« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Tapahtumakalenteri » Uutispankki

Uudistetut auktorisoidun kääntäjän ohjeet on julkaistu

12.6.2018

Auktorisoidun kääntäjän ohjeet on uudistettu. Ohjeita on kauttaaltaan päivitetty. Uusiin ohjeisiin on tullut muutoksia mm. lähdeasiakirjan käännöksen kanssa yhteen liittämistä koskeviin kohtiin. Siispä myös kokeneiden kääntäjien kannattaa lukea uudistettu ohje ajatuksella läpi.

Aiemmin vain pdf-muotoisena julkaistut ohjeet ovat nyt luettavissa SKTL:n verkkosivuilla omana sivustonaan. Ohjeet julkaistaan syksyllä myös pdf-muodossa.

Ohjeet löytyvät osoitteesta www.sktl.fi/auktorisoidun-kaantajan-ohjeet.

Auktorisoitujen kääntäjien työn apuna on ollut tähän saakka Laillisesti pätevien käännösten laatimisohjeet. Kesäkuussa 2018 julkaistun uuden ohjeen nimeä on muutettu, ja se kantaa nimeä Auktorisoidun kääntäjän ohjeet. Kyse on silti samasta, auktorisoitujen kääntäjien työtä helpottamaan laaditusta ohjeesta.

Auktorisoitua kääntäjää pääset etsimään SKTL:n hakupalvelusta. SKTL:n hakupalvelusta löytyvät vain ne auktorisoidut kääntäjät, jotka ovat SKTL:n jäseniä.

Opetushallituksen auktorisoitujien kääntäjien rekisteristä löytyvät kaikki Suomessa auktorisoidut kääntäjät. Heidän yhteystietojaan voit etsiä mm. yleisen numerotiedustelun kautta.

Lisätietoja kääntäjien auktorisoinnista ja auktorisoidun kääntäjän tutkinnosta saat Opetushallituksen verkkosivuilta.

 

 


22.12.2024 klo 11:19:52