« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Tapahtumakalenteri » Uutispankki

Uusia oikeustulkkeja valmistunut – haku koulutukseen jälleen syksyllä

13.6.2017

Toukokuun lopulla 16 opiskelijaa suoritti oikeustulkin erikoisammattitutkinnon Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK:ssa. Tutkinnon suoritti kuusi englannin ja kuusi venäjän tulkkia sekä kaksi arabian ja kaksi persian tulkkia. SKTL onnittelee kaikkia tutkinnon suorittaneita!

Koulutuksen perusteella voi päästä Opetushallituksen ylläpitämään viralliseen rekisteriin, mutta rekisteriin hyväksymistä haetaan erikseen. Rekisteriin kuuluminen kertoo viranomaiselle, että kyseinen tulkki on pätevä ja hänellä on myös muut oikeustulkilta edellytettävät ominaisuudet, muun muassa sen, ettei hänellä ole rikosrekisterimerkintöjä. 

TAKK on tällä hetkellä ainoa oikeustulkin erikoisammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjoava oppilaitos. Oikeustulkin erikoisammattitutkinto on myös toinen niistä väylistä, jolla Opetushallituksen ylläpitämään lakisääteiseen oikeustulkkirekisteriin pääsee suoraan.

Oikeustulkin erikoisammattitutkinnon suorittajia on lähiaikoina tulossa lisää. Parhaillaan meneillään olevassa koulutuksessa ovat kielinä suomen lisäksi englanti, ranska, ruotsi, saksa, somali ja venäjä. Ensi tammikuussa alkaa seuraava koulutus, johon hakuaika on 14.8. -13.10.2017. Tutkintoa voi hakeutua suorittamaan kaikilla työkielillä, kunhan toinen työkieli on suomi. Tuija Hildén TAKKista kertoo, että koulutuksen tietoja päivitetään parhaillaan ja että tutkinnosta tiedotetaan laajemmin elokuussa.

Oikeustulkin erikoisammattitutkinnon perusteet

Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK


22.12.2024 klo 12:25:25