« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Tapahtumakalenteri » Uutispankki

Auktorisoidun kääntämisen teoriakurssi Helsingin yliopistolla

12.1.2015

Helsingin yliopiston Nykykielten laitos (Kieliteknologia, käännöstiede ja yleinen kielitiede) järjestää kevätlukukaudella tiistai-iltapäivisin 7 viikkoa kestävän auktorisoidun kääntämisen teoriaa koskevan luentosarjan. Kurssi on tarkoitettu ensisijaisesti maisteriopintojensa loppuvaiheessa oleville kääntäjäopiskelijoille, mutta sitä tarjotaan nyt myös SKTL:n jäsenille.

Parisenkymmentä SKTL:n jäsentä seurasi teoriakurssia muutama vuosi sitten, ja kokemukset olivat rohkaisevia. Opiskelijoiden ja alan käytännön osaajien vuorovaikutus oli hedelmällistä.  


Uusi kurssi alkaa 13.1. tiistaina ja päättyy opiskelijoiden tenttiin 24.2. Ensimmäisellä luentokerralla keskitytään opiskelijoiden erityistilanteeseen ja mm. niihin ehtoihin, joilla yleisen teoriakurssin ja erillisen kielikohtaisen auktorisoidun kääntämisen harjoituskurssin loppukokeet suorittaneet voivat valmistuttuaan hakea oikeutta toimia auktorisoituna kääntäjänä ao. lain nojalla.

Toisesta kerrasta eli 20.1. lähtien luennoille voivat osallistua myös SKTL:n jäsenet, jotka haluavat oppia lisää ja keskustella auktorisoidun kääntämisen käytännöistä ja periaatteista.

Luennot alkavat kello 16.15., ja 20.1. ne pidetään päärakennuksen salissa 10 (uusi puoli, sisään Fabianinkadulta). HUOM! Tämän jälkeen sali muuttuu ja uudesta luentopaikasta tiedotetaan ilmoittautuneille. Tilajärjestelyjen vuoksi kurssille halukkaiden SKTL:n jäsenten tulee ilmoittautua maanantaihin 19.1. mennessä kurssin opettajalle Liisa Laakso-Tammistolle sähköpostitse osoitteeseen laakso.tammisto@ide.fi.


Tervetuloa mukaan!


22.12.2024 klo 11:35:01