« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Tapahtumakalenteri » Uutispankki

SKTL:n vuoden 2018 käännöspalkintojen voittajat julkistettu

6.4.2018 klo 14:00

Jaana Nikula ja Seppo Raudaskoski.
Seppo Raudaskoski ja Natasha Vilokkinen ovat ensimmäinen aviopari, josta kumpikin on voittanut J. A. Hollon palkinnon.
Jaana Nikula ja kirjailija Zinaida Lindén.

Vuoden 2018 Mikael Agricola -palkinto Jaana Nikulalle

Mikael Agricola -palkinto jaetaan vuosittain tunnustuksena merkittävän kaunokirjallisen teoksen erinomaisesta suomennoksesta. Vuoden 2018 palkinto myönnetään Jaana Nikulalle Johanna Holmströmin teoksen Sielujen saari (Otava) ja Zinaida Lindénin teoksen Rakkaus kolmeen appelsiiniin (Into Kustannus) suomennoksista. Alkuteokset ovat ruotsinkielisiä.

Johanna Holmström on noussut 2000-luvulla suomenruotsalaisen proosan merkittäväksi tekijäksi. Hänen uusin romaaninsa pureutuu naisen ja naiseuden asemaan sisäänpäin kääntyneessä saaristolaiskulttuurissa viime vuosisadalla Seilin saaren parantolassa. Ahdistavan ja karun tarinan taustalla virtaa itsenäisen Suomen historia kaukaisina kaikuina, mutta silti erottamattomana osana eristynyttä sairaalamiljöötä.


Nikulan käännös on naseva, mehevä ja idiomaattinen tyylitietoisen kääntäjän suomennos, joka myötäilee aistivoimaisella otteella alkuteoksen sielunmaisemaa. Vihlaisevan tragedian ja siellä täällä pilkahtavien valonsäteiden kuvaus saa erinomaisen, myötäelävän tulkinnan. Suomennos on alkutekstin lailla kielellisesti syvä ja monitahoinen, pakahduttava taideteos.
 
Ruotsiksi kirjoittava suomenvenäläinen Zinaida Lindén on maassamme poikkeuksellisen kansainvälinen kirjailija, jonka taiten rakennetut novellit koskettavat globaalin todellisuutemme elinhermoja. Jaana Nikulan suomennos seurailee joustavasti alkutekstin polveilua ja tekee täyttä oikeutta sen elämänmyönteisen huumorin ja traagisten tuntojen sävyttämälle otteelle. Näennäisen kepeän tyylin ja eri kulttuureja luotaavan psykologisen tarkkanäköisyyden tulkinta on kaikki Lindénin suomennetut teokset kääntäneen luotettavan ammattilaisen kädenjälkeä.
 
Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto jakaa Mikael Agricola -palkinnon yhteistyössä Suomen Kirjasäätiön kanssa, ja se rahoitetaan Kopioston keräämistä tekijänoikeusmaksuista. Palkinto, joka on perustettu Mikael Agricolan muistovuonna 1957, myönnetään nyt kuudettakymmenettä kertaa. Siihen kuuluu kunniakirja ja rahapalkinto, jonka määrä on 10 000 euroa. Kiertopalkintona kulkee Ben Renvallin veistos Talonpoika.

Lue palkintoraadin perustelut kokonaisuudessaan täältä.

 

Vuoden 2018 J. A. Hollon palkinto Seppo Raudaskoskelle


J. A. Hollon palkinto jaetaan vuosittain tunnustuksena edellisen vuoden aikana ilmestyneestä korkeatasoisesta tietokirjasuomennoksesta tai pitkään jatkuneesta ansiokkaasta tietokirjallisuuden suomentamistyöstä. Vuoden 2018 palkinto myönnetään Seppo Raudaskoskelle Simon Sebag Montefioren teoksen Romanovit 1613–1918 (WSOY) suomennoksesta.
 
Kirjan englanninkielinen alkuteos ilmestyi vuonna 2016. Simon Sebag Montefiore on englantilainen historioitsija ja kirjailija, jonka Venäjän ja Neuvostoliiton historiaa käsitteleviä teoksia on suomennettu aiemminkin.
 
Montefioren teos kertoo Romanovien keisarisuvun noususta, kulta-ajasta ja rappiosta. Montefiore käy seikkaperäisesti läpi tsaarien, heidän perheenjäsentensä ja hoviväen elämänvaiheet ja nivoo Romanovien historian tiiviisti yhteen muiden Euroopan maiden ja kuningashuoneiden vaiheiden kanssa Venäjänmaan rahvasta unohtamatta.
 
Montefioren runsaudensarvi on suomentajalle monin tavoin vaativa urakka, ja Seppo Raudaskoski osoittaa vakuuttavasti olevansa tehtävän tasalla. Hänen suomennoksensa on kokeneen tietokirjallisuuden kääntäjän taidonnäyte, jossa sekä pikkuseikat että suuret linjat ovat. Raudaskoski hallitsee luotettavasti valtavaksi kasvavan henkilögallerian sekä Romanovien tarinan sotilaalliset ja poliittiset juonteet.
 
Myös kirjan viimeistely ja toimitus ovat esimerkillistä työtä. Venäläisten nimien translitterointi, viitteet, lähteet ja hakemisto on tehty ja tarkastettu huolella.
 
Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto jakaa J. A. Hollon palkinnon yhteistyössä Suomen arvostelijain liiton ja Suomen tietokirjailijoiden kanssa. 10 000 euron arvoisen palkinnon rahoittaa Tietokirjallisuuden edistämiskeskus, ja se rahoitetaan Kopioston keräämistä tekijänoikeuskorvauksista. Siihen kuuluu kunniakirja ja rahapalkinto. Kiertopalkintona kulkee Johannes Rantasalon lasiveistos Ydin.

Lue palkintoraadin perustelut kokonaisuudessaan täältä.

 

Mikael Agricola -raati vuonna 2018:

suomentaja Juhani Lindholm, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry
kriitikko Elisabeth Nordgren, Suomen arvostelijain liitto ry
suomentaja Vappu Orlov, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry
kirjailija, kriitikko Satu Taskinen, Suomen arvostelijain liitto ry

 

J. A. Hollon raati vuonna 2018:

erityisasiantuntija Ansa Aarnio, Suomen arvostelijain liitto ry
professori Mikko Lehtonen, Suomen tietokirjailijat ry
suomentaja Sanna Pernu, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry
suomentaja Markku Päkkilä, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry
kirjailija Jouni Tossavainen, Suomen arvostelijain liitto ry


 
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Maarit Laitinen
SKTL:n tiedottaja
044 3445 111
maarit.laitinen@sktl.fi


22.12.2024 klo 11:34:15