« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Tapahtumakalenteri » Uutispankki

Kääntäjienpäivästä YK:n teemapäivä

24.5.2017

YK:n yleiskokous on tänään hyväksynyt päätöslauselman, jolla kääntäjien ja tulkkien nimikkopäivästä, 30. syyskuuta, tulee yksi maailmanlaajuisista teemapäivistä. Päätöslauselman hyväksyminen on merkittävä tunnustus kaikille ammattikääntäjille, -tulkeille ja -terminologeille, joiden roolia kansojen yhdistäjänä ja rauhan, yhteisymmärryksen ja kehityksen edistäjinä YK näin haluaa korostaa.

Päätöslauselmassa A/71/L.68 tunnustetaan ammattimaisen käännös- ja tulkkaustyön merkitys ja korvaamattomuus. Siinä myös korostetaan seuraavan ammattilaissukupolven kouluttamista kohtaamaan tulevaisuuden kasvavia haasteita kansainvälisen vuorovaikutuksen ja yhteistyön yhä lisääntyessä.

Kääntäjienpäivän nostamista YK:n teemapäiväksi on ajanut pontevasti muun muassa käännös- ja tulkkausalan maailmanjärjestö FIT, jonka jäsenjärjestö SKTL on. Päivää on vietetty Suomessa nimellä Kansainvälinen kääntäjienpäivä vuodesta 1991 lähtien, mutta FIT on huomioinut päivän jo vuodesta 1953 asti. FIT onkin työskennellyt jo pitkään tehdäkseen kyseisen päivän tunnetuksi ja antaakseen sille yhä enemmän näkyvyyttä. Kun YK nyt on hyväksynyt kääntäjienpäivän muiden teemojensa joukkoon englanninkielisellä nimellä International Translation Day, se tuo kiitettävällä tavalla esiin ammattikuntaa, jonka oma ääni ei useinkaan tule kuulluksi.

 

Lue maailmanjärjestö FIT:n uutinen täällä.


Kansainvälisen kääntäjienpäivän verkkosivut löydät täältä.

 


22.12.2024 klo 10:54:48