« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Tapahtumakalenteri » Uutispankki

Kääntäjäkarhu-palkinto Katriina Ranteelle ja Tanssiva karhu Anja Erämajalle

6.7.2016 klo 15:01

Katriina Ranne. Kuva: Kajaanin runoviikko / YLE
Anja Erämaja. Kuva: Kajaanin runoviikko / YLE

Yleisradion vuoden 2016 Tanssiva karhu -runopalkinto on myönnetty Anja Erämajalle kokoelmasta Ehkä liioittelen vähän. Kääntäjäkarhun vuonna 2016 sai Katriina Ranne ensimmäisestä suomenkielisestä afrikkalaisen runouden antologiasta Korallia ja suolakiteitä.

Korallia ja suolakiteitä -kokoelman pääpaino on nykyrunoudessa, mutta vanhin runo on peräisin aina 1200-luvulta. Runojen kirjoittajat ovat kotoisin 26 valtiosta Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. 

Aikaisemmin Katariina Ranne on suomentanut runoutta englannista, swahilista ja norjasta. Hän on kirjailija, tutkija, swahilin asiantuntija sekä runouden kääntäjä.

Palkintoraadin jäsenet olivat tänä vuonna puheenjohtajana kriitikko Aleksis Salusjärvi, Ylen kulttuuritoimittajat Minna Joenniemi ja Marit Lindqvist sekä näyttelijä/tuottaja Erja Manto.

Vuodesta 1994 alkaen jaettu Tanssiva karhu -palkinto jaettiin keskiviikkona 6.7.2016 Kajaanin runoviikolla. Tanssivan karhun palkintosumma on 3500 euroa, Kääntäjäkarhun 1000 euroa.

SKTL onnittelee palkinnonsaajia!

 

Kääntäjäkarhu-palkinnon perustelut


Katriina Ranne: Korallia ja suolakiteitä (Poesia, 2015)

Katriina Ranne on kääntänyt ja koonnut afrikkalaisen runouden antologian 'Korallia ja suolakiteitä'. Teos on mittaluokaltaan häikäisevä kattaessaan Afrikan mantereen runoudesta ajallisesti 900 vuotta sekä seitsemän kieltä.

Kaiken runouden alkuperä on suullisessa perinteessä, ja monessa mielessä runouden ymmärtäminen on sen viitekehyksen ymmärtämistä, josta tekstit ovat syntyneet. Ranne on tehnyt teokseensa laaja-alaisen vuosien mittaisen pohjatyön, jonka tuloksena pieniä palasia erilaisia Afrikan mantereen kulttuureja rakentuu näyttäväksi mosaiikiksi.

Teoksen maailma on välitön ja runojen kieli on energistä. Suullisen perinteen mukaisesti runojen tiivis kieli, rytmi ja huumori pitävät kuulijan ja lukijan otteessaan. 'Korallia ja suolakiteitä' esittelee runouden kautta kokonaisia kirjallisia maailmoja, joiden samastuttavuus ja säkeiden koruton täsmällisyys tarjoavat kansiensa välissä kokonaisia maailmankatsomuksia.

Lajissaan ensimmäinen afrikkalaisen runouden antologia onnistuu välittämään ehtymättömän rikkaan runouden maailman suomalaisille lukijoille.

 

Lisätietoja:

Raadin puheenjohtaja Aleksis Salusjärvi: aleksis.salusjarvi@gmail.com, puh: 050 341 5674
Tanssiva karhu -palkinnon tuottaja Sari Siekkinen: sari.siekkinen@yle.fi, puh: 040 749 4585

 


Lue lisää:

Värikylläisen runomantereen polyfoniaa (Miikka Laihisen arvio Turun Sanomissa 19.10.2015)

Lue lisää kustantamon sivuilta.


22.12.2024 klo 10:52:19