« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Tapahtumakalenteri » Uutispankki

Asiatekstinkääntäjien ansiotasoa kartoitettiin alkuvuodesta

14.6.2019

Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto teetti Wicon Oy:llä asiatekstinkääntäjien tulotasokyselyn. Kyselyssä kartoitettiin tulonmuodostuksen lisäksi työmääriä, työn laatua ja lomia. Vastaajat jaettiin kolmeen ryhmään, palkansaajiin, yrittäjiin ja freelancereihin. Tärkein osio oli kuitenkin laskuttamiseen liittyvä palkkio-osio kieliryhmittäin, johon saatiin hyvin vastauksia.


Tutkimuksen taustaa

Kysely lähetettiin 1 276 jäsenelle ja kyselyyn vastanneita oli yhteensä 397 (31 %). Vastauksiin mukaan saatiin useimmat SKTL:n jäsenten edustamat kieliparit.

Suurin osa vastaajista oli 30–60-vuotiaita, ja vastaajista reilu kolmannes on toiminut alalla yli 20 vuotta. Keskimäärin alalla on oltu 16–20 vuotta. Päätoimisesti asiatekstikäännöksiä teki 72 % vastaajista ja sivutoimisesti 21 % vastaajista. Päätoimisista suurin osa eli 271 henkilöä oli yrittäjiä, 35 henkilöä freelancereita ja 81 henkilöä palkansaajia työnantajan palveluksessa.
 

Veloitusperusteita on erilaisia

Suurin osa (72 %) vastaajista käytti sanaveloitusta. Seuraavaksi eniten oli aikaveloitusta (39 %) ja sivuveloitusta (29 %). Yleisimmin aikaveloitusta käytettiin toisen henkilön tekemän käännöksen tarkistamisissa tai oikoluvuissa. Alennusta vakioasiakkaille antoi vain 33 % vastaajista, suurin osa ei alennuksia antanut. Käännösmuistityökaluja käytti 81 % ja heistä 66 % koki, että asiakkaat edellyttävät alennusta osumista tai toistoista.

Yleisin kielipari oli englanti–suomi ja seuravaksi yleisin oli suomi–englanti. Seuraavaksi eniten oli ruotsi–suomi- ja suomi–ruotsi-kääntäjiä. Myös saksa–suomi-kääntäjiä oli paljon. Melko tavallista oli hinnoitella kaikki kieliparit samanhintaisina; näin ilmoitti tekevänsä 39 % vastaajista. Edelleen kahdella kolmesta kielentarkastus sisältyi hintaan ja sen määrä oli hieman noussut viime vuodesta. Englannista suomeen käännettäessä kielentarkastus sisältyi hintaan useammin kuin muissa kielipareissa. Auktorisoituna kääntäjänä käännöksiä teki 36 % (vuonna 2017 vastaava luku oli 21 %). Takaisinkäännöksiä tehtiin harvoin ja vain pyynnöstä.

Esimerkkejä hintatasosta

Hinnoittelussa oli varsin suurta vaihtelua sekä kieliparien sisällä että eri kielien välillä. Seuraavassa esitellään tulotasotutkimuksen keskeisimmät tulokset suurimmissa kielipareissa sekä vaihteluväli muissa kielipareissa. Hinnoista annetaan suurin hinta sekä mediaanihinta, joka on annettujen vastausten puoliväliin asettuva hinta, ei keskiarvo. Mediaanihinta antaa keskiarvoa paremman käsityksen todellisesta hintatasosta etenkin silloin, kun jokin yksittäinen muista poikkeavan matala tai korkea ilmoitettu hinta vääristää keskiarvoa. Tässä esitetyt hinnat ovat suorilta asiakkailta veloitettuja hintoja.

Kieliparissa englanti - suomi sanahinnoittelun suurin hinta on 0,32 euroa ja mediaanihinta 0,16 euroa, aikaveloituksen suurin hinta on 80 euroa ja mediaani hinta 48 euroa, sivuveloituksen suurin hinta on 85 euroa ja mediaanihinta 50 euroa.

Kieliparissa suomi - englanti sanahinnoittelun suurin hinta on 0,47 euroa ja mediaanihinta 0,185 euroa, aikaveloituksen suurin hinta on 70 euroa ja mediaanihinta 50 euroa, sivuveloituksen suurin hinta on 85 euroa ja mediaanihinta 50 euroa.

Kieliparissa ruotsi - suomi sanahinnoittelun suurin hinta on 0,36 euroa ja mediaanihinta 0,20 euroa, aikaveloituksen suurin hinta on 80 euroa ja mediaani hinta 46,5  euroa, sivuveloituksen suurin hinta on ja mediaanihinta 50 euroa.

Kieliparissa suomi - ruotsi sanahinnoittelun suurin hinta on 0,32 euroa ja mediaanihinta 0,16 euroa, aikaveloituksen suurin hinta on 64 euroa ja mediaani hinta 50 euroa, sivuveloituksen suurin hinta on 70 euroa ja mediaanihinta 49,4 euroa.

Muissa kielipareissa korkein mediaanisanahinta on 0,20 euroa ja alhaisin mediaanisanahinta 0,12 euroa, korkein mediaatuntihinta on 65 ja alhaisin mediaanituntihinta 30 euro, korkein mediaanisivuhinta on 57 euroa ja alhaisin mediaanisivuhinta 32,5 euroa.

 

Kaiken kaikkiaan tietoa saatiin jälleen todella paljon. Kiitos kaikille vastaajille ja onnittelut arvonnan voittajalle!

 

Satu Wivolin

Kirjoittaja on Wicon Oy:n toimitusjohtaja.

 


Tulotasotutkimuksen loppuraportti on luettavissa kokonaisuudessaan jäsensivuilla. (Vaatii sisäänkirjautumisen. Unohtuneen käyttäjätunnuksen tai salasanan voit uusia täällä.

 

 

22.12.2024 klo 12:52:18