Käännetään rautalangasta -podcast, 7. jakso: Teoriassa ja käytännössä

Haastattelu: Toimittaja Juha Roiha

Puhujat: Asioimistulkkauksen lehtori Diakonia-ammattikorkeakoulusta Mari Vainikka sekä väitöskirjatutkija ja vieraiden kielten ja kääntämisen amanuenssi Erja Vottonen Itä-Suomen yliopistosta

Tuotanto: SKTL:n viestintäasiantuntija Maarit Laitinen ​

​Käsikirjoitus: Sari Hokkanen, Tuija Kinnunen, Kaisa Koskinen, Maarit Laitinen, Esa Penttilä, Juha Roiha, Kristiina Taivalkoski-Shilov, Gun-Viol Vik, Mari Vainikka ja Erja Vottonen 

Jaksossa keskustellaan teorian ja tutkimuksen suhteesta käytännön käännös- ja tulkkaustyöhön.  

[Kesto 30 min 59 s] 

Litterointi: 

[tunnusmusiikkia]  

Juha Roiha: Teoria ja käytäntö ovat joskus hyvinkin kaukana toisistaan, ja tämä saattaa näkyä ja myös kuulua käännöstieteen ja tulkkauksen parissa. Mutta onko näin ihan oikeasti, ja onko näillä kummallakin kuitenkin paljon annettavaa toisilleen? Siitä puhutaan tämänkertaisessa Käännetään rautalangasta -podcastissa.  

Minä olen Juha Roiha ja kanssani ovat asiasta keskustelemassa Mari Vainikka. Hei. 

Mari Vainikka: Hei, ja kiitos kutsusta keskustelemaan. 

Juha Roiha: Olet asioimistulkkauksen lehtori Diakonia-ammattikorkeakoulussa ja tällä hetkellä teet asioimistulkkauksesta myös väitöskirjaa Helsingin yliopistoon. 

Toisena henkilönä on Erja Vottonen. Hei. 

Erja Vottonen: Moi. 

Juha Roiha: Olet väitöskirjatutkija ja vieraiden kielten ja käännöstieteen amanuenssi Itä-Suomen yliopistossa. Aiheesi on tähän mitä sopivin: teorian ja käytännön kohtaaminen kääntäjäkoulutuksessa. 

Lähdetään liikkeelle ihan alkujutuista, eli siitä, että jos mietimme tulkkausta ammatillisena toimintana, niin miten se suhteutuu tutkimukseen? Mari? 

Mari Vainikka: Tämä on asia, joka on pohdituttanut minua aika paljon, koska oma taustani on sellainen, että olen ollut tulkkausalalla reilut parikymmentä vuotta. Alun perin kävin konferenssitulkkien erikoistumiskoulutuksen ja tulin sitä kautta tulkkausalalle. Sitten vajaat kymmenisen vuotta olen toiminut asioimistulkkauskoulutuksessa ja nyt taannoin olen aloittanut jatko-opinnot, eli tämän väitöskirjaprojektin, asiantuntemukseni kehittämiseksi.  

Tätä taustaa vasten olen nimenomaan pohtinut, mikä merkitys käytännön asiantuntijuudella on, kun tavoittelee tieteellistä asiantuntijuutta. Ajattelen, että toki siitä on hyötyä esimerkiksi siinä mielessä, että on enemmän kosketuspintaa käytäntöön, kun tekee havaintoja. Sitten on tietysti verkostoja ja ala on tuttu. 

Mutta olen miettinyt myös sitä, että saattaa olla, että ehkä käytännön kokemus ei ole mitenkään autuaaksi tekevä, vaikka on kysymys samasta asiasta. Tutkimuksessa näkökulma on erilainen, ja siihen tarvitaan tieteellistä menetelmää, juuri näitä tieteen tekemisen sääntöjä ja lainalaisuuksia. Kun tulee alan sisältä, ehkä ottaa annettuina joitakin oletuksia eikä ehkä hoksaa nähdä asioita sellaisesta näkökulmasta kuin joku muu, joka tulee alan ulkopuolelta. Nämä ovat sellaisia asioita, joita olen joutunut käytännön kautta tässä miettimään. 

Juha Roiha: Erja, miten sinä suhtaudut siihen, että jos ajatellaan teoriaa ja käytäntöä ja niiden välistä eroa, niin voimmeko oikeasti nähdä ne jopa vastakkaisina? 

Erja Vottonen: Usein saattaa alalla ehkä olla sellainen ajatus, että teoreetikot teoretisoivat ja käytännön ihmiset tekevät käytännön työtä, mutta toisaalta niitä on hirveän vaikea erottaa toisistaan, jos kääntämisen tutkimustakin ajattelee. Useinhan on niin, että tutkitaan juuri käytäntöä, miten asiat toimivat, ja niitä toimintaympäristöjä, joten ei niitä oikein pysty erottamaan toisistaan, ja onko siinä sitten järkeäkään?  

Mari Vainikka: Luin sinun ja toisen kollegan artikkelin MikaEL-lehdestä, jossa käsittelitte juuri teorian suhdetta koulutukseen ja mitä teorialla ylipäätään käsitetään. Oli mielenkiintoista, mitä sitä kautta tuli esille ja mitä teoria ylipäätään tarkoittaa ja mitä sillä tarkoitetaan. 

Erja Vottonen: Joo, tuntuu, että se ei aina ole täysin selvää tutkimusta tekevällekään ihmiselle. Tosiaan, väitöskirjassani tutkin teorian ja käytännön kohtaamista kääntäjänkoulutuksessa. Kysymys, mitä teoria on ja miten määrittelet teorian, oli yksi kysymys, johon kääntämisen opettajia haastatellessani hyvin moni sanoi, että kysymys on liian laaja eikä siihen pysty vastaamaan. Nyt tässä saan hieman itse tuta tämän kysymyksen.  

Teorian määritelmä voi jo itsessään olla sellainen, että on hyvin vaikea saada kiinni, mitä sillä ylipäätään tarkoitetaan. 

Juha Roiha: Onko sana ‘teoria’ sellainen, että se herättää pelkoa esimerkiksi opiskelijoissa? 

Mari Vainikka: Joo, kyllä luulen vähän niin, sillä sehän kuulostaa tietysti abstraktilta, ja usein teoreettiset asiat varmasti esitetään abstraktilla tasolla. Kyllä voi olla vaikeaa nähdä se, vaikka minunkin mielestäni on niin kuin Erja sanoi, että ei niitä oikein voi erottaa. Ne ovat niin kuin kolikon kaksi eri puolta. Voi olla vaikea nähdä, miten [teoria] liittyy käytäntöön, ja kun ei näe käytännön [ja teorian] yhdyssidettä, asia voi olla vaikea hahmottaa. 

Erja Vottonen: Kyllä, joo. Se voi olla myös termiongelma omalta osaltaan. Toisaalta, kun teoria on perusteltu tapa selittää jotakin asiaa ja joku tällainen lähestymistapa, niin en tiedä, miten tämä teorian pelko on ihmiseen iskeytynyt. [naurahdus] 

Juha Roiha: Mutta eikö Suomessa kuitenkin ole melko hyvä tämä kääntäjien ja tulkkien, eli ammattikentän, ja tutkijoiden välinen suhde, koska tämähän on pieni maa ja periaatteessa kaikki tuntevat vähän toisiaan, tai jos eivät tunne niin ainakin tietävät? 

Erja Vottonen: Joo, on kyllä. Minulla on sama käsitys, että tutkimuksen ja ammattikunnan välinen suhde on hyvä. Tätä suhdetta on myös ylläpitänyt muun muassa vuosittain järjestettävä Kääntämisen ja tulkkauksen tutkimuksen symposium eli tuttavallisemmin KäTu. Viime aikoina on myös tullut enemmän jatko-opiskelijoita sieltä alalta ja näiden jatko-opiskelijoiden väitöskirjat tutkivat enemmän juuri käännösalaa, eli linkki on hyvä ja olemassa. Vai mitä mieltä olet, Mari? 

Mari Vainikka: Joo, toki. Tuo Kääntämisen ja tulkkauksen [tutkimuksen] symposiumi on hyvä kohtaamispaikka, mutta saattaa olla, että tulkkauspuolella on hiukan hajanaisempaa. Mietin, että voisiko se johtua siitä, miten tulkkauskoulutusta on järjestetty. Toki tulkkeja koulutetaan yliopistoissa, ja sen lisäksi on ollut vuosien mittaan erikoistumiskoulutuksia, jotka ovat myös olleet yliopistoissa, esimerkiksi Turun yliopistossa ja Helsingin yliopistossa, kun on tarvittu vaikkapa Euroopan unionin toimielimiin tulkkeja. On myös oikeustulkkauksen erikoistumiskoulutusta ja taannoin oli myös saamen kielten tulkkauskoulutuksen mallin pilotointi. Tällaiset koulutukset ovat aika lyhyitä ja tiiviitä ja niissä tähdätään johonkin konkreettiseen tavoitteeseen, eli saada lisää tulkkeja tietyssä kielessä tietylle alalle. 

Varmasti niissäkin koulutus pohjautuu tulkkauksen alan teoreettisille malleille, mutta kun ne ovat niin käytännönläheisiä ja tähtäävät tiettyyn spesifiin tavoitteeseen, niin luulen, että siellä ei jää paljoa aikaa teorialle. Lisäksi varmasti, kun joku osallistuu tällaiselle kurssille, palo on varmasti juuri siinä, että pääsee tekemään käytännössä. Siinä ei muodostu sellaista suoraa polkua [teoriaan], kun niissä [koulutuksissa] ei tehdä opinnäytetöitä, eikä muutenkaan tule kosketuspintaa tutkimusmaailmaan. Saattaa olla, että tästä johtuu, että polku ei ole niin suora, mutta osa tulkeista tietysti tekee tulkin työtä, toimivat kouluttajina ja tutkivat, jolloin heillä on myös kiinteä side tutkimuskenttään. 

Juha Roiha: Onko meillä koulutetumpi kääntäjä- ja tulkkiporukka kuin muissa maissa? Tämä antaa vähän ymmärtää, että koska tämä vuorovaikutus on niin iso, niin myös tämmöinen homma on päässyt sattumaan ja tapahtumaan. 

Mari Vainikka: En tiedä. Tulkkauskoulutustahan Suomessa ei ole ollut hirveän pitkään. Sitä on ollut varmasti kieli-instituuteissa ja yliopistotasolla, mutta varsinaisesti ehkä Suomen liittyminen Euroopan unioniin oli semmoinen [tapahtuma], joka todella laukaisi sen [ajatuksen], että nyt tarvitaan tulkkikoulutusta. Toinen asia on varmasti ollut se, että on ollut enemmän tarvetta asioimistulkeille, ja sitä myöten myös asioimistulkkien koulutus on tietysti lähtenyt voimallisemmin käyntiin. Lähinnä on siis koulutettu tarvelähtöisesti. 

Erja Vottonen: Suomessahan on tosi laadukas kääntäjänkoulutus. Jos ajatellaan vaikka kirjallisuuden suomentamista, niin Suomessahan on todella laadukasta käännöskirjallisuutta ja hyvää osaamista. Suomessa on hyvä koulutus. 

Juha Roiha: Miten sitten, jos otetaan esimerkkejä, niin mihin kääntäjä tai tulkki tarvitsee teoriaa? Tuossa käsiteltiinkin jo vähän, mutta löytyykö teiltä ihan tämmöistä [esimerkkiä], missä teoriakentästä voi olla apua? 

Erja Vottonen: Jos nyt hyppään tähän ensin, niin kyllähän kääntäjät kuitenkin joutuvat pohtimaan lähde- ja kohdetekstin suhdetta, ja tulkkauksessa varmasti myös tulkattavaa ja mitä tulkkaa. On erilaisia käännösongelmia ja niiden ratkaisustrategioita, mitä kaikkea nyt kääntämisessä tulee [vastaan], ja tulkkauksessa, ongelmanratkaisut ja strategiat ynnä muut. Jos on teoreettista pohjaa, niin kyllähän se helpottaa työtä. Jos lähtee siltä pohjalta, että osaan kieltä ja pystyn kääntämään, niin silloin joutuu keksimään pyörän uudelleen siinä mielessä, että ei ole teoreettista koulutuspohjaa.  

Myös on se, miten asioista puhutaan. Kyllähän koulutus ja teoreettinen tietämys auttavat perustelemaan omia ratkaisuja ja omaa toimintaa, jos pitää vaikka asiakkaalle perustella, minkä takia tein näin. On hieman ammattimaisemman kuuloista perustella jotenkin muuten kuin, että tämä nyt vain kuulosti paremmalta. Vaikka se oikea ratkaisu perustuisikin siihen, että se kuulosti paremmalta, niin sitä ei välttämättä kuitenkaan kannata asiakkaalle näin myydä. 

Mari Vainikka: Joo, ajattelen ihan samalla tavalla, että [on] peruskäsitteet, joilla puhut siitä mitä teet, ja teoreettiset mallit, joiden kautta voi ymmärtää, mistä tulkkauksessa on kyse tai mitä tulkkausprosessiin laajasti ymmärrettynä kuuluu, kuten valmistautuminen, itse tulkkaus ja sen jälkeen valmistautuminen seuraavaan tulkkauskertaan, eli mitä kaikkea tulkin työhön sisältyy. 

Mutta minun täytyy sanoa, että itse tutustuin muutamaan tulkkauksen teoreettiseen malliin, tai kuulin niistä vasta, kun olin jo jonkin aikaa ammatissa toiminut. Daniel Gile on todella meritoitunut tulkki, kääntäjä, kouluttaja ja tulkkauksen tutkija, ja hänellä on hypoteesi siitä, että tulkkaustilanteessa kysymys on äärimmilleen jännitetystä köydestä, ja jos se repsahtaa, niin tulee ongelmia. Tulkkia revitään puolin ja toisin, tai sitten kysymys on kriisinhallinnasta. Täytyy sanoa, että jos koulutuksessa olisi esitelty tällaista, se olisi ehkä kauhistuttanut, mutta täytyy sanoa, että se kuvaa kuitenkin tosi hyvin [tulkkaustilannetta] nyt kun käytäntö on minulle tuttua. Se on hirveän hyvä metafora sille, miltä ainakin simultaanitulkatessa tuntuu. 

Erja Vottonen: Joo, ja kun tein haastatteluja opettajille, niin haastattelin sellaisia opettajia, jotka ovat tulleet alalta eikä heillä itsellään ole koulutusta, mutta on hyvin pitkä ja vahva työkokemus. Lähestulkoon kaikki sanoivat, että kun he opettavat, he joutuvat opiskelemaan kaiken sen saman teorian, minkä opiskelijat opiskelevat, jotta he pystyvät puhumaan siitä. Siellä tuli muun muassa tämmöinen [ajatus], että ai jaa, että tälle ilmiölle on olemassa tämmöinen käsite tai malli tai joku muu, eli kyllä se tämmöistä näkökulman laajentamista tuo. 

Mari Vainikka: Joo, olen ihan samaa mieltä.  

Juha Roiha: Miten sitten, jos käytännön esimerkeissä miettii, miten teoreettiselta puolelta voisi vielä olla apua? Yksi varmaan on se, että tajuaa kääntämisen ja tulkkauksen etiikkaa, mikä esimerkiksi tulkkauksessa voi varmasti jossakin vaiheessa tulla esille, jos asiakas on esimerkiksi vaikka lääkärissä. Mari, sinulla oli hyvä esimerkki tästä. 

Mari Vainikka: Joo, tai jos ajattelee sitä, miten teoreettinen tieto voi auttaa käytännön työelämässä, niin ammattikorkeakoulussa tulkkauskoulutukseen kuuluu työharjoitteluja. Se on sitä käytäntöä ja sitten sitä puretaan tietysti aina jälkikäteen ja keskustellaan siitä, millaisia tilanteita [harjoittelussa] tuli vastaan. Siinä on ehkä sellainen hyvä esimerkki siitä, miten teoreettinen tieto voi palvella käytännön tekemistä.  

Jos olet esimerkiksi ollut lääkärissä tulkkaamassa ja lääkäri sanoo: ”Minulla on nyt tässä toinen vastaanotto tai tulee toinen potilas. Voitko, tulkki, käydä vielä tuolla käytävässä potilaan kanssa läpi nämä lääkeannostukset muistiinpanojesi pohjalta?”  

Miten tällaisessa tilanteessa tulkki toimii, sillä se on kuitenkin aika iso vastuu, miten lähdet oman muistisi varassa toimimaan? Elikkä peilataan ihan asioimistulkin ammattisäännöstöön näitä käytännön tilanteita, eli siinä ainakin teoreettisen tiedon ja käytännön yhdysside tulee selvästi esille, ja [se] mitä hyötyä siitä voi olla. 

Juha Roiha: Minkälaista opetuksen sitten pitäisi olla? Tuossa viittasit juuri siihen, että siinä pitäisi olla aika hyvin sekaisin sekä teoriaa että käytännön juttua ja mielellään tehtäisiin jotenkin niin, ettei niitä erotettaisi erilaisiksi osa-alueikseen, vaan pikemminkin mentäisiin lomittain. 

Mari Vainikka: Joo, kyllä minä ajattelen, että teoria on hyvä sitoa käytäntöön ja keskustella ja jotenkin myös demystifioida abstrakteja käsitteitä, eli kuvata niitä jollakin sellaisella vähän arkisemmalla tavalla myöskin, jolloin ne ehkä vähän helpommin aukeavat eikä se teoriakaan [naurahdus] niin paljoa pelota.  

Tai sitten niin, että on käytännön esimerkkejä, joita peilataan johonkin teoreettiseen malliin, tai sitten harjoitellaan käytännön tilanteita, joissa taustalla on vaikka tämä asioimistulkin ammattisäännöstö, tai eettisesti haastavia tilanteita harjoitellaan ja verrataan sitten siihen, mitä siitä on teoreettisesti todettu. 

Erja Vottonen: Niin, kääntäjänkoulutuksessa se on tietenkin sama. Opiskelijoille saattaa herkästi tulla sellainen ajatus, että teoria ja käytäntö eivät kohtaa, ja mitä me tällä teorialla teemme, kun harjoittelemme kääntämistä. Jos ne ovat erillään ja posotetaan ensin yksi vuosi pelkkää teoriaa ja sitten ruvetaan kääntämään eikä palata teoriaan ollenkaan, niin eihän se milloinkaan kohtaa opiskelijoiden päässä. Käytännön harjoituskursseille teorian tuominen niin, että se konkretisoituu, miten Marikin sanoi, että yhteys on selkeämpi myös opiskelijoille, [on tärkeää]. Nyt meillä on tällainen käytännön tilanne tässä ja tätä tämä teoriassa on. Aina ei tarvitse käyttää hienoja hifistelytermejä, vaan voi myös puhua asioista niin kuin ne ovat. 

Juha Roiha: Miten sitten, kun lähdetään tutkimaan tuota aihetta ja sitä käsitellään, kun tutkimuksestahan on puhuttu ja siitä kuka saa tutkia ja ketä ja miten pitää tutkia, sekä tieteen että taiteen piirissä aika paljon? Mutta eihän esimerkiksi tarvitse olla lääkäri, jotta voi tutkia lääkäreitä, niin samalla tavalla ei voi kuvitella, että pitää olla saman ammatillisen koulutuksen saanut ihminen, kääntäjä, jotta voi tutkia kääntäjiä. 

Erja Vottonen: No, ei tietenkään. Miksi ei voisi tutkia? Eihän kuitenkaan kääntämisen tutkijat mene neuvomaan kääntäjiä, kuinka heidän pitäisi tehdä työnsä, vaan he nimenomaan tutkivat. Sama homma, että eihän lääkäreitä tutkivat mene neuvomaan, että lääkärinhommat pitää tehdä näin. Se tietenkin tuo moninaisuuttakin, jos tutkitaan eri näkökulmasta. Asioita voi tehdä vähän monella tavalla. [naurahdus] 

Mari Vainikka: Joo, minäkin ajattelen, että siinä on näkökulmasta kysymys. Kun tutkitaan, niin halutaan ymmärtää ja kuvata sitä [asiaa], saada uutta tietoa jostain asiasta, eikä käsketä tai päätetä, mikä on hyvää tai mikä ei. Jos ajatellaan tulkkauksen tutkimusta, niin siinä ei ole tarkoitus arvioida, onko tämä nyt oikein vai väärin, vaan tutkimuksen näkökulmasta siinä ei tavallaan voi tehdä väärin.  

Mutta tuosta moninaisuudesta, mitä sanoit, Erja, niin ehkä, kun puhuttiin äsken siitä, mitkä ovat polkuja siihen, miten lähdet esimerkiksi tutkimaan, miten lähdet tutkimuksen uralle, niin… 

Paljon esimerkiksi koulutetaan tulkkeja hyvin eri tasoilla. [On] asioimistulkin ammattitutkinto, sitten on ammattikorkeakoulukoulutusta ja yliopistokoulutusta. Nyt kun asioimistulkkaus on ollut erityisesti tutkimuksen kohteena, niin ensinnäkin olisi tietysti hirveän järkevää, että se tutkimus hyödyttäisi asioimistulkkeina toimivia ja toisaalta asioimistulkkien kanssa työskenteleviä viranomaisia. Toisaalta tuntuu, että siinä ehkä on lisätarvetta tiedolle. Mutta miten tieto saadaan välitettyä? 

Toinen juttu on ehkä moninaisuus tutkijakunnassa. Vaikka se ei vaadi sitä, että olet jonkun alan tekijä, jotta voit ryhtyä tutkijaksi, niin tietysti olisi hienoa, että myös asioimistulkkauksen parista nousisi kiinnostusta tiedon tuottamiseen. Siellä on hyvin moninaista kielellistä taustaa ja saattaa olla myös, että taustalla on maahanmuuttajuutta, mikä tuo kiinnostavia näkökulmia tulkkauksen tutkimukseen.  

Erja Vottonen: Kyllä, totta. 

Juha Roiha: Onko ajattelussa enää sellaista, mitä on ollut joskus 80-luvulla tai aikaisemmin ja ehkä pikkuisen sen jälkeenkin, että tutkimusta pelätään sen takia, että mietitään, että nyt he tutkivat minua ja kohta he antavat ohjeita ja kohta he tutkivat, teenkö hyvää vai huonoa työtä, olenko hyvä vai huono tulkki, onko kieleni oikein? Onko tämmöistä pelkoa edelleen olemassa? 

Mari Vainikka: No, minulla on tarkoituksena omaa tulkkaustani varten nauhoittaa tulkkaustilanteita, mutta en ole vielä päässyt kokeilemaan. Siinä täytyy tosi tarkkaan miettiä se, miten lähestyt tilannetta, ja tietysti kaikki eettiset näkökulmat täytyy ottaa tosi tarkkaan huomioon, kaikki henkilötietoihin liittyvät asiat ja tällaiset.  

Niin, en tiedä. Voi se olla, että siinä on vähän sellaista, että nyt minua arvioidaan, vai mitä sinä, Erja, ajattelet kääntämisen puolelta, luuletko että on näin? 

Erja Vottonen: Minä itse tähän väitöskirjaani liittyen keräsin myös opiskelijoiden käännöksiä, eli pyysin kääntämään lyhyen tekstin, joka sitten näytöntallenteella nauhoitettiin. Siinähän voi hirveän herkästi tulla sellainen olo, että nytkö tässä arvioidaan sitä, miten minä toimin ja miten hyvin minä käännän. Se on tietysti aina se tutkittava asia [mihin kiinnitetään huomiota]. 

Koetin opiskelijoille kovasti tuoda esiin sitä, että en tutki laatua. Tämä asia ei minua kiinnosta, vaan ainoastaan se prosessi siinä. Mutta tämä on kyllä sillä tavalla aika hankala kysymys, että on paljon tutkittavaa ja on paljon aiheita etenkin asioimistulkkauksessa. Mutta [tutkimukset eivät toteudu], jos ne tilanteet ovat arkoja tai tulkit kokevat sen siten, että heitä tässä nyt arvioitaisiin, vaikka siitä tutkimuksesta voisi parhaassa tapauksessa olla paljon apua heille.  

Mari Vainikka: Niin, mainitsit laadun tutkimuksen. Se on juuri sellainen asia, joka asioimistulkkauksen alalla puhuttaa paljon.  

Erja Vottonen: [hyväksyvä äännähdys] 

Mari Vainikka: Niin sitä [laatua] olisi kiva [naurahdus] tarkastella, mutta se on ihan totta, että tietysti tutkimuksessa täytyy olla kaikki perusasiat mietittyinä tosi tarkkaan.  

Erja Vottonen: [hyväksyvä äännähdys] 

Juha Roiha: [Pitää] painottaa varmasti sitä, että tässä tutkitaan mahdollisesti esimerkiksi ilmiötä, kääntämisen ilmiöitä ja siihen liittyviä asioita. Tämä vanha sanonta, että tässä ei ole mitään henkilökohtaista, on joskus vähän vaikea saada perille. 

[naurahdus] 

Erja Vottonen: Niin, nimenomaan, jos jotenkin saisi ilmaistua sen, että en nyt tässä tutki henkilöitä, vaan nimenomaan ilmiötä, niin en tiedä, helpottaisiko se. [naurahdus] 

Juha Roiha: Mari Vainikka ja Erja Vottonen, vedetään vielä tässä lopussa hieman yhteen sitä, miten nämä kaksi asiaa, teoria ja käytäntö, voisivat parhaiten tukea toisiaan. Tiedän, että emme pysty keksimään pyörää uudestaan emmekä pysty edes kääntämään rautalangasta täydellistä häkkyrää, jolla tämä ratkaistaisiin, mutta mitkä ovat teidän ajatuksenne siitä? Aloita vaikka sinä, Mari. 

Mari Vainikka: En tiedä. No kyllä se sieltä koulutuksesta varmasti lähtee. Sitä kautta [voidaan] sitoa käytäntöön teoriaa, ja ehkä juuri niin kuin, Erja, tuossa sanoit, että jotenkin autettaisiin tunnistamaan, mikä kaikki on teoriaa. Vaikka tuntuu, että tämähän on jotakin tämmöistä käytännön tekemistä, niin kyllähän sielläkin paljon voi olla sellaista teoreettista tietoa taustalla, jota ei ehkä hahmotakaan, mutta joka kuitenkin ohjaa tekemistä. 

Erja Vottonen: Joo, kyllä. Olen tässä samaa mieltä. Kyllä se sieltä koulutuksesta lähtee, tai tavoitteenakin koulutuksessa on, että käsitykset muuttuvat ja laajenevat ja tulee lisää tietoa ja näin. [Tavoitteena on] saada siellä [koulutuksessa] asenne teoriaan jo valmiiksi sellaiseksi, että se ei ole joku pakollinen paha, joka minun pitää suorittaa, että saan tutkinnon, vaan että siitä oikeasti voi olla hyötyä. Lisäksi kääntäjän ja tulkin työssä pitää koko ajan itse kehittyä ja kasvaa. Myös on se asenteellinen kysymys, että hakee tietoa myös itse oman tekemisensä tueksi. 

Juha Roiha: Mitä tykkäisitte siitä, että jos mentäisiinkin siihen, että opetettaisiin vain käytäntöä ja valmistettaisiin opiskelijat siihen? Mitä me menettäisimme, tai mitä opiskelijat menettäisivät? 

Mari Vainikka: No se jäisi ehkä aika kapeaksi ja voisi tulla aika mielenkiintoisia tilanteita. En tiedä, voisiko sellainen edes käytännössä toimia, koska juuri ne käsitteet, joista lähdetään varmaan koulutuksessa liikkeelle, tai ne [mallit], joita tarvitset siihen, että kuvaat asiakkaalle sitä, mitä teet, ja jotka ovat tarpeet sinun työssäsi, niin kyllä niihinkin tarvitaan teoreettisia käsitteitä. En tiedä, voisiko ilman [teoriaa] toimiakaan. 

Erja Vottonen: Sitten jos ajattelee, että yliopiskoulutuksen tarkoituksenahan on kehittää kriittistä ajattelua, niin kyllähän teoria tukee ajattelun kehittymistä, ja, jos koulutuksessa opetettaisiin vain ideaalisia ja optimaalisia tilanteita, että näin se sitten sujuu, kun käännellään vain tuolla, niin eihän se kohtaa tosielämän kanssa. Kyllähän koulutuksen tarkoitus on valmistaa tosielämän realiteetteihin, jotka voivat tulla [vastaan], yllättävätkin tilanteet. Jos on teoreettista pohjaa, mihin sitä voi peilata, niin kyllähän sitä silloin helpommin pystyy [suhtautumaan] semmoisiin yllätyksiin ja kierrepalloihin, mitä saattaa tulla eteen. 

Juha Roiha: Kiitoksia, Mari Vainikka ja Erja Vottonen. Käytäntö ja teoria siis tukekoot toisiaan tästäkin eteenpäin.  

Erja Vottonen: Kyllä, kiitoksia. 

Mari Vainikka: Kiitos.