SKTL kiitti eduskunnan sivistysvaliokuntaa lainauskorvausten nostamisesta
7.12.2017
![]() Suomen itsenäisyyden juhlavuodeksi eduskunta korotti lainauskorvausten määrärahaa tuntuvasti. Tänä vuonna korvaukset nousivat Suomessa vihdoin pohjoismaiselle tasolle. Kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanasto tilitti 5.12. lainauskorvauksia yhteensä lähes 8 miljoonaa euroa yli 7 200 suomalaiselle kirjallisuuden tekijälle. Kiitokseksi SKTL lahjoitti sivistysvaliokunnalle joululukemiseksi vuoden 2017 Mikael Agricola -palkinnon voittaneen teoksen: Tuomas Kaukon suomentaman Sjónin romaanin Valaan suusta. "Suomen kaltaisella pienellä kielialueella käännöskirjallisuus on aina ollut tärkeä osa kansallista kulttuuria, ja suomennettu kirjallisuus onkin mitä suurimmassa määrin suomalaista kirjallisuutta", toteaa SKTL:n puheenjohtaja Heikki Karjalainen. |