« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Tapahtumakalenteri » Uutispankki

SKTL:n vastine: Tekijöiden oikeudet kunniaan

14.1.2016

Helsingin Sanomien kulttuurisivuillaan 14.1. julkaisema artikkeli tekijänoikeusneuvoston lausunnosta Raija Orasen lainaamisoikeutta koskevassa asiassa osoittaa, että kääntäjien tekijänoikeudet tunnetaan huonosti, vaikka nykyinen tekijänoikeuslaki on ollut voimassa vuodesta 1961.

Orasen tapaus on vain yksi esimerkki siitä, että käännöskirjallisuutta tai muita käännettyjä teoksia saatetaan siteerata melko huolettomasti milloin lehdistössä, milloin muissa viestimissä kääntäjän nimeä ilmoittamatta tai käyttölupaa pyytämättä. Kirjallisen tai muun taiteellisen teoksen kääntäjälle syntyy kuitenkin kiistaton tekijänoikeus työnsä tulokseen, vaikka kirjailija artikkelissa muuta väittääkin. Niinpä tekijänoikeusneuvostolla on tärkeä tehtävä myös kääntäjien oikeuksien valvonnassa, ja luovan työn tekijöiden tulee puolestaan muistaa toistensa työn kunnioittaminen. Sitaatteja käytettäessä on hyvien tapojen mukaista ilmoittaa lainatuista käännöksistä, mikä on jo nyt yleinen käytäntö.

 

Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry.

Heikki Karjalainen, puheenjohtaja
Kristiina Drews, kääntäjä


22.12.2024 klo 11:34:31