Runojen uudelleenkääntämiskilpailun satoa: Juha Silvo

Burbankilla matkaopas, Bleisteinilla sikari

Tra-la-la-la-la-la-laire — nil nisi divinum stabile est; caetera

 fumus — gondoli pysähtyi, vanha palatsi oli siinä, miten 

ihastuttavaa harmaata ja vaaleanpunaista — vuohia ja

apinoita, ja tuollainen karvakin! — niin kreivitär jatkoi 

eteenpäin, kunnes pääsi pienen puiston toiselle puolen, 

missä Niobe lahjoitti hänelle lipaston ja meni matkoihinsa.

Burbank pienen sillan yli

päätyi pikkuhotelliin;

prinsessa Volupine saapui,

kanssaan herra lankesi. 

Kuolinkellot pinnan alla

musiikin veivät ulapalle:

Herkulesta rakastanut

oli jäänyt suojaa vaille.

Istriasta ratsut aamun

rummuttivat akseliltaan.

Naisen laiva verhot kiinni 

hehkui lahden yli iltaan.

Vaan tässä tyyli Bleisteinin:

käynti, ryhti kumarainen

kyynärpää, kämmen ulospäin,

Chicagon wieninjuutalainen.

Alkulimastansa tiiraa

mattasilmä pullottava

Canaletton perspektiiviin.

Ajan sydän suitsuttava

sammuu. Kerran Rialtolla.

Rottalauma lymyilee,

juutalainen kaiken alla.

Turkisrahaa. Kuski hymyilee,

prinsessa antaa sinikalvaan 

sairaan käden, nousee portaita. 

Valot, valot, viihtymään hän 

auttaa sir Ferdinandia 

(Klein). Ken leijonalta katkoi

siivet, kyni turkkiaan?

tuumi Burbank, mietti Aikaa,

sen raunioita, lakejaan.

Alkuperäinen runo:

T. S. Eliot

Burbank with a Baedeker: Bleistein with a Cigar

Tra-la-la-la-la-la-laire — nil nisi divinum stabile est;

caetera fumus— the gondola stopped, the old palace

was there, how charming its grey and pink —goats

and monkeys, with such hair too! — so the countess

passed on until she came through the little park, where

Niobe presented her with a cabinet, and so departed.



Burbank crossed a little bridge

Descending at a small hotel;

Princess Volupine arrived,

They were together, and he fell.



Defunctive music under sea

Passed seaward with the passing bell

Slowly: the God Hercules

Had left him, that had loved him well.



The horses, under the axletree

Beat up the dawn from Istria

With even feet. Her shuttered barge

Burned on the water all the day.



But this or such was Bleistein’s way:

A saggy bending of the knees

And elbows, with the palms turned out,

Chicago Semite Viennese.



A lustreless protrusive eye

Stares from the protozoic slime

At a perspective of Canaletto.

The smoky candle end of time



Declines. On the Rialto once.

The rats are underneath the piles.

The jew is underneath the lot.

Money in furs. The boatman smiles,



Princess Volupine extends

A meagre, blue-nailed, phthisic hand

To climb the waterstair. Lights, lights,

She entertains Sir Ferdinand



Klein. Who clipped the lion’s wings

And flea’d his rump and pared his claws?

Thought Burbank, meditating on

Time’s ruins, and the seven laws.

Aikaisemmat suomennokset:

Ei ole tiedossa.

Perusteluni sille, miksi uudelleenkäännöstä tarvitaan, ovat seuraavat:

Tähän runoon viitataan usein, kun halutaan perustella Eliotin antisemitismiä. Tämä on yksi hankalimmista Eliotin Poems/Ara Vos Prec -kokoelman mitallisista runoista.