« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Tapahtumakalenteri » Uutispankki

Vuoden 2022 Repla-palkinto Anna-Maija Ihanderille

12.12.2022

Anna-Maija Ihander. © Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto / Maarit Laitinen

Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto SKTL myöntää Repla-palkinnon henkilölle tai yhteisölle, joka edistää av-kääntämisen tai av-kääntäjien asemaa yhteiskunnassa. Tänä vuonna kuudetta kertaa jaettu tunnustuspalkinto myönnettiin av-kääntäjä Anna-Maija Ihanderille.

”Oli väistämätöntä, että Anna-Maija Ihander saisi Repla-palkinnon. Ihander on toiminut av-jaoston ja koko av-käännösalan puolesta erittäin monipuolisesti ja näkyvästi, ja jaoston jäsenistö on selvästi pannut sen merkille", kiitteli SKTL:n av-kääntäjien jaoston puheenjohtaja Juhana Korhonen.

Repla-palkintolautakunnan perustelut valinnalle: 

Anna-Maija Ihander on uurastanut määrätietoisesti ja itseään säästämättä sekä itsensätyöllistäjien että koko av-käännösalan työolojen parantamiseksi yli kymmenen vuoden ajan niin näkymättömillä kuin näkyvilläkin tavoilla. Hän on istunut useissa työryhmissä Yhtyneet- ja käännöstoimistojen TES-neuvottelujen yhteydessä, toiminut SKTL:n hallituksen jäsenenä sekä av-kääntäjien jaoston puheenjohtajana ja hoitanut lisäksi lukuisia muita vastuutehtäviä. Virallisten vastuutehtävien ohella hän on järjestänyt, juontanut ja viihdyttänyt ohjelmallaan lukemattomia av-kääntäjien tilaisuuksia niin liiton piirissä kuin koko av-kääntäjäyhteisössäkin vahvistaen siten kollegoiden yhteenkuuluvuutta.

Ihander on pitänyt yllä Suomen av-kääntäjien kansainvälistä yhteistyötä edustamalla suomalaisia av-kääntäjiä ja SKTL:ää lukuisissa konferensseissa ympäri maailmaa, verkostoitumalla erityisesti pohjoismaisten kollegojen kanssa ja luomalla suoria keskusteluyhteyksiä kansainvälisten av-käännöstoimistojättien avainhenkilöihin.

Ihander on ollut kantava voima myös muissa alan ponnistuksissa kuten pohjoismaisen av-kääntäjäkonferenssin NordAVT:n järjestämisessä Turussa vuonna 2015, eikä ilman häntä olisi olemassa suomalaisia av-käännösten laatusuosituksia.

Kääntäjänä Ihander on erityisen ansioitunut musikaalisuomennoksissa, ja hänen laulettavat suomennoksensa ovat keränneet kiitosta musiikkiteatteripuolella. Hän on pitänyt aiheesta myös työpajan ja jakanut siten osaamistaan kollegoille.

 

Palkintolautakuntaan kuuluivat tänä vuonna Marja Härmänmaa, Petri Savolainen ja Laura Vierimaa

Lisätietoa Repla-palkinnosta ja aikaisemmin palkinnon saaneet löytyvät täältä.

 

Lisätiedot: 

Maarit Laitinen 
SKTL:n viestintäasiantuntija 
044 3445 111 
maarit.laitinen@sktl.fi 

 


22.12.2024 klo 10:43:57