« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Tapahtumakalenteri » Uutispankki

Kääntäjien valtionpalkinto 2016 Reita Lounatvuorelle

29.11.2016

Reita Lounatvuori ja SKTL:n puheenjohtaja Heikki Karjalainen kuvattuna palkintojenjakotilaisuudessa Smolnassa.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen jakoi tänään 29.11.2016 elokuvataiteen, kirjallisuuden, kääntäjien, musiikin, näyttämötaiteen, sirkustaiteen ja tanssitaiteen valtionpalkinnot. Kukin veikkausvoittovaroista myönnettävä valtionpalkinto on suuruudeltaan 13 500 euroa.

Kääntäjien valtionpalkinnon sai tänä vuonna Reita Lounatvuori. Lounatvuori on jo kaksi vuosikymmentä rikastuttanut taitavilla ja tarkoilla suomennoksillaan teattereiden ohjelmistoja. Hän suomentaa sekä ranskasta että englannista ja hallitsee poikkeuksellisen hyvin näyttämökielen kaikki rekisterit olipa kyse sitten nopeatempoisesta ja tauotta kielileikkejä paukuttelevasta farssista tai klassikkotekstin mitallisesta poljennosta.

Viime vuosien hienoimpia työnäytteitä ovat olleet Kansallisteatterissa esitetty Eugène Ionescon Kuningas kuolee, Espoon kaupunginteatterissa esitetty Edward Albeen Kuka pelkää Virginia Woolfia sekä Helsingin kaupunginteatterissa esitetty David Ivesin Venus turkiksissa.

Kääntäjien valtionpalkinnon myöntää valtion kirjallisuustoimikunta.

 

Lisätietoja:

Taiteen tukemisen päällikkö Esa Rantanen, Taike, p. 0295 330 860


22.12.2024 klo 11:56:53