« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Tapahtumakalenteri » Uutispankki

Av-kääntäjät eivät valmiita konekääntämisen tuomaan palkkion vähenemiseen

16.6.2020

Av-kääntäjät eivät ole valmiita käyttämään työssään käännöskonetta, jos se vähentää palkkiotasoa. Tämä käy ilmi Journalistiliiton, Kieliasiantuntijat/Akavan Erityisalojen ja Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton selvityksestä. Kaksi kolmasosaa vastaajista ei ole halukas palkkion alenemiseen, kolmasosa ei osaa vielä sanoa mielipidettään.

Järjestöt selvittivät touko-kesäkuussa av-kääntäjien mielipiteitä konekääntämisen vaikutuksista erikseen kaikille kääntäjille ja lyunon alihankintana tekeville itsensätyöllistäjille. Kyselyyn vastasi vain 31 alan ammattilaista, joten tulokset ovat suuntaa antavia.

Vastaajat olivat kokeneet koneen vaikutuksen työn nopeuteen hyvin eri tavoin: 40 prosenttia arvioi nopeuden pysyneen ennallaan, joka kolmas arvioi sen hidastaneen työtään ja vajaa kolmannes nopeuttaneen.

Kaksi kolmasosaa kertoo, ettei konekäännöspohjien käyttö ole vaikuttanut käännösten laatuun. Kolmanneksen mukaan laatu on puolestaan heikentynyt. Vastaajat arvioivat, että konekääntäminen ei pysty nykyisellään korvaamaan ihmistyötä ja että puhekieli tai vitsit eivät käänny koneella oikein. Avovastauksissa tuodaan esille esimerkkinä haasteista suomen ja englannin kielten rakenne-erot.

 

Lisätiedot:

Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton toiminnanjohtaja
Kristiina Antinjuntti
+358 400 504 234
kristiina.antinjuntti@sktl.fi


22.12.2024 klo 11:24:23