäjiä ammatiltaan varsinaisesti. Esimerkiksi toimittajat tekevät sitä, tutkijat tekevät sitä. Esimerkiksi kaksikielisissä kunnissa virkamiehet tekevät varmasti sitä aika paljon. Toisaalta he voivat myös olla aikamoisia asiantuntijoita asiassaan, mutta eivät silti välttämättä asiantuntijoita kääntämisessä.  

Juha: Onko siinä sitten se ongelma, että tulee tavallaan semmoinen sisäpiirin käännös, mikä on ihan hyvä siinä sisäpiirin kesken, mutta sitten, kun joku ulkopuolinen katsoo sitä, onkin ihan pihalla. ”Mitäs tässä on, mitä ne on touhunnut?”

Esa: Sitäkin voi olla tietysti, varsinkin esimerkiksi juuri tässä tieteilijöitten tekstissä [ja] kääntämisessä, mutta tieteilijöillähän voi olla muutenkin lähtötekstitkin semmoisia sisäpiirin [naurahtaa] juttuja, että… Mutta sitten tietysti joku toimittaja, sehän kirjoittaa nimenomaan yleensä suurelle yleisölle, jolloin [tekstin] pitäisi olla sellaisia, että se avautuu kaikille, mutta sitten taas siellä kun ei ole välttämättä kääntämisen ammattitaitoa, niin voi tulla juuri semmoisia erilaisia pieniä fiboja, joita sitten kääntämisen ammattilainen varsinkin pystyy poimimaan hyvinkin helposti ja ehkä myös suuri yleisökin silloin tällöin aina näitä tuo esille.

Minna: Joo, toimittajat ovat kääntäjinä siinä mielessä epäkiitollisessa asemassa, että he tekevät sellaista asiantuntijatyötä tavallaan osana omaa työtään, johon heillä ei välttämättä ole minkäänlaista ohjausta tai koulutusta, mutta silti heiltä ikään kuin odotetaan asiantuntijan tasoista tulosta. Eli [työtä] tavallaan arvioidaan samoista näkökulmista ja lähtökohdista, koska se on kaikelle kansalle luettavissa olevaa tekstiä. Siinä mielessä se homma on kyllä epäkiitollinen toimittajan näkökulmasta.

Esa: Ja heillähän se toimii myös siten, että on nämä aikarajoitukset hyvin tiukkoja…

Minna [samanaikaisesti] Mmm.

Esa: …jotka vaikuttavat sitten siihen, että ei ole hirveästi aikaan etsiä niitä vaihtoehtoja sitten.

Juha: Ja sitten kun mennään noihin av-käännöksiin, mistä tiedän itse noin sähköiseen välineeseen tekevänä, [että] siinä on se kaksi riviä, jotka pitää saada sen puheen alle ja siitä, että mistä oikaistaan, onko tämä termi nyt oikein, nyt se käytti jotain sanontaa, mistä mulla ei ole harmainta aavistusta ja sitten sinne pitää vain tempaista, koska juttu tulee puolen tunnin päästä ulos…

Minna: Mmm.

Juha: … siihen tempaistaan jotakin ja toivotaan, että se menee sinne päin ja kovin moni ei hauku perään. [hekotusta]

Minna: Aivan.

Esa: Kyllä.

Juha: [naurua]

Esa: Siinä on juuri sitten se ongelma tietysti, koska siinä myös kuuluu sitten alkuteksti aina, sen puhujan ääni, niin jos ihminen, joka osaa sitä kieltä myös, niin sitten se myös pystyy poimimaan, että ”hei, ei se ole noin siinä sanonut.”

Juha: [naurua] Sitten, jos tästä hypätään suoraan tämmöiseen kolmanteen kategoriaan, ei-ammatilliseen kääntämiseen,  arkikääntämiseen, fanikääntämiseen, jonkun kielen välittämiseen. Niin siinä sitten myöskin korostuu varmaan se vastaanottajan ja sen, joka kääntää, ja tekstin tai puhujan vuorovaikutus aika pitkälle.

Minna: Mmm. Se arkikääntäminen tai tämä ei-ammatillinen, on tietysti aika laaja [käsite], sillekin on hirveän paljon erilaisia konteksteja. Fanikääntäminen on sellaista pitkälti, että sitä tehdään siinä omassa yhteisössä, sen oman yhteisön jäsenille. Vaikka sarjan tekstitykset tai leffan tekstitykset tai jonkun japanilaisten sarjakuvien tekstitykset tai käännökset. Siellä myös hyvin pitkälti laaditaan yhteisön sisällä tietyt tämmöiset kriteerit, että mikä on hyvää  ja mitä siellä halutaan. Siinä on tietysti hyvää silloin, kun [käännös] tyydyttää sitä yhteisöä. Ne myös tehdä sillä tavalla aika lailla yhteistyössä, että toiset yhteisön jäsenet voivat kommentoida toistensa tekemiä käännöksiä [ja] tekstityksiä, mistä nyt sitten onkaan tehty. Tavallaan he yhdessä sitten hiovat sitä tekstiä semmoiseksi, minkälaisena he haluaisivat sen nähdä. Se voi olla ihan erilaista, mitä sitten taas ammattikääntäjä tekisi samoissa käännösongelmissa. Esimerkiksi nyt, jos puhutaan sarjojen käännöksistä, av-käännöksistä, joita pääasiassa tehdään näissä faniyhteisöissä, niin siellä ei välttämättä ole samanlaisia aika- tai tilarajoituksia käytössä, kuin ammattilaiskontekstissa. Siellä voi tulla kolmerivisiä tekstityksiä tai ne eivät ole sillä tavalla välttämättä niin tarkkaan määritelty ne hyvän käännöksen kriteerit.

Juha: Eppu.

Esa: Ja [siellähän] voi myös olla vahvoja mielipiteitä siitä, koska ollaan sen asian asiantuntijoita itsekin yleensä ja jos suhtaudutaan siihen intohimolla, niin voi olla hyvin vahvoja näkemyksiä siitä, että miten joku asia pitää kääntää. Että ”eihän tuommoinen yleisellä tasolla käännetty termi, niin eihän se kerro yhtään mitään siitä, että mitä tässä oikeasti tapahtuu.” Siinä on tavallaan erilaisia taas hyvän käännöksen kriteerejä riippuen siitä, että kuka sitä käännöstä lukee.

Minna: [samanaikaisesti] Mmm.

Juha: Mmm, eikö tämä tuo tavallaan ilmi sen, että tämmöisessä, esimerkiksi arkikääntämisessä, jos kyse on vähänkään virallisemmista konteksteista, esimerkiksi maahanmuuttaja on tekemisissä viranomaisen kanssa, niin siinä olisi syytä olla joku muu, kuin arkikääntäjä, ihan oikea kääntäjä, jotta ne merkityssisällöt päivittyisivät oikein. Välttämättä se naapurin  Jaska tai Irene, joka osaa jonkun verran somalia, ole paras kääntämään sen ihmisen vuorovaikutusta viranomaisen kanssa.

Minna: Joo, sitä on niin kuin ehdottomasti ammattikääntämisen konteksti, jossa ei missään nimessä pitäisi olla sellainen ihminen, joka ei kääntämisestä tiedä mitään. Sehän ei tavallaan toimintana ole mitään arkikääntämistä, vaan se on hyvinkin sellaista ammattitaitoa vaativaa toimintaa. Käytännössä tietysti, niin kuin ehkä kaikki tiedetään, että on ongelma, että sitten juuri se, joka nyt sattuu osaamaan sitä kieltä, niin on sitten siellä käytännönkin pakosta, kun ei löydetä ammattilaisia, joilla se kieli olisi hallusta. Tämä on ongelmallista.

Juha: Mmm, mmm. Joo, nimenomaan on tietysti, [mihin] tuossa tämän podcastin aikaisemmissa osissa on vähän puututtu siihen, että myös viranomaisten tai yhteisöjen tai minkä tahansa kyky, tarve maksaa käännöksestä on yksi. Yritetään päästä mahdollisimman halvalla, niin se ei yleensä tuota kauhean hyvää lopputulosta.

Minna: Juuri näin.

Esa: Kyllä, joo. Laati maksaa, näin se vaan on.

Minna: [samanaikaisesti] Hmm.

Juha: Jos tuosta kääntämisestä sitten ajatellaan näitä puolia. Ollaan puhuttu sekä kaunokirjallisuudesta, asiatekstistä, tulkkaamisesta ja näistä, niin tuota onko se selvin peli oikeastaan, jos verrataan ja ruvetaan miettimään sitä hyvää käännöstä versus huonoa käännöstä ja asiatekstiä. Onko se helpompi sanoa asiatekstistä, [että] tämä on hyvä käännös, tästä tulee kaikki ilmi ja näin, kuin kaunopuolella?

Minna: Jaa-a, tuo vertailu onkin aika vaikea… [naurua]

Juha: [samanaikaisesti] [naurua]

Minna: …että onko se helpompaa sanoa. No ehkä se voi olla tavallaan vähän suoraviivaisempaa. No joo, en mä tiedä.

Juha: No lähdetään nyt siitä asiatekstistä. Mikä tekee asiatekstikäännöksestä hyvän perusperiaatteessa?

Esa: Että se välittää sen viestin, mitä sen siinä on tarkoitus välittää mahdollisimman selkeästi. Ehkä näin. Mutta niin. Asiatekstejäkin on tietysti monenlaisia, että jos käännetään vaikka käyttöoppaita, niin siinähän tietysti, jos ei toimi se laite, ja käännöksen perustella ei toimi, niin silloin sitten pystyy sanomaan, että tämä ei nyt ole hyvä käännös. Jossain toisessa kontekstissa taas se voi olla hyvä käännös, vaikka… Silloin se ei ole tietty käyttöopas. Joo, mitähän tähän nyt…

Juha: [samanaikaisesti] Joo.

Esa: Liittyykö tämä ollenkaan edes tähän keskusteluun [naurua]

Minna ja Juha: [naurua]

Juha: No siinä mielessä liittyy, että eikös käyttöoppaat ja laintulkinnat ja tämmöiset ole asioita, mitä pitkälle kääntäjä tekee ja käyttäjä käyttää ja tekee ja siinä varmasti on myös semmoiset kriteerit, että sitä arvioidaan. Eli se on sitten, kun maksaja on tyytyväinen, että ”tämä näyttäisi toimivan tässä ja jos [laitetta] käyttää tämän mukaan, niin kukaan ei kuole, tämä käännös on ihan hyvä.”

Minna: Joo, ehkä tässä on nyt helpompi lähteä huonon käännöksen kautta. Huono käännös on semmoinen, missä viesti vääristyy, ja hyvä on sitten semmoinen, missä se menee oikeanlaisena perille. Joskus se vaatii myös sitä, että kieli on hiottua. Esimerkiksi joissain teksteissä, jotka ovat ihmisten luettavissa ja näkyvillä vuosikausien ajan, niin olisi hirveän kivaa, jos kielikin olisi jollain tavalla korrektia, oikeakielistä ja huoliteltua. Jos on taas joku käännösteksti, jota luetaan jonkun firman sisällä ja [se on] vähän semmoinen tiedoksiantotyyppinen teksti, niin ei siinä ehkä ole niin väliä, että onko kaikki kieliopilliset asiat ihan oikein tai pilkut kaikki oikealla kohdalla. Sitten taas, jos on joku lakiteksti, niin sehän pitää olla siis todella todella tarkkaa ja tavallaan semmoista, että se lainopillinen tulkinta ei vääristy, kun sitä kääntää. On tietysti todella vaativa tekstilaji kääntäjille. Siellä on sitten ihan erilaiset kriteerit, kuin jonkun muun tekstin kääntämisessä. Ehkä semmoinen yleinen kriteeri on helpompi kriteeri, [eli] on antaa sen huonon käännöksen kautta, kuin että mikä on sitten hyvä käännös siellä tekstin puolella.

Esa: Esimerkiksi lääketieteellisissä teksteissä on myös se, että siellä jos on jotain virheitä, niin se voi olla jopa hyvin kohtalokkaasta sitten…

Minna: Niin

Esa: …loppujen lopuksi. Että erikoisteksteissä…

Minna: [samanaikaisesti] Ja onhan näitä myös tuota keittokirjassa, jossa…

Esa: [samanaikaisesti] Totta.

Minna: …jos korvasieni käännetään väärin, voi olla vaarallista.

Esa: Kyllä.

Juha: Sitten näyttävyyden kannalta mietin juuri, että esimerkiksi isojen englanninkielisten yritysten sivuja, niin ei siinä kauheita virheitä saisi olla. Että jos sä olet kääntänyt jonkun ison amerikkalaisen yhtiön verkkosivut, ja siellä on joku fataali virhe, aika helposti sieltä palautetta tulee.

Minna: Ja se on uskottavuuskysymys yrityksen näkökulmasta, että mitäs täällä teidän sivuilla sanotaan.

Juha: Ihan varmasti.

Minna: Joo.

Esa: Siinä mielessä itse asiassa se raha, mitä siihen laitetaan, niin loppujen lopuksi ei varmaan ole… Sen merkitys on suuri, mutta se summa ei varmaan ole suuri verrattuna siihen, mikä sen vaikutus olisi, jos jätettäisiin käyttämättä se raha [naurahtaa]

Juha: Kyllä, kyllä. Kaunokirjallisuuden puolella tätä on jo. Olemme sivunneet tätä ja astutaan varmaan vähän semmoiselle miinakentälle, kun ruvetaan tästä jälleen kerran puhumaan, mutta jotenkinhan mua vaan aina kiehtoo kaunokirjallisuuden puolella se, että miten kirjailijaa tulkitaan. Missä vaiheessa se kirjailijan tulkinta on semmoinen, että kun varsinkin jo kuolleelta kirjailijalta, Hemingwaylta ei kukaan voi mennä kysymään enää, että ”to whom the bell tolls”, että onko tämä nyt hyvä suomennos vai onko tämä nyt hyvä suomennos…

Minna: [samanaikaisesti] Mmm.

Juha: …tai mitens [epäselvää] on käännetty kaksi kertaa tai juuri tämä Saarikoski, mikä tuli esille. Eli ne kriteerit löytyvät jokaisen lukijan omasta päästä ja sitten tämmöisen yleisarvion pohjalta, näinkö se menee?

Esa: Osittain varmaan joo, kyllä voisi sanoa, että näin se aika lailla menee. Osaako Minna sanoa tähän jotain? [naurua]

Minna: Mä melkein sanoisin, että kääntäjä on se yksi tulkitsija vaan, että [hänen] tulkinta tietysti pääsee julki. Hän saa sanansa kuuluviin tai sen oman tulkintansa suomennoksen kautta, mutta periaatteessahan se on siis kääntäjän tulkinta. Ei [hän] voi tehdä siitä mitään sellaista yleismaailmallista tulkintaa, joka on kaikkien silmissä oikein, koska [hän] kokee se kirjan omien tavallaan kokemustensa ja tietojensa valossa. Tietysti kaunokirjallisuuden kääntämisestä on oleellista tuntea aika hyvin kirjallisuutta, jotta tunnistaa sieltä jotain tiettyjä asioita. Osaa tulkita ehkä paremmin, kuin jos ottaisi kylmiltään jonkun kirjan ja rupeaisi kääntämään. Sieltä saattaisi jäädä aika paljon semmoista intertekstuaalista viittausta huomaamatta ja pimentoon. Se ei välttämättä välity sinne käännökseenkään. Se tulkinta jää siis sillä tavallaan ohuemmaksi, jos on vähän kosketuspintaa kaunokirjallisuuteen muuten ollut. Kyllä se vaatii sitä semmoista jonkinlaista kirjallista näkemystä, tai ei edes jonkunlaista, vaan aika vahvaa.

Juha: Sittenhän on tietysti  noita sanontoja eri kielissä. Niitä on aika vaikea vetäistä ykskaks  suomeksi tai jos ne vetäisee suomeksi, niin tulee juuri semmoisia aivan kummallisia ilmaisuja. Eli paitsi että pitää olla yleissivistystä, tuntea kirjallisuutta, niin pitää tuntea kieltä ja ihmisten tapaa puhua…

Minna: [samanaikaisesti] Kyllä.

Juha: …että millä tavalla tekee.

Esa: Se on tätä kulttuurintuntemusta, joka on äärimmäisen tärkeätä. No, se on oikeastaan tärkeätä kyllä kaikenlaisessa kääntämisessä, mutta kaunokirjallisuuden kääntämisessä tietysti se korostuu ehkä vielä enemmän. Kaunokirjallisuuden kääntämisestä tulee mieleen vielä se, että elävien kirjoittajien kanssa on tietysti mahdollista, että kääntäjä kysyy ja tätähän myös harrastetaan jonkin verran. Sitten on näitä… Günter Grasshan oli tämmöinen, että hän järjesti työpajoja, joissa oli eri kielille Euroopalla kääntäviä kääntäjiä paikalla ja he keskustelivat keskenään näistä kirjoista. Siis Günter Grass oli siellä paikalla myös itse, että sillä tavalla varmaan saatiin aika paljon [aikaan] semmoista, mikä sitten näkyy niissä käännöksissä…

Minna ja Juha: [samanaikaisesti] Mmm.

Esa: …mitä ei muuten olisi saatu, ja on ehkä juuri sitä tietynlaista laatua sitten siinä.

Juha: Ja voihan se mennä niinkin päin, että käännökset muuttavat tavallaan myöskin sitä kieltä.  Meillä oli ennakkoon hieman puhetta semmoisesta sanonnasta, kuin apina selässä. Se ei varmaan ole elänyt suomessa kielessä tämä sanonta kovin pitkään, ja jotenkin päässäni kaivertaa semmoinen tietty aavistus, mistä se on voinut tulla.

Minna ja Esa: [naurua]

Esa: Joo, siis tämä on yksi näitä… Se on tietysti tullut urheilun kautta. Urheilu on yksi tämmöinen alue, ja toinen on ehkä sitten populaarikulttuuri, [joiden] kautta tulee joskus paljon tämmöisiä sanontoja, joita kun käännetään sanasanaisesti, nykyään tietysti englannista [ja] aikaisemmin muista kielistä, mutta nykyään englannista… Niin ne ovat ehkä hauskoja aluksi ja ne voivat olla ehkä vitsinä käännettykin jopa aluksi, tai sitten voi olla ihan käännösvirheenäkin joskus. Nämä tämmöiset sanonnat ovat hankalia jopa ammattikääntäjillekin. Mutta totta tosiaan tämä apina selässä nyt on semmoinen, mikä… Urheilukielessähän  se on levinnyt aika lailla yleisesti käyttöön ja sitä kuulee, sitä voi lukea lehdistä, sitä kuulee urheiluselostuksissa. Mutta siitä huolimatta tosiaan viime vuosina se on yksi semmoinen sanonta, mitä olen tutkinut itsekin. Sen leviämistä suomeen, niin olen kysellyt opiskelijoilta, että tuntevatko he sen, niin hämmästyttävän suuri osa ei tunne sitä. Ehkä kertoo siitä, miten vähän he ovat kiinnostuneita urheilusta. [naurua]

Juha: [naurahtaa]

Esa: Silti se on semmoinen, minkä voisi ehkä kuvitella jossain idiomisanakirjassa ainakin lähivuosina jopa ilmestyvän. Sitten sitä ei varmaan vielä kyllä sanakirjoista ehkä löydy, mutta sitä käytetään myös hyvin luovasti suomen kielessä, että siitä kyllä löytyy monen näköisiä versioita, kun tuota aineistoa katselee. Se on selvästi tullut kääntämisen kautta englannista.

Minna:  Nimenomaan sieltä paraprofessionaalisesta osastosta, koska ammattikääntäjät jotenkin joko tietoisesti tai tiedostamatta yrittävät aina etsiä sitä suomenkielistä vastinetta. ”Kyllä jotenkin eri tavalla suomeksi sanotaan tämä idiomi, en käännä sitä sanasanaisesti englannista suomeen, koska sitä ei välttämättä ymmärretä.”

Esa: Kyllä.

Minna: Mutta joo, kieli kehittyy. Tai muuttuu, sanotaan näin

Juha: [samanaikaisesti] Mitens Esa Penttilä ja Minna Kujamäki, jos tähän loppuun vedetään vielä yhteen hyvän ja huonon käännöksen ero, niin se on aika tavalla tämmöinen… Jos menisi huonon käännöksen kautta, kaksipiippuinen miekka…

Minna ja Esa: [naurua]

Juha: Se riippuu kääntäjästä, se riippuu vastaanottajasta ja se riippuu siitä tilanteesta. Ja kun nämä kaikki jämähtää yhteen ja kääntäjä on professionaali, paraprofessionaali tai ainakin on sen tilanteen tasalla, missä hän on kääntämässä tätä tekstiä tai puhetta, niin silloin puhe on hyvässä käännöksessä. Jos joku tässä mättää, niin sitten se menee huonon käännöksen puolelle.

Esa: Aika pitkälle näin voisi sanoa, joo. Ja kyllähän se silloin on asiantuntijatyötä, että se vaatii paneutumista, että se toimii, ja sitten jos joku tässä palapelissä ei toimi, niin silloin se mättää.

Minna: Mmm.

Juha: Kiitoksia, Eppu ja Minna. Me jatkamme seuraavalla osalla eteenpäin kääntämistä rautalangasta. Kiitoksia seurasta, arvon kuulija.