« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Tapahtumakalenteri » Uutispankki

Tammi on perustanut uuden käännöskirjallisuuspalkinnon

13.8.2014

Kustannusosakeyhtiö Tammi on perustanut Jarl Hellemannin nimeä kantavan palkinnon, joka jaetaan vuosittain korkeatasoisen kaunokirjallisen teoksen laadukkaasta suomennoksesta. Suomentajalle myönnettävän palkinnon suuruus on 5000 euroa ja sen jakaa Suomen Kirjasäätiö. Palkinto on perustettu Tammen Keltaisen kirjaston 60-vuotisjuhlavuoden ja sen perustajan, Jarl Hellemannin kunniaksi.

Palkintoraati koostuu kolmesta kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen ammattilaisesta. Raati asetetaan aina vuodeksi kerrallaan.

”Keltainen kirjasto on tarjonnut jo 60 vuoden ajan laadukasta, korkeatasoisesti käännettyä maailmankirjallisuutta kotimaiselle lukijakunnalle. Haluamme tuoda palkinnon avulla esiin tämän työn merkitystä ja nostaa käännöskirjallisuuden sekä suomentajien tunnettuutta”, Tammen kirjallisuusyksikön johtaja Outi Mäkinen toteaa.

”Maailmassa tarvitaan toisten kansojen ymmärtämistä kenties enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Laadukas käännöskirjallisuus lisää tätä ymmärrystä”, sanoo Suomen Kirjasäätiön puheenjohtaja Leena Majander-Reenpää.

Palkinto myönnetään edellisen vuoden aikana ilmestyneelle, kirjallisesti korkeatasoisen alkuteoksen suomennokselle, jonka taso on laadukas ja joka noudattaa alkuteoksen henkeä. Ensimmäinen Jarl Hellemann -palkinto jaetaan keväällä 2015 uuden kirjallisuusfestivaalin yhteydessä.

Lisätietoja: 
Tammi, kirjallisuusyksikön johtaja Outi Mäkinen, p. 010 5060 323, outi.makinen@tammi.fi
Suomen Kirjasäätiö, asiamies Sakari Laiho, p. 09 228 77 250, sakari.laiho@kustantajat.fi
 
Lähde: STT
 

22.12.2024 klo 11:02:13