« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Tapahtumakalenteri » Uutispankki

SKTL:n järjestö- ja viestintäkoordinaattoriksi valittu Tiina Malinen

13.12.2024

Tiina Malinen

Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton uudeksi järjestö- ja viestintäkoordinaattoriksi on valittu monikielisen käännösviestinnän FM Tiina Malinen. Hän aloitti työssään 9.12.2024. Malinen hoitaa SKTL:ssä jatkossa muun muassa jäsenasioita ja tapahtumajärjestelyitä sekä avustaa viestintätehtävissä. 

 

Tiina Malinen on aikaisemmin toiminut muun muassa kääntäjäyrittäjänä sekä käännösassistenttina valtion virastossa. Liiton jäsenet ovat Tiinalle entuudestaan tuttuja, sillä hän toimi 8.12.2024 saakka myös SKTL:n Tampereen paikallisosaston puheenjohtajana. 

 

Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton toimiston kokoonpano joulukuusta 2024 alkaen on seuraava: toiminnanjohtaja Jenni Kavén, viestintäasiantuntija Maarit Laitinen, järjestö- ja viestintäkoordinaattori Tiina Malinen sekä osa-aikaiset työntekijät juristi Karola Baran, taloushallinnon assistentti Karoliina Kähö ja assistentti Hanna Pippuri. Lisäksi ensi vuonna liiton 70-vuotisjuhlavuoden järjestelyissä avustaa osa-aikainen tuntityöntekijä Emma Pitkäsalo.

 

Koko henkilökunnan yhteystiedot ja vastuualueet löytyvät verkkosivuiltamme. 

 

Lisätiedot: 

 

Jenni Kavén 

Toiminnanjohtaja, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto 

044 3445 205 


22.12.2024 klo 06:01:48