« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Tapahtumakalenteri » Uutispankki

Uusi laki tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista

12.3.2017

Hyvä valtuutuksen antanut oikeudenhaltija!

Tekijänoikeusjärjestöjen toimintaan vaikuttaa vuoden 2017 alusta uusi laki tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista. Sen tavoitteena on edistää tekijänoikeushallinnon avoimuutta ja hyvää hallintotapaa. Suomessa toimivien tekijänoikeusjärjestöjen toimintaan uusi laki ei tuo merkittäviä muutoksia, sillä järjestöjen toiminta on jo pitkälti yhteishallinnointilain vaatimusten mukaista. Tekijänoikeusjärjestöillä on kuitenkin lain mukaan velvollisuus antaa oikeudenhaltijoille tiettyjä tietoja, esimerkiksi hallinnoimistaan oikeuksista ja oikeudenhaltijan valintamahdollisuuksista. Nämä tiedot on koottu tähän dokumenttiin.

Uusi laki ei edellytä sinulta toimenpiteitä, ja ennen 1.1.2017 jäsenjärjestöllesi antamasi valtuutus on voimassa sellaisenaan. Kopioston lisensiointi jatkuu alueilla, joilla sitä on tähänkin asti toteutettu.

Kopiostolle annettavien oikeuksien luokitus

  • Kopioston kevätkokous vahvistaa 27.4.2017 oikeuksien luokat, joilla Kopiosto kerää oikeuksia ja tarjoaa lisensiointipalveluita. Yksityiskohtainen tieto luokituksesta tulee Kopioston nettisivuille kevätkokouksen jälkeen. Aikaisemmin antamasi valtuutus kattaa kevätkokouksessa vahvistettavat oikeuksien luokat, joten sinulta ei edellytetä mitään toimenpiteitä.
  •  

 Oikeudenhaltijan oikeus valita yhteishallinnointiorganisaatio

  • Oikeudenhaltija saa vapaasti valita tekijänoikeusjärjestön (yhteishallinnointiorganisaation), jolle antaa valtuuden. Valtuuden voi antaa myös suoraan muuhun EU:n jäsenvaltioon sijoittuneelle tekijänoikeusjärjestölle ja sen voi rajata koskemaan vain tiettyä maantieteellistä aluetta.
  • Kopioston eurooppalaiset sisarjärjestöt antavat jo suomalaisten oikeudenhaltijoiden puolesta lupia sopimusten mukaisesti ja maksavat tästä korvaukset Kopiostolle, joka tilittää ne edelleen oikeudenhaltijoille.  
  • Suomessa ei juuri ole Kopioston toiminta-aloilla muita tekijänoikeusjärjestöjä.
  •  

Oikeudenhaltijan itsenäinen oikeus myöntää lisenssi

  • Oikeudenhaltijalla on Kopiostolle antamastaan valtuutuksesta riippumatta oikeus myöntää lupia teostensa ei-kaupalliseen käyttöön. Tekijänoikeussopimuksen antaneiden oikeudenhaltijoiden oikeus antaa käyttölupia näin ollen laajenee. Kopiosto-valvontavaltakirjan antaneilla oikeus antaa käyttölupia on jo ennestään rajoittamaton.
  • Jos teoksella on muitakin oikeudenhaltijoita, luvansaaja tarvitsee luonnollisesti suostumuksen heiltäkin. Esimerkiksi kustantajan, tuottajan tai muiden tekijöiden lupa on useimmiten myös tarpeen.

 

Oikeudenhaltijan oikeus peruuttaa yhteishallinnointia koskeva valtuutus

  • Oikeudenhaltijalla on oikeus peruuttaa antamansa valtuutus osittain tai kokonaan.   
  • Tiedot peruuttamismenettelystä julkaistaan Kopioston verkkosivuilla kevätkokouksen jälkeen.
  • Valtuutuksen peruuttamista koskevan irtisanomisajan on oltava kohtuullinen, enintään kuuden kuukauden mittainen tai irtisanomisen voidaan edellyttää astuvan voimaan vasta sen tilikauden päättyessä, jona ilmoitus on annettu.
  • Kopiostolle tai sen jäsenjärjestölle annetun valtuutuksen peruuttamiseen ei liity muita kuin irtisanomisajan pituutta koskevia ehtoja.
  • Valtuutuksen peruuttaminen ei vaikuta lisensseihin, jotka Kopiosto on ennen valtuutuksen päättymistä myöntänyt eikä oikeuteen saada Kopioston jakopäätösten mukaiset tekijänoikeuskorvaukset. Peruutus ei myöskään vaikuta Kopioston velvollisuuksiin koskien tekijänoikeuskorvausten hallinnointia, teosvalikoimatiedon antamista, täsmällistä ja oikea-aikaista tilitystä ja velvollisuutta käsitellä valituksia.

 

Tiedustelut sähköpostitse osoitteeseen neuvonta@kopiosto.fi tai puhelimitse Johanna Haapiainen-Makkonen, avustava lakimies, p. 09 4315 2302 (ma-ke klo 14-15).

Linkit:

www.kopiosto.fi

Kopiosto-valvontavaltakirja

Tekijänoikeussopimus

Laki tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista (Finlex)

 


22.12.2024 klo 11:17:22