Käännetään rautalangasta -podcast, 9. jakso: Työ kääntäjäyhteisössä

Haastattelu: Toimittaja Juha Roiha

Puhujat: Yliopisto-opettaja Juha Eskelinen Helsingin yliopistosta sekä yliopisto-opettaja ja kääntäjä Minna Hjort Turun yliopistosta

Tuotanto: SKTL:n viestintäasiantuntija Maarit Laitinen ​

​Käsikirjoitus: Juha Eskelinen, Minna Hjort, Sari Hokkanen, Tuija Kinnunen, Maarit Laitinen, Esa Penttilä, Juha Roiha, Kristiina Taivalkoski-Shilov ja Gun-Viol Vik

[Kesto 35 min 19 s]

Usein ajatellaan, että kääntäminen on yksinäistä puurtamista, mutta totuus on toisenlainen. Millaisissa yhteistöissä kääntäjät tekevät työtään? Ja mitä heiltä odotetaan? Entä mikä on käytäntöyhteisö? 

Litterointi:

[tunnusmusiikkia] 

Juha Roiha: Tervetuloa seuraamaan Käännetään rautalangasta -podcastin tämänkertaista jaksoa, jossa käsitellään työtä kääntäjäyhteisössä. Millaista se on? Miten kääntämistyötä voi oppia yhteisössä ja miten työtä tehdessään voi oppia lisää ja sopeutua siihen ryhmään ja siihen tehtävään, mikä kulloinkin on annettu? Mitä eroa on sillä, onko sen ryhmän jäsen virallisesti vai freelancetyöntekijä, jolloin kaikesta saattaa jäädä hieman enemmän ulkopuoliseksi kuin työntekijät ovat aikaisemmin jääneet? Näitä pohdimme.

Keskustelijoina ovat yliopisto-opettaja Juha Eskelinen Helsingin yliopistosta. Terve.

Juha Eskelinen: Terve, terve.

Juha Roiha: Ja yliopisto-opettaja ja kääntäjä Minna Hjort Turun yliopistosta. Hei sinullekin.

Minna Hjort: Terve, terve.

Juha Roiha: Lähdetään siitä, miten kääntäjät tällaisissa yhteisöissä, organisaatioissa ja yrityksissä sijoittuvat.

Juha Eskelinen: Tämä onkin kiinnostava juttu työkentässämme. Suurimmaksi osaksi kääntäjät ja tulkit toimivat alihankkijoina ja freelancereina, mutta firmoissa on myös in house -kääntäjiä, eli palkkatyötä tekeviä kääntäjiä, sekä käännösalan yrityksissä että missä tahansa yrityksissä, teollisuuslaitoksissa ja muualla.

Minna Hjort: Joo, ei ole mitään virallista laskelmaa Suomesta tai maailmaltakaan tehty, mutta erilaiset kyselyt ja muut antaisivat ymmärtää, että suunnilleen noin neljäsosa toimivista kääntäjistä olisi työsuhteisia ja loput sitten freelancereita. Kuitenkin Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan työsuhteisiakin kääntäjiä löytyy vielä tosi monenlaisista organisaatioista ihan valtion virastoista ja kunnalta ja sitten hyvin monenlaisista yrityksistä. Sekään ei siis vielä ole täysin [naurahdus] kuollut toimintamuoto, kuten usein ajatellaan, että kääntäjät ovat freelancereita. Mutta tosi moni on, ja monet ovat siihen myös tosi tyytyväisiä.

Juha Eskelinen: Joo.

Minna Hjort: Käännösalan yrityksissä on myös jonkin verran kääntäjiä.

Juha Eskelinen: Kiinnostavaa onkin se, että kääntämistä yrityksissä tekevät usein henkilöt, joilla on joitain ihan muita titteleitä kuin kääntäjä, ja sitten taas käännöstoimistoissa ja käännösalan yrityksissä nämä henkilöt eivät olekaan kääntäjiä, vaan he ovat hallintoa ja teknistä tukea ja muuta tällaista.

Sitä, kuka kääntää ja missä kääntää, on hankala tutkia.

Minna Hjort: Joo, itse tuossa ajattelin, että usein titteli on suunnilleen jotakin kääntämiseen liittyvää, mutta sitten on tämä paraprofessionaali kääntäminen, josta tässä podcast-sarjassa on aikaisemminkin käsitelty, ja sitten vielä ne kaikki muut, jotka kääntävät siihen päälle. Tämä on hyvin kiinnostava nouseva tutkimusala myös.

Juha Roiha: Lisäksi on hyvin erikokoisia yrityksiä. On isoja yrityksiä, on pieniä yrityksiä, jopa jonkinlaisia nyrkkipajoja, jotka enemmän käyttävät hyväkseen freelancertyövoimaa, kun ei ole varaa omaan käännöstiimiin, mutta tämä tarkoittaa myös, että erityisosaaminen on aika monenlaista. Mainitsit jo kunnat ja valtionhallinnon, mutta sitten on varmasti myös esimerkiksi Nokian tapaisia tietotekniikkaan keskittyviä [yrityksiä]. Mitä muita yhteisökääntämistä käyttäviä tahoja voitte mainita?

Minna Hjort: Nokia taitaa olla yksi sellainen [yritys], joka on päätynyt ulkoistukseen, mutta se kertoo jotakin kääntämisestä ja siitä, miten siitä ajatellaan. Usein se nähdään helposti ulkoistettavana palikkana eikä ydintoimintana, ja monet yritykset ovat päätyneet ulkoistukseen.

Mutta sellaisten yritysten joukossa, joilla vielä on kääntäjiä, oli minunkin tutkimukseni mukaan pankkeja. Lakitoimistoissa on paljon kääntäjiä. Oli pelifirmaa, mainostoimistoa, teollisuusalan yrityksiä, kauneudenhoitotuoteyrityksiä ja vaikka mitä. Tuleeko sinulle, Juha, mieleen muita esimerkkejä?

Juha Eskelinen: Kyllä tässä tuli jo aika hyvin. Se, mihin itse olen törmännyt, on erilaiset teollisuuslaitokset, jotka tekevät vientiä. Heillä saattaa olla talon sisällä kääntäjä tai henkilö, joka hoitaa käännösten ulkoistuksia ja sitten itse samalla kääntää niihin kieliin mihin osaa. Työnkuvakin näissä vaihtelee, mutta olen muutaman sellaisen kanssa keskustellut, jotka kääntävät vaikkapa paperikoneen osia tai supermarkettien kylmäkoneiden lasikkojen paksuuksia tai muuta sellaista…

Minna Hjort: [naurahdus]

Juha Eskelinen: …työssään tai työpaikallaan, eli kaikenlaista.

Minna Hjort: Joo, tuossa oli hyvä huomio, että useinhan nämä kulkevat rinnakkain, siten ettei ole vain talon sisäistä kääntämistä tai freelancekääntämistä, vaan usein se, joka siellä on kääntämässä, myös ulkoistaa jonkin verran käännöksiä. Saattaa olla sellaisia harvinaisempia kieliä tai suuria työmääriä, joissa sitten tarvitaan ulkopuolista apua, vaikka olisikin oma työsuhteinen kääntäjä siellä.

Juha Eskelinen: Kyllä.

Juha Roiha: Tätä juuri ajattelin kysyä seuraavaksi, että minkälaisia käännöstiimejä oikein on olemassa. Nämä ovat ilmeisesti tarpeen mukaan muodostuvia.

Juha Eskelinen: On, aika paljon. Jos on kääntäjiä talon sisällä, niin he saattavat muodostaa hyvinkin pysyviä tiimejä, mutta se tavanomaisempi on ehkä tällaiset ad hoc -tiimit tai sattumanvaraiset tiimit, jotka kootaan freelancekääntäjistä, jotka sitten osallistuvat johonkin jonkun, usein käännöstoimiston, hallinnoimaan käännösprojektiin. Se porukka on ehkä sitten kasassa vain yhden käännöstyön ajan. Se voi olla hyvinkin iso käännösprojekti.

Tai sitten heidät on totuttu valitsemaan käännöstoimistossa aina, jos käännetään tiettyyn kielisuuntaan tai tietystä aihealueesta. Kirjo on sielläkin tosi iso.

Minna Hjort: Tällöin he eivät usein välttämättä koskaan näe toisiaan, vaan voi olla sellainen yhteisö, joka on esimerkiksi pelkästään verkossa yhteydessä toisiinsa.

Jos sitten taas ajattelee firmoja ja muita organisaatioita, joissa on niitä vakituisia käännöstiimejä, niin sitähän me kyselimme joitakin vuosia sitten kyselyssä Minna Ruokosen kanssa, ja siinä kävi ilmi, että oli tavallisempaa, että oli jonkinlainen käännösyksikkö ja siinä oli kaksi, kolme, neljä kääntäjää, kuin että olisi ollut yksittäinen kääntäjä jossakin osassa firmaa. Mutta sekin on hyvin mahdollista. 

Kääntäjät sijoittuivat hyvin monenlaisiin yksiköihin. [Kääntäjät] saattoivat olla siellä, missä ne asiantuntijat ovat, joiden tekstejä käännettiin, tai sitten [he] saattoivat olla viestintäyksikössä, mikä oli monelle vastaajalle mieluinen laajempi konteksti, missä toivoi käännösyksikön olevan, koska [viestintä] on tietysti jotenkin samantapaista työtä [kuin mitä] monikielinen viestintä [kuten kääntäminen] esimerkiksi on.

Mutta saattoi olla esimerkiksi niin, että oli yksi käännösyksikkö ja sen lisäksi joku kääntäjä jossakin muussa sellaisessa osassa organisaatiota toimimassa, jossa tarvittiin henkilöä paikan päällä. 

Tämä vaihtelee aika lailla. Saattaa olla sellainen ydinyhteisö, jossa on omia kollegoita, ja ne muut ihmiset siinä ympärillä saattavat olla tosi vaihtelevasti joko niitä, joiden tekstejä tosiaan käännetään ja joilta voi saada asiantuntija-apua silloin kun tarvitsee, tai sitten voi olla sijoitettuna siten, ettei ympärillä ole lainkaan sellaisia henkilöitä, joiden tekstejä varsinaisesti käännettäisiin, mutta toki voi olla muutakin hyötyä ja iloa sellaisista laajemmista työyhteisöistä.

Juha Eskelinen: Kyllä. Usein puhutaan siitä, että kääntäjät tekevät yksin työtään. Sekin saattaa näkyä eri tavoilla. Kääntäjä voi olla kotona freelancekääntäjänä yksin töissä ja hänellä voi olla todella vilkas eri viestintävälineiden kautta rakentunut verkosto, jossa koko ajan viestitään muiden kanssa, vaikka heitä ei näkisi kuin ehkä pari kertaa vuodessa jossakin, tai toisaalta kääntäjä voi olla suuressa firmassa ainut kääntäjä ja kaikki muut ovat diplomi-insinöörejä tai [juristeja], ja siellä voi kokea erilaista yksinäisyyttä.

Onko yksinäisyys sosiaalista vai siinä työnkuvassa, se vaikuttaa tähän henkiseen ergonomiaan.

Minna Hjort: Tuo on tosi tärkeää. Työhyvinvointitutkimuksissa kääntäjät usein sanovatkin, että kollegan läheisyys on tosi merkittävä hyvinvointia lisäävä tekijä, ja yksinäisyys käänteisesti vähentää hyvinvointia, ja yksinäisyys tosiaan voi olla monenlaista.

Juha Roiha: Miten tuohon sitten voi kouluttautua ja oppia? Kääntämistä opetetaan, mutta miten on tuon yhteisöllisyyden kanssa? [Opetetaanko] tiimissä toimimista, yhteisöjen normien huomioonottamista?

Juha Eskelinen: Kyllähän nykyään kääntäjiä koulutetaan yliopistoissa, kuten kuulijat varmaan tietävät, ja siellä erilaiset ryhmätyöharjoitukset ja yhteisölliset oppimismetodit ovat nousseet koko ajan. Meilläkin Helsingin yliopistossa opiskelijat eivät enää yksinään käännä siellä kirjaston pöydän ääressä tai kotona, vaan luokassa myös käännetään ja on etätiimejä, joissa tehdään yhdessä käännöstöitä.

Yleensä siinä pyritään simuloimaan tämmöisiä ammattimaisia toimintatapoja, että on käännöstyökalut, käännösmuistit, ja pyritään myös noudattamaan sellaisia projektin juoksutuksia, että on vaikka sitten kielentarkastusta tai muuta, jonka joku toinen opiskelija tekee.

Kun sen aloittaa siellä kääntämisen erikoistumiskursseilla, niin pääsee sellaisiin ammatin yleisiin taitoihin. Tietysti jokainen käännöstiimi sitten työelämässä, ja jokainen työpaikka, on erilainen, mutta tämä on sellainen kivijalka, jonka varaan rakentaa asiantuntijaidentiteettiä ja osaamista työelämässä.

Minna Hjort: Kyllä, meillä on Turussa myös tällainen työpajakurssin nimellä kulkeva kurssi, jossa muodostetaan ihan sellainen kielipalvelualan yritys ja simuloidaan sellaisen toimintaa ja sen eri rooleja ja opetellaan ammattimaista toimintaa ennen kuin lähdetään suureen maailmaan oikeasti elämään niissä yhteisöissä. Se on minusta tosi hyvä lisäys nykykääntämisen opetukseen. Silloin kun itse opiskelin, ei ehkä oltu ihan niin lähellä siinä työelämässä ja työelämän eri tapojen harjoittelussa kuin nyt ollaan kyllä hyvin työelämäorientoituneita. Sanoisin, että se kyllä auttaa opiskelijoita.

Juha Eskelinen: Joo, olen samaa mieltä. Silloin kun itse opiskelin, käännettiin Economist-lehden artikkeleita englannista suomeen kotona tai kirjastossa sanakirjan kanssa, ja se on taakse jäänyttä elämää kyllä, mikä on oikein hyvä.

Juha Roiha: Eli on koulutusta ja harjoittelua ja siitä kasvaa oma asiantuntemus kullekin alueelle ja sitten opetellaan vielä toimimaan toisen kanssa yhdessä.

Juha Eskelinen: Kyllä, kyllä, ja yleiset akateemiset työelämätaidot, joista paljon puhutaan ja jotka alkavat tietysti jo siellä kandiohjelmassa ennen maisterivaiheen opintoja. Meillä kääntäminen on maisterivaiheessa pelkästään.

Yleisiä akateemisia taitoja ovat esimerkiksi ryhmätyöskentely ja kyky ongelmanratkaisuun yhdessä ja vuorovaikutus ja keskustelu ja se, että pärjää porukassa mutta pärjää myös yksin. Tätä sitten syvennetään maisterivaiheessa nimenomaan tässä kääntämisen viitekehyksessä, jolloin ratkotaan käännösprojektien ongelmia tai mietitään yhdessä yksittäisten termien kääntämistä.

Minna Hjort: Juuri näin, ja toki, vaikka [opinnoista] saa hyvät valmiudet, niin työelämä on sitten loppujen lopuksi se paras opettaja. Kun työnantajat, työpaikat ja työntekemisen muodot ovat niin erilaisia, niin tietysti tekemällä oppii, vaikka sen hyvän pohjan onkin saanut.

Sehän on jatkuvaa oppimista, niin kuin kaikki, mutta varsinkin kääntämisessä tuntuu, että sekä toimintatapojen oppiminen että substanssin oppiminen ovat jatkuvaa ja se tekee työstä myös tosi mielekästä. Siinä saa aina sukeltaa uudenlaisiin maailmoihin.

Yksi sellainen tärkeä oppi, joka kannattaa jo yliopisto-opiskeluvaiheessa ottaa matkaan on se, että oppii antamaan ja ottamaan vastaan palautetta ja hyödyntämään sitä, koska se on tosi tärkeää myös työelämässä, kun vaikka tarkistetaan toisten tekstejä ja saadaan niistä palautetta. On osattava suhtautua [palautteeseen] innolla ja kiitollisesti ainakin.

Juha Roiha: Juha Eskelinen, sinä olet pohtinut kääntäjien ja käytäntöyhteisön teoriaa. Mitä tuo termi tarkoittaa, jos voit hieman avata sitä?

Juha Eskelinen: Käytäntöyhteisöllä viitataan joukkoon ihmisiä, jotka jakavat kiinnostuksen kohteen ja yleensä erikoisosaamisen ja jotka ovat jatkuvasti vuorovaikutuksessa keskenään ja jotka pyrkivät kehittämään yhteisön käytäntöä, joka siinä on. Se voi olla vaikka joku kuoro, joka haluaa oppia esiintymään paremmin, tai vaikka käännöstiimi jonkin yhtiön sisällä.

Minä olen itse tarkastellut tällaisia yhteisöjä ja todennut siinä, että ne tosiaan antavat sosiaalista tukea, kuten tässä aikaisemmin puhuttiin, mutta ehkä tärkeimpänä on se laatu, mitä kääntämiseen tulee tämän käytäntöyhteisön kautta, kun toiset tiimin jäsenet voivat auttaa joissakin hankalissa tilanteissa, pystyvät antamaan palautetta käännöksistä ja vanhemmat jäsenet tavallaan mentoroimaan nuorempia jäseniä yhteisössä.

Se on sosiokonstruktiivisen oppimisteorian yksi sovellus ja sellaisena se selittää minusta todella hyvin sitä, miten asiantuntijuuteen kasvetaan. Kääntäminen on asiantuntijuutta. Sitä ei tehdä sanakirjalla, vaan se tehdään sellaisella hitaasti kehittyvällä osaamisella, jossa habitus tai identiteetti, kääntäjän asiantuntijaidentiteetti on tosi tärkeä. Se kuvaa hyvin sitä, miten kääntäjäopiskelija oppii yliopistossa ensin ryhmissä ja opettajan palautteen tuella ja myöhemmin työelämässä.

Yleensä, mitä pidempään yhteisö kestää kasassa ja tiiviimpi yhteisö on vuorovaikutuksessaan, sitä enemmän se kehittää yksittäistä kääntäjää oppimaan. Siinä saavat sekä vanhemmat että nuoremmat, kaikki oppivat uutta toiminnan yhteydessä.

Minna Hjort: On myös hyvin mielenkiintoista tarkastella niitä konteksteja, joissa oppiminen tapahtuu. Se ei ole vain se virallinen palaute, vaan se voi olla myös kahvipöytäkeskusteluissa ja sivukorvalla kuultuna. Olemalla yhteisön jäsenenä ja toimimalla siinä voi suorastaan vahingossakin oppia paljon.

Juha Eskelinen: Kyllä, vahingossa oppiminen ja vuorovaikutuksessa oppiminen on yksi avainkäsitteistä tässä käytäntöyhteisössä. Siellä ei opeteta toisilleen sormi pystyssä niin kuin me opettajat aina luokassa olemme, no ei olla…

Minna Hjort: [naurahdus]

Juha Eskelinen: …vaan se vuorovaikutus, pohtiminen ja yhdessä keskustelu, vaikka jotkut anekdootit, miten joku ongelma on aikaisemmin ratkaistu, tuottavat sellaista hiljaista tietoa, joka on yksi asiantuntijatiedon tärkeimmistä osa-alueista.

Juha Roiha: Juuri tuo hiljainen tieto; mitä se käytäntö sitten on, kun olemme puhuneet oppimisesta ja olemme rakennelleet näitä, että näin sen pitäisi mennä? Tässä kahvipöydässä puhutaan, tässä tehdään tätä ja muuta… Se on hirveän paljon yhteistä, sitten se on samalla yksityistä. Siinä on hirveän monta puolta, mutta kun te olette tutkineet ja seuranneet asiaa, niin miten se käytännössä, niin sanotusti aikuisten oikeasti, menee?

Juha Eskelinen: Hiljaisen tiedon välittäminen vai?

Juha Roiha: Niin.

Juha Eskelinen: Se, miten minä olen tätä nähnyt, niin se on hyvin pitkälle nimenomaan sitä, että kun puhutaan niistä yhteisistä ongelmista, yhteisistä ilmiöistä, joita tarkastellaan, niin siinä samalla tulee helposti sanottua sellaista, mistä toinen oivaltaa jotain ja oppii jotain. 

Kun kirjoitat oppikirjan tai laadit luennon, se yleensä on teoreettista tietoa, joka on vaikka listoja taikka kuvauksia tai vastakkainasetteluita tai muita, ja siitäkin oppii. Siitä oppii sellaisia perustietoja, deklaratiivista tietoa, mutta se ei välttämättä auta toimimaan ongelman kanssa. Ongelmat eivät yleensä ole sellaisia kuin teoriassa esitetään, vaan ne ovat sinne päin.

Mutta hiljainen tieto, kyky tai ymmärrys siitä, miten asiantuntija ne ratkaisee ja tiedon poimiminen sieltä ja kun itse oppii sen hiljaisen tiedon… Sitä on vaikea välittää toisille. Se on se, mikä auttaa niissä yleisissä ongelmissa työelämässä.

Minna Hjort: Tämä on yksi sellainen [tilanne], jossa valitettavasti freelancerit voivat jäädä usein paitsi. Se on työsuhteisten kääntäjien etu, jos he toimivat käännösyksikössä tai siinä laajemmassa yhteisössä, jolle käännetään. Sieltä oppii paitsi tietoa ja sitä, mitkä ovat sanomisen tavat juuri siinä organisaatiossa, niin myös sitä, miten joitain asioita tehdään ja miten niihin suhteudutaan ja mihin kannattaa vaikkapa panostaa kuinkakin paljon aikaa.

Toki freelancerit voivat muodostaa muunlaisia yhteisöjä ja keskenään jakaa jonkin verran tietoa, mutta juuri se… Heillä on usein se, että loppuasiakas, jolle käännetään, vaihtelee hyvin paljon ja hyvin harvoin käännetään vain yhdelle tai kahdelle, vaan seillä on hyvin paljon erilaisia organisaatioita, joiden toimintaa ja sanomisen tapoja tulisi tuntea, mutta niihin on mahdoton perehtyä pitkällisesti, kun jo seuraavana päivänä odottaa seuraava työ joltain muulta organisaatiolta.

Juha Eskelinen: Tämä ehkä kuvaa hyvin myös sitä, mitä erilaisia haasteita on freelancerin työssä ja taas sitten in house -kääntäjän työssä. Hän tuntee usein ne henkilöt, jotka ovat kirjoittaneet tekstejä, tai hän tietää, kuka siinä yrityksessä tietää jonkin asian ja keneltä voi kysyä ja saada neuvoja. Sen lisäksi kysymisen kynnys on paljon matalampi, jos vaikka istuu sen insinöörin kanssa silloin tällöin kahvipöydässä firman työhuoneessa tai moikkaa häntä illalla, kun lähtee kotiin, kun taas freelancer on yksin kotona. Kun hän haluaa kysyä jotakin, se menee yleensä jonkun käännöstoimiston tai väliportaan kautta ja tietoa katoaa siinä tai vastausta ei koskaan tule.

Yhteisö ja lähiyhteisö ja siinä olevat asiantuntijat ovat todella tärkeä apu in house -kääntäjälle. Freelancerin pitää taas kehittää erilaisia keinoja, joilla hän saa tietoa ja pystyy ratkomaan ongelmat.

Minna Hjort: Niin, varmasti on kehitettykin monenlaisia tapoja jakaa tietoa, mutta tietysti aina mitä enemmän jäseniä ketjussa on, sitä enemmän siihen saattaa tulla hidasteita ja tieto muuttua.

Toki tiedän omasta kokemuksestani, että tiedon saaminen asiantuntijoilta siellä in house  tiimissäkin voi joskus olla haastavaa. Puhutaan joskus vähän eri kieltä, kun on kieliasiantuntijat ja sitten sen asian asiantuntijat. Siinä pitää sitten muutama rautalanka puolin tai toisin vääntää, että puhutaan samaa kieltä sitten loppujen lopuksi. Mutta se juuri tarjoaa siihen sen mahdollisuuden.

Juha Roiha: Mitä työnantaja odottaa, kun hän ottaa freelancerin töihin ja etsii pysyvämpää tiimiä? Ovatko työnantajan odotukset yleensä realistisia vai lähdetäänkö joskus tavoittelemaan korkeampia sfäärejä ja luulemaan erinäköisiä asioita, jotka eivät tule ikinä toteutumaan?

Minna Hjort: Niin, voin sanoa jotakin ainakin työpaikkailmoitusten näkökulmasta, joita olen viime aikoina analysoinut. Toki niihin listataan aina kaikenlaisia asioita, joita toivotaan saatavan, ja sitten jos ne kaikki täyttyvät niin hyvä, mutta useinkaan varmasti ei. 

Mutta jos sieltä [työpaikkailmoituksista] katsoo, niin usein kääntäjältä edellytetään korkeakoulututkintoa ja jonkinlaista työkokokemusta, välttämättä ei juuri siltä tietyltä alalta, mutta joskus myös sitä, ja sitten tietysti mainitaan eri kielitaito. Sekin on mielenkiintoista, miten sitä [kielitaitovaatimusta] kuvataan eri tavoin, eli onko se täydellinen kuten muutamassa ilmoituksessa näin, tai erinomainen tai hyvä, ja mikä on riittävää. Sitten on erilaiset muut tavat ilmaista se, millaista kielellistä osaamista halutaan.

Minua kiinnosti myös muut, kuten psykososiaaliset piirteet ja muu semmoinen siihen liittyvä osaaminen, niin sieltä nousivat kärkeen yhteistyökyky, joustavuus, oma-aloitteisuus, paineensietokyky ja tiimityöskentelykyky, ja siellä kymmenen kärjessä olivat myös itsenäisyys, vuorovaikutustaidot, asiakaspalvelutaidot ja tämän tyyppistä. Siellä on tavallaan paljon sellaisia yhteisöllisyyteen liittyviä asioita itseasiassa keskiössä, tällaisia muiden ihmisten kanssa toimimiseen liittyviä taitoja, mutta myös omatoimisuus, eli tämmöinen klassinen ”tulen hyvin toimeen muiden kanssa, mutta nautin myös itsenäisestä työskentelystä” [naurahdus], mikä työhakemuksiin aina lipsahtaa.

Tämä kertoo kääntäjän työstä toisaalta aika hyvin. Se on paljon itsenäistä työskentelyä, mutta tapahtuu myös niissä yhteisöissä.

Monet näistä ovat myös sellaisia vakioilmauksia, joita näkee työpaikkailmoituksissa, toki.

Mitä ne epärealistiset odotukset voisivat olla, niin minua kiinnosti, onko siellä paljon sitä, että halutaan paljon kielipareja, että onko nykyään paljon sellaista, että toivotaan, että yksi ihminen kattaa tosi monta kielisuuntaa. Mutta ei sitä oikeastaan ollut. Yleensä ne olivat yksi tai kaksi kielisuuntaa.

Muutamia oli… Oli esimerkiksi yksi ilmoitus, jossa haluttiin, että on äidinkielentasoinen suomen ja ruotsin osaaminen ja erinomainen englannin osaaminen ja sitten käännetään kaikki mahdolliset kielisuunnat. Se ei onneksi näyttänyt olevan kovin yleistä.

Toki halutuin kieli on ruotsin kieli. Ruotsin kääntäjistä on tällä hetkellä huutavakin pula, eli sillä niitä [työpaikkoja] varmimmin löytyy, mutta ruotsin lisäksi moni työnantaja toivoo, että olisi vaikka englannin osaaminen, mutta usein käännöstyö tapahtuu yhteen tai kahteen kielisuuntaan.

Juha Roiha: Juha?

Juha Eskelinen: Mitä itse olen erityisesti käännösfirmojen kanssa käynyt keskusteluja, niin ruotsi on tosiaan halutuin ja sitten yleensä, kun käydään vierailulla vaikka jossain käännöstoimistossa ja siinä mukana on se harvinaisemman kielen puhuja, joka kysyy sitten käännöstoimiston vendor managerilta tai freelancekääntäjien yhteyshenkilöltä, että onko teillä piip kielen kääntäjiä, niin sanotaan, että kyllä niitä käännöksiä joskus tulee, mutta lue englantia sivuaineena. Englannin valta käännösmaailmassa Suomessa on aika suuri. Se on se kieli, jota käännetään tosi paljon, mutta on siellä työtä myös niille muille kielille, sitä on vain vähän vähemmän.

Minna Hjort: Joo, englanti oli [ilmoituksissa] tosiaan toiseksi yleisin, eli suomesta englantiin tai englannista suomeen, mutta jonkin verran saksaa näkyi siellä, ja ukrainaa nyt toivotaan tietysti, ja muutamia muita kieliä.

Juha Eskelinen: Joo, toinen iso ryhmä on, jos halutaan puhua tulkkauksesta, niin siellä nämä maahanmuuttajakielet alkaen pakolaisten paljon käyttämistä kielistä, niillä on paljon kysyntää. Tulkkaus on tietysti aivan oma maailmansa, sillä siinä kaikki ovat oikeastaan freelancereita…

Minna Hjort: Joo.

Juha Eskelinen: …tai työsuhteet ovat yleensä paljon lyhyempiä, vaikka kaksi tuntia, kun kääntäjälle se projekti voi olla useamman viikon tai jopa useamman kuukauden pituisia.

Minna Hjort: Myös käännöksissä tuntuu, että maahanmuuttajakielet ovat freelancerien käännettävänä lähes pelkästään.

Yksi, mikä on kiinnostavaa, kun puhutaan työyhteisöistä ja katsoin niitä työpaikkailmoituksia, oli myös se, miten työnantajat myyvät sitä työpaikkaa hakijoille. Siellä monilla korostuikin nimenomaan työyhteisö, eli että nyt olisi mahdollisuus päästä osaksi tällaista yhteisöä. 

Esimerkiksi katsoin melko tuoretta Kelan ilmoitusta, ja siellä ensimmäinen lause on, että onko hyvä työyhteisö sinulle tärkeä asia, eli sillä nimenomaan myydään. Lisäksi kuvataan tiimiä osaavaksi, jossa haetaan onnistumisia yhdessä, mikä minusta oli aika kiva.

Juha Roiha: Miten sitten kääntäjä itse, kun hän on tällaisessa yhteisössä, kokee oman työnsä? Onko kääntäjällä paljon sananvaltaa vai onko se sitä, että tässä ollaan tiukassa kontrollissa ja jos ollaan kontrollissa, niin kuka se on, joka kontrolloi? Vanha sanontahan on, että luottamus hyvä, mutta kontrolli parempi.

Juha Eskelinen: Tämä liittyy siihen, missä kääntäjä on työssä. Jos hän on freelancerkääntäjä, niin eihän hänellä silloin ole sitä niin sanottua valvojaa. Hän ottaa työtarjouksia vastaan ja tekee ne käännökset. Tietysti hänen täytyy noudattaa joko tiedossa olevia asiakkaan toivomuksia, käännöstoimeksiantoa tai oletettuja [toivomuksia], eli eihän siellä voi sooloilla.

Sitten taas, jos olet in house -kääntäjänä, kuukausipalkkaisena, niin sitten sinulla on selkeästi [esihenkilö]. Ei hän ehkä tule olkapään yli neuvomaan, miten käännät, mutta hän olettaa, että sinä kykenet toimimaan asiantuntijana siinä tehtävässäsi ja teet sen, mitä vaaditaan.

Minna Hjort: Niin, freelancereilla tuntuu, että nämä nykytyöprosessit, jotka ovat usein teknologiavälitteisiä, niin aikatauluista neuvotteleminenkin voi nykyään olla jo hankalaa, kun tarjotaan töitä usein sillä tavalla, että ne menevät monelle [kääntäjälle] yhtä aikaa ja se, joka nopeimmin sen ottaa annetussa aikataulussa, saa sen työn, eli sellainen kontrolli… Toisaalta freelancerilla on se päätösvalta, minkä työn hän ottaa vastaan ja minkä ei. Toki käytännön syistä voi olla, että otetaan kaikki, mikä saadaan, mutta kuitenkin freelancerit työtyytyväisyyskyselyissäkin ovat sanoneet, että arvostavat juuri sitä, että pystyvät kontrolloimaan mitä tekevät, kun taas in house -kääntäjänä tehdään sitä, mitä annetaan.

Tietysti, jos on isompi yhteisö, voidaan vähän neuvotella, kuka ottaa minkäkin työn ja näin, mutta organisaatiossa neuvotteleminen asiakkaiden kanssa organisaation sisällä voi olla helpompaa, mutta välillä siellä voi olla aika tiukkojakin vääntöjä, kun katsotaan asioita eri näkökulmista. Esimerkiksi muistan itse vääntäneeni siitä, saako johonkin tuotemerkkiin tai brändiin lisätä päätteitä, kun tuli joku konserniohje, jossa sanottiin, että brändi kärsii siitä, jos nimiä taivutetaan suomen kielen mukaan, ja sitten käytiin taistoon sen puolesta, että kyllä ne [taivutuspäätteet] täytyy sinne välillä laittaa. Tietysti joskus voi yhdysmerkin tai määritteen jossain tekstissä laittaa, mutta eihän aina voi niin tehdä. Tämmöistä kaikkea, mutta sitten oli mahdollisuus siitä keskustella.

Riippuu ihan siitä, nähdäänkö kääntäjä asiantuntijana, jolla on arvokasta annettavaa siihen kokonaisuuteen, vai nähdäänkö hänet jonain prosessin aivan loppupäässä olevana henkilönä, joka tuottaa tuutista automaattisesti tekstejä sen enempää kyselemättä.

Juha Eskelinen: Käännöstyökalut voivat myös vaikuttaa siihen, mitä kääntäjä saa tehdä. Ennen kuin tuli käännösmuisti, kääntäjällä oli yleensä valta kääntää jokainen virke niin kuin hän kokee parhaaksi, kunhan siinä noudatti tarkkuutta ja niin edespäin, mutta nykyään kääntäjä voi saada käännettäväkseen tekstin, josta vaikka puolet on käännetty jo ennalta. Se tulee käännösmuistista ja häntä on kielletty puuttumasta sellaisiin käännöksiin, jotka ovat niin sanottuja sataprosenttisia osumia, mikä ei tarkoita sitä, että käännös olisi sataprosenttisen hyvä tai että se sopisi seuraavan virkkeen käännöksen kanssa yhteen ollenkaan, mutta toimeksiantaja on saattanut ilmoittaa, että sinä hyväksyt nämä, et saa muuttaa näitä, eikä niitä edes pysty muuttamaan. Ne on lukittu siinä ohjelmassa ja ne ovat sellaisia kuin ovat.

Jotkut kääntäjät pitävät tätä huonona ja työhyvinvointiin vaikuttavana asiana, ja ymmärrän sen kyllä itsekin.

Minna Hjort: Joo, olen itsekin niitä muutaman kerran kohdannut, ja jos siinä haluaa lähteä lähestymään vaikka projektipäällikköä, että olisiko näihin kuitenkin mahdollista koskea, koska täällä on virheitä tai joitakin muita ongelmia, niin se kaikki tapahtuu sitten omalla ajalla, josta ei erikseen makseta, mikä on taas toinen asia, kun pidetään kustannustehokkuus aina mielessä, eli että kannattaako joka taistoon lähteä.

Juha Roiha: Miten sitten, jos mietitään sitä lopputuotosta, niin jos yritys pitää ja haluaa laadukasta kääntämistä, niin kannattaako yrityksen satsata omaan tiimiin vai käyttää mahdollisimman paljon freelancer-työvoimaa, että saa tavallaan monipuolisesti täytettyä kielialueen, jos toiminta-alue on laaja?

Juha Eskelinen: Jos ajatellaan in house -kääntäjää, niin in house -kääntäjällä, jotta hän olisi täysin työllistetty, pitäisi olla käännettynä noin 400 000 sanaa vuodessa. Jos hänellä on sitä vähemmän, niin hän on tyhjäkäynnillä, ja hänellä pitäisi olla muuta tekemistä, jos ajatellaan firman tehokkuutta eikä mene rahaa hukkaan. Mutta jos haluaa laadukkaita käännöksiä, niin kyllä in house -kääntäjä tai in house -käännöstiimi on aina se paras tapa, tai sitten se, että on sopimus jonkun käännöstoimiston kanssa, että heillä on tietyt freelance-kääntäjät, jotka tulevat tekemään tämän firman käännösurakoita aina silloin, kun halutaan sitä korkeaa laatua.

Jos kääntäjä vaihtuu joka käännöksessä tai miten sattuu, niin totta kai se laatu kärsii siinä, koska freelancekääntäjillä on kiire. Eivät he ehdi opiskella jonkun firman tyylioppaita tai lukea niiden teksteistä sitä tyyliä, mitä firma käyttää kovinkaan paljon, ennen kuin se kääntäminen alkaa, koska siitä ei yleensä makseta.

Minna Hjort. Näin juuri. Olen kuullut esimerkkejä, että on saatu joku viisikymmensivuinen tyyliopas ja käännettävänä on kaksi virkettä. Ei siinä silloin lähdetä sitä opasta kauhean tarkkaan lukemaan. 

Totta kai on freelancetyössäkin mahdollista eri tavoin varmistaa laatua paitsi näillä nimetyillä kääntäjillä, niin myös sillä, että pidetään käännösmuisteja hyvässä kunnossa ja termipankkeja muita, joista löytyvät vakiintuneet termit ja tavat sanoa asioita, mutta kieltämättä freelancer ei koskaan tunne organisaatiota yhtä hyvin kuin in house -kääntäjät.

Mikä on kenellekin laatua, eli laadun määritelmä kenellekin vaihtelee. Se, että saadaan nopeasti kutakuinkin käyttökelpoinen teksti, voi olla se paras laatu jossain tilanteessa jollekin tilaajalle, ja joskus sitten tarvitaan sellaista todella hiottua, jossa on paljon taustatietoa, joka pitää tuntea. Tilanteet vaihtelevat.

Juha Eskelinen: Toisinaan riittää sen mikrouunilasagne ja toisinaan halutaan kolmen ruokalajin illallinen. Riittävän hyvä laatu siihen tilanteeseen, sehän tämän ratkaisee.

Juha Roiha: Tähän kannustakaamme sekä kääntäjiä että etenkin kääntäjien työllistäjiä. 

Mutta, Juha Eskelinen ja Minna Hjort, tähän Käännetään rautalangasta -podcastin loppuun vielä muutama syy ja vinkki opiskelijoille, jotka kuuntelevat tätä podcastia. Miksi nuoren ihmisen, opiskelijan pitäisi opetella sen ihan peruskääntämisen lisäksi tällaista käännösviestintää?

Juha Eskelinen: Minä en ehkä sanoisi, että noilla nyt on eroa. Meillä puhutaan paljon siitä, että on lokalisointia ja transkreaatiota ja kaikkea muuta erikoiskääntämistä, mutta kyllä minä näen, että kaikki on kääntämistä. Yleensä, jos ajatellaan kääntäjäksi opiskelua, niin kyllä se avaa opiskelijalle sekä omaa kieltä ja kulttuuria – meillä on paljon myös suomen opetusta – mutta myös sitä vierasta kulttuuria, lähtökulttuuria. Se on oiva tapa sivistyä, avata ovia maailmaan. Toinen juttu on se, että kääntäminen on siisti sisätyö, asiantuntija-ammatti, jossa riittää paljon tekemistä ja joka kehittyy koko ajan. Jos on utelias mieli ja haluaa tehdä työtä kielen parissa, niin se on unelma-ammatti.

Minna Hjort: Joo, se on semmoista salapoliisityötä välillä, mikä on tosi mielekästä. Etsitään ongelmiin ratkaisuja ja etsitään tietoa milloin mistäkin. 

Sitä aina korostan, että siinä [kääntämisessä] on vaihtelua, vaikka jos katsotaan videolta henkilöä, joka kääntää eikä katsota sitä, mitä hän tekee, se voi näyttää aina siltä samalta näppäilyltä, mutta käytännössä siinä, mitä pään sisällä kautta paperilla tai ruudulla tapahtuu, on paljon vaihtelua ja mielekästä tekemistä. 

Lisäksi toisaalta kääntäjän tehtävissä oleville henkilöille voi tulla muunkinlaisia työtehtäviä, ja usein onkin ihan tutkimusten mukaan niin, että paitsi että pääsee kääntämään, voi päästä myös tuottamaan sisältöä itse ja esimerkiksi konsultoimaan kieliasioissa, kouluttamaan organisaation henkilöstöä vaikkapa antamaan vieraskielisiä haastatteluja ja muuta sellaista. Kyllä siellä muutakin tekemistä on, ja jos on hyvä työnantaja, joka oivaltaa, mitä kaikkea osaamista sieltä löytyykään, niin voi päästä tosi monenlaisiin tehtäviin.

Joka tapauksessa on varmasti hyvä viesti tässä, että se [kääntäminen] on yhteisöllistä, sosiaalista toimintaa, jossa ei vain puurreta yksin jossain nurkassa eikä koskaan nähdä muita ihmisiä, vaan aina on erilaisia yhteisöjä, joissa toimitaan, ja mikä on tosi antoisaa.

Sitä ei kannata pelätä, että jos on sosiaalinen ihminen, niin ei kannata ryhtyä kääntäjäksi, vaan olemme myös sosiaalisia ihmisiä täällä [naurahdus] ja kääntäjyys on ihan mielekäs työ [epäselvä ilmaus].

Juha Roiha: Hienoa. Kiitos.