« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Tapahtumakalenteri » Uutispankki

Kopiosto jakoi apurahoja Yle Fem -kanavan freelancereille

1.10.2014

Kopiosto jakoi Yle Fem -kanavan freelancereille apurahoina vuoden 2013 opetustallennuskorvauksista yhteensä noin 50 000 euroa. Apurahoja jaettiin 17 henkilölle ja ne myönnettiin pääosin ohjelman kehittelyyn ja ammatilliseen täydennyskoulutukseen.

Freelancereille jaettu summa perustuu siihen, miten paljon Yle Fem -kanavaa on tallennettu opetuskäyttöön. Apurahoja jaettiin nyt kuudetta kertaa.

Apurahahakemuksia tuli määräaikaan mennessä 18 kappaletta. Hakemukset käsitteli Kopioston av-jaoston asettama stipendityöryhmä, jonka jäseninä oli Suomen Journalistiliiton, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry:n, Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton sekä Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n edustaja. Hakemuksia käsiteltäessä kiinnitettiin huomiota apurahan käyttötarkoituksen lisäksi muun muassa siihen, kuinka paljon ja minkä tyyppisiä ohjelmia kyseinen henkilö oli tehnyt Yle Fem -kanavalle vuonna 2013.

Kopiosto sopii vuosittain opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa tv-ohjelmien tallentamisesta opetuskäyttöön. OKM:n hankkiman keskitetyn luvan mukaisesti oppilaitoksissa oli vuonna 2013 lupa tallentaa ohjelmia seuraavilta televisiokanavilta: Yle TV1, Yle Teema ja Yle Fem sekä MTV3.

Apurahan saaneet henkilöt:

  • Anna Blom (4 500 euroa)
  • Juha Hakala (1 000 euroa)
  • Berndt Joakim Haldin (4 000 euroa)
  • Per-Ove Högnäs (4 000 euroa)
  • Johan Karrento (3 500 euroa)
  • Karin Nynäs-Aspö (2 500 euroa)
  • Claes Olsson (4 500 euroa)
  • Tove Olsson (985 euroa)
  • Thomas Perret (1 000 euroa)
  • Markus Riuttu (2 000 euroa)
  • Lilli Sukula-Lindblom (2 000 euroa)
  • Sari Suominen (3 000 euroa)
  • Ville Tanttu (3 000 euroa)
  • Johanna Toivonen (950 euroa)
  • Ditte Uljas (4 500 euroa)
  • Mikaela Westerlund (3 300 euroa)
  • Marianne Zilliacus (4 000 euroa)

 


22.12.2024 klo 10:50:40