Kuolemattomuuden kuiskauksia Webster tuonen valtaamana kallot näki kasvoissa, maan povessa rinnattomat virneessä vailla huulia sipulit silmäkuopissa! Hän tiesi miten ilmestyvät kuolleet raajat mielen kuviin, hekumassa pelkistyvät. Donnen, luulen, yhtälailla kokeminen valtaan otti, perimmäisiin tunkeutumaan senkin yli hänet johti, kun ytimissään ahdistuksen tunsi ja horkan luurangon: ei liha saata lievittää, jos syntymäkuume luissa on. . . . . . Grishkin on kiva venakko, silmiin maalaa korostuksen, korsetitta rinnat suovat pneumaattisen lupauksen. Apinan saa säntäilemään makuultakin jaguaari, Grishkinillä asunnossaan onkin oikein buduaari; laiskanpulska jaguaari ei päästä puunsa suojassa niin raakaa kissantuoksua kuin Grishkin salongissansa. Ja Abstraktikaan Olio ei vastustaa voi charmiaan; meikäläiset luista hakee lämmön metafysiikkaan.
Alkuperäinen runo: T. S. Eliot
Whispers of Immortality
Webster was much possessed by death
And saw the skull beneath the skin;
And breastless creatures under ground
Leaned backward with a lipless grin.
Daffodil bulbs instead of balls
Stared from the sockets of the eyes!
He knew that thought clings round dead limbs
Tightening its lusts and luxuries.
Donne, I suppose, was such another
Who found no substitute for sense;
To seize and clutch and penetrate,
Expert beyond experience,
He knew the anguish of the marrow
The ague of the skeleton;
No contact possible to flesh
Allayed the fever of the bone.
. . . . .
Grishkin is nice: her Russian eye
is underlined for emphasis;
Uncorseted, her friendly bust
Gives promise of pneumatic bliss.
The couched Brazilian jaguar
Compels the scampering marmoset
With subtle effluence of cat;
Grishkin has a maisonette;
The sleek Brazilian jaguar
Does not in its arboreal gloom
Distil so rank a feline smell
As Grishkin in a drawing-room.
And even the Abstract Entities
Circumambulate her charm;
But our lot crawls between dry ribs
To keep our metaphysics warm.
Aikaisemmat suomennokset: Juha Mannerkorpi (T.S. Eliot. Autio maa. Neljä kvartettia ja muita runoja. Otava 1949)
Perusteluni sille, miksi uudelleenkäännöstä tarvitaan, ovat seuraavat: Mannerkorven runo ei syki ja jää monin paikoin minulle käsittämättömäksi.
|