« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Tapahtumakalenteri » Uutispankki

Haussa liitolle toiminnanjohtaja

21.5.2015

Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto SKTL ry etsii toiminnanjohtajaa nykyisen toiminnanjohtajan siirtyessä muihin tehtäviin.

Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto on Suomen vanhin käännös- ja tulkkausalan järjestö. Liitolla on noin 1800 henkilöjäsentä. Etsimme kolmihenkiseen toimistoomme toiminnanjohtajaa.

Etsimämme henkilön tulee olla hyvin perillä käännös- ja tulkkausalasta sekä tuntea alan nykytila ja kehityssuunnat. Toiminnanjohtajan keskeisiin tehtäviin kuuluu liiton yhteiskunta- ja järjestösuhteista huolehtiminen sekä jäsenten koulutuksesta, neuvonnasta ja edunvalvonnasta vastaaminen.

Toiminnanjohtaja on liiton toimiston esimies. Yhdessä hallituksen kanssa hän vastaa liiton toiminnan kehittämisestä, suunnittelusta ja raportoinnista. Toiminnanjohtaja valmistelee liiton hallituksen päätökset ja vastaa niiden toimeenpanosta yhdessä työvaliokunnan kanssa. Hän toimii sihteerinä hallituksen kokouksissa.

Toiminnanjohtajan tehtäviin kuuluu talouden tehokas hoitaminen. Hänen tulee vahvistaa liiton tunnettuutta ja asiantuntijuutta. Toiminnanjohtajalle on eduksi, että hän on järjestelmällinen, päätöksentekokykyinen ja joustava. Etsimämme henkilö on taitava neuvottelija ja viestijä.

Ajoittain tehtävä edellyttää työskentelyä iltaisin ja viikonloppuisin. Työ on kokoaikainen ja siihen sovelletaan kokonaistyöaikaa ja  -palkkausta.

Kokemus järjestötoiminnasta sekä esimiestyöstä luetaan eduksi. Toiminnanjohtajan toivotaan pystyvän palvelemaan myös liiton ruotsinkielisiä jäseniä ja kommunikoimaan englanniksi.

Paikka on tarkoitus täyttää mahdollisimman pian, mielellään viimeistään 1.8.2015. Hakemukset palkkatoivomuksineen toimitetaan SKTL:n toimistoon osoitteella karola.baran@sktl.fi viimeistään 3.6.2015. Lisätietoja antaa: toiminnanjohtaja Karola Baran, puh. +358 (0)40 561 5211 ja vpj. Liisa Laakso-Tammisto +358 (0)40 510 1932.


22.12.2024 klo 12:51:31